Lue keskustelun säännöt.
kun vanhemmat
18.08.2007 |
omat eikä miehen tunnu välittävän yhtään siitä mitä meille oikeastaan kuuluu ja miten jaksamme. Kyselevät silloin tällöin puhelimessa, mutta eivät jaksa kuunnella edes kausetta loppuun vaan puhuvat siitä mitä he ovat ostaneet, missä olleet jne.
Mikäli yritän sanoa jotakin, etten oikein jaksa, niin vastaus on että eihän sulla ole mitään syöpää tms. ja se siitä.
Olen todella pettynyt, sillä odotin tukea vaikeiden asioiden keskelle edes vanhemmiltamme tai edes jonkinmoista myötäelämistä.
Onko muilla näin, kuinka olette suhtautuneet ?
Tällä hetkellä olen vihainen ja tuntuu, etten halua pitää mitään yhteyttä enää itsekään.
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama juttu itsellä. Olin yhden kaverin läheisiö suhteita vanhempiinsa kadehtinut mutta nyt paljastui etteivät hekään vaikeista asioista puhu ääneen. taitaa olla tietyn ikäisille ominaista. Minkä ikäiset vanhemmat sulla on?
Minulla on yksi lapsi. Äitini (isäpuoli myös) ovat ihania. Auttavat aina kun tarvitsen apua, vaikka keskellä yötä. Eivät kuitenkaan tuppaudu ja ole tietävinään kaikkea paremmin. Elämänkokemusta heillä enemmän kuin minulla ja arvostan sitä, että kertovat mielipiteensä asioista. Kiitos heille siitä :)
eivät enää työelämässä, koska varakkaita.
Ei varmaan kuitenkaan ap. tunnu muulta kuin leuhkimiselta viestisi. Minullapa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samalla tavalla he myötäelävät, mutta eivät vain lähde mukaan sinun surkutteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli oikein kiva ja toisilleen läheinen suku. Ja varmaan muiden mielestä on vieläkin. Mutta minulle on noussut katkeruus siitä, etten saa muilta mitään tukea, vaikka itse aikanani olen auttanut toisia tosi paljon.
Välillä tulee mieleen, että taisivatkin silloin pitää yhteyttä vain siinä toivossa, että saavat minusta sitten taas lapsenvahdin. Ja niin saivatkin. Mutta nyt kun minä olen tosi kovilla ja tarvitsisin apua, niin kaikilla onkin omat kiireensä, enkä apua saa. No se on ihan ymmärrettävääkin, mutta toivoisin edes äitini ehtivän joskus katsomaan lasteni perään. Mutta tosi tiukassa on sekin, sillä muut lapsenlapset menevät tosi usein edelle.
En käsitä, miksi minun oletetaan selviävän kaikesta yksin. Kun en todella selviä. Mieheltä jo pyysin, että saisin palkata lapsenvahdin kerran viikossa. Paskalta tuntuu se, että sisarusteni lapset ovat äidilläni hoidossa viikkokaudet kesällä ja talvella päivittäin pari tuntia. Ilmaiseksi tietenkin.
en koskaa valita heille asioistani tai siitä etten jaksa, mutta he kuitenkin tietävät, että vakavasti sairaan lapsen kanssa eläminen ja myöhäisen keskenmenon kokeminen jokin aikaa sitten ei ole ollut helppoa samaan aikaan rakennusvaiheen kanssa. TAI ainakin luulisin niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koko lasteni elämän ajan kummankaan vanhempia ei ole käytetty lastenhoito apuna. Kerran ovat 17v. aikana ottaneet lapsen yökylään yhdeksi yöksi.
Ja iästä ja jaksamisesta ei toki ole kyse, sillä he matkustelevat jatkuvasti ja viettävät hyvin aktiivista elämää muutenkin. Ainoa asia joka heitä ei kiinnosta on omat lapset ja lapsenlapset ja sitä en mi9llään ymmärrä. Muille ihmisille kyllä puhutaan kuinka paljon merkitsemme ja kuinka muka auttavat jne. Keksivät ihan omasta päästään juttuja.
Eikä se muuksi muutu vaikka kasvaa vauvasta aikuiseksi.
olen pahoillani puolestasi