Lue keskustelun säännöt.
Vihaatko lapsiasi koskaan? Siis riitatilanne tms.
23.04.2017 |
Eli tunnetko koskaan ns. vihaa lastasi kohtaan? Esimerkiksi riitatilanteissa, kun lapsia ei usko, huutaa ja vaikka lyö, on tottelematon, tai muuta vastaavaa. Saako lasta kohtaan tuntea vihaa (tai häpeää/muita "huonoja" tunteita)? Miksi ei saisi? Minun mielestäni kaikki tunteet ovat sallittuja. Lapset eivät ole mitään pyhiä olentoja. Kaikki tunteet täytyy olla mielestäni kaikille sallittuja. Kerro jos olet eri mieltä ja perustele.
Olen lapseton itse, joten minulla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta.
Kommentit (13)
Voin vihata lapsen käyttäytymistä, mutta en lasta. Lapsi on hyväksytty ja ihana ja rakas aina, mutta käyttäytymistä ei tarvii hyväksyä. Kolme lasta ja työ lastensuojelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä olisi kuvannut sitä niin että vihaan lastani. Mutta kyllä, olen heille joskus vihainen tai suuttunut ja hetkittäin he tuntuvat niin ärsyttäviltä että aivot räjähtää. Eikä siinä ole mitään ongelmaa.
En vihaa, mutta kyllä oma lapsi osaa olla maailman ärsyttävin ja raivostuttavin joskus. Sekä hauskin ja rakkain.
Tuohan on nyt ihan kiinni siitä miten sen vihaamisen määrittää. Jos on siinä hetkessä lapselle vihainen niin onko se vihaamista? Jonkun mukaan on, toisen ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Voin olla ärsyyntynyt, mutta siinä se.
No en!
Saatan olla kiukkuinen tai pettynyt hetkellisesti, muttei se ole lähelläkään vihan tunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihastuminen voi olla lähellä vihan tunteita, mutta en koe, että viha lasta kohtaan ainakaan oikein olisi. Mutta vihastuminen voi tuntua siltä. Mutta lapselle pitää aina selittää, että ei ollut vihasta kyse, jos vihastuu ja suuttuu lapseen. Vihaisen vanhemman lapsi saattaa kärsiä aika pahasti, jos jää siihen käsitykseen, että häntä vihattiin koska hänessä on vikaa. Jokainen on virheellinen, oikeuttaako se vihaamaan jokaista, varsinkaan itseä heikompaa lasta?
Voin suuttua kyllä mutta en vihaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm... tuo viha taisi olla aivan väärä sanavalinta. Enhän minäkään ketään vihaa.
t.ap
Äh, lapsettoman on taas helppo huudella... Kyllä, kaikki tunteet ovat sallittuja. En silti koe vihaa lapsiani kohtaan, kun he käyttäytyvät huonosti. Koen, että heidän käyttäytymisensä aiheuttaa minulle harmia, itselle riittämättömyyden tunteita, joskus vähän hävettääkin, jos uhmakilarit tulee kaupan kassajonossa, ja kyllä, usein se loputon ulinan määrä ja asioitten toistaminen vittuttaa. Mutta vihaa... ei, ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äh, lapsettoman on taas helppo huudella... Kyllä, kaikki tunteet ovat sallittuja. En silti koe vihaa lapsiani kohtaan, kun he käyttäytyvät huonosti. Koen, että heidän käyttäytymisensä aiheuttaa minulle harmia, itselle riittämättömyyden tunteita, joskus vähän hävettääkin, jos uhmakilarit tulee kaupan kassajonossa, ja kyllä, usein se loputon ulinan määrä ja asioitten toistaminen vittuttaa. Mutta vihaa... ei, ikinä.
Mitä lapseton muka huutelee, ihan asiallisesti kysyy?! Kuulostat just taas sellaiselta pyhältä äidiltä, yök.
Minun aikuinen lapseni katkaisi välinsä minuun pariksi vuodeksi syistä, jotka edelleen ovat ihan hanurista. Ennen välien katkeamista puhelumme päättyivät lähes aina huutoon ja niin ilkeisiin sanoihin, että kyllä minä silloin vihasin tytärtäni. Viha ei jäänyt päälle ja olemme nyt alkaneet uudestaan lähentyä, mutta satunnaisesti tunsin kyllä suoranaista vihaa tuota ihmistä kohtaan, joka loukkasi minua niin syvästi, ettei kukaan ole koskaan sellaista tehnyt.
Minulla on kaksi aikuista lasta ja vaikkei tätäkään saisi koskaan sanoa, niin tytär on ollut rakkaampi. Ei mitenkään oleellisesti tai niin, että se olisi mihinkään vaikuttanut, mutta kaikki tunteet, niin hyvät kuin huonot ovat hänen kanssaan voimakkaampia.
No en. Viha on niin voimakas tunne etten sitä kyllä tunne lastani kohtaan missään tilanteessa. Enkä kyllä häpeääkään.
Lähinnä ärsytystä tunnen jos lapsi tahallaan käyttäytyy huonosti.