Yksi vai kaksi lasta...

Mulla on itselläni yksi lapsi. Mies on ollut koko ajan sitä mieltä, ettei enempää, mutta olisi suostunut, jos olisin todella halunnut. Itse olen ollut kahden vaiheilla moneen otteeseen. Kuitenkin olen aina mietinnöissäni päätynyt siihen, etten enempää lapsia halua. Viimeisetkin ajatukset toisesta lapsesta karisivat, kun ystäväni sai viime syksynä toisen lapsen, joka paljastui vammaiseksi. Se sai minut miettimään, miten onnekas olen, kun olen saanut yhden terveen, fiksun, rauhallisen ja helpon lapsen. Tavallaan siis ne lapsen saannin riskit konkretisoituvat siinä kaverin vammaisessa lapsessa ja oma päätökseni oli sillä selvä. Kuulostaa varmasti hölmöltä, koska todennäköisyys vammaiseen lapseen ei ole iso. Ja karultakin, mutta tiedän ettei minusta olisi vammaisen lapsen äidiksi.

Lapsemme on nyt nelivuotias. Onhan tässä yksilapsisuudessa omat haasteensa myös. Välillä leikkiseuran kaipuu on todella kovaa ja meitä vanhempia ruinataan mukaan. Toisaalta, elämä on monelta muulta osin niin helppoa, ettei ihan pienistä kehtaa valittaa. Tykkään siitä miten rauhallinen ja seesteinen ilmapiiri meillä on kotona, ja kuinka meidän molempien vanhempien pinna kestää tuota 4-vuoden uhmailijaa. (Vihasin omassa lapsuudenkodissani sitä jatkuvaa kaaosta ja häslinkiä, mikä väistämättä syntyi, kun meitä oli viisi.) Ja jotenkin pidän myös siitä, että voin rauhassa keskittyä tähän yhteen ja hänen harrastuksiin ja mielenkiinnonkohteisiinsa.

Yhden lapsen äitiys on selkeästi minua varten. Sinun kannattaa kuunnella omaa sydäntä ja miettiä mikä on sinua varten.

Samat mietinnät menossa. Toisaalta voisin hyvin tehdä toisenkin, mutta toisaalta miksi ottaa riski.. Esikoisen kanssa on kivaa helppoa nyt, vauva aika oli aika raskasta. Haluanko sitä uudestaan? Entä jos toinen on jotenkin vielä raskaampi esim sairas?

kaksi

Yksi, ellette ole tosi hyvin toimeentulevia. Ei tiedä mihin tämä yhteiskunta on menossa, niin itse en ainakaan uskalla tehdä yhtä enempää. Yhden voimme vielä elättää ja korkeakouluttaa, vaikka koulutus muuttuisikin maksulliseksi.

Me ajateltiin etukäteen, että haluaisimme useampia lapsia. Kuitenkin sitten esikoisen synnyttyä pikku hiljaa alkoivat ajatukset muuttua siihen suuntaan, että yksi riittää meille. Vaikka meidän lapsi oli helppo ja rauhallinen. Siinä vaiheessa kun lapsi oli 2-vuotias, päätös yhdestä lapsesta vahvistui emmekä koskaan ole toisen perään haikailleet. Elämä on ollut helppoa ja lapsi on saanut tarvitsemansa huomion molemmilta vanhemmilta. Kyllä hän joskus pienempänä vähän haikaili sisaruksen perään, mutta myöhemmin oppi itsekin ymmärtämään että hän on saanut enemmän, koska sisarusta ei ole. Introvertteja ollaan kaikki kolme ja lapsi on viihtynyt hyvin omissa oloissaan eikä ole tappelukaveria kaivannut. Ekasta luokasta asti hänellä on ollut bestis, jonka kanssa ovat kuin paita ja peppu ja tämä bestis on ollut meillä mukana muutamilla mökkireissuilla ja yhdellä ulkomaanmatkallakin - on meillekin melkein kuin omaa perhettä. 

Vierailija kirjoitti:

Me ajateltiin etukäteen, että haluaisimme useampia lapsia. Kuitenkin sitten esikoisen synnyttyä pikku hiljaa alkoivat ajatukset muuttua siihen suuntaan, että yksi riittää meille. Vaikka meidän lapsi oli helppo ja rauhallinen. Siinä vaiheessa kun lapsi oli 2-vuotias, päätös yhdestä lapsesta vahvistui emmekä koskaan ole toisen perään haikailleet. Elämä on ollut helppoa ja lapsi on saanut tarvitsemansa huomion molemmilta vanhemmilta. Kyllä hän joskus pienempänä vähän haikaili sisaruksen perään, mutta myöhemmin oppi itsekin ymmärtämään että hän on saanut enemmän, koska sisarusta ei ole. Introvertteja ollaan kaikki kolme ja lapsi on viihtynyt hyvin omissa oloissaan eikä ole tappelukaveria kaivannut. Ekasta luokasta asti hänellä on ollut bestis, jonka kanssa ovat kuin paita ja peppu ja tämä bestis on ollut meillä mukana muutamilla mökkireissuilla ja yhdellä ulkomaanmatkallakin - on meillekin melkein kuin omaa perhettä. 

Meidän ainoa on myös helppo ja rauhallinen nykyisin. Vauva-aika oli aika helvettiä erinäisten ongelmien takia. Tykätään helposta elämästä, joten enempää ei tehty. Aika monessa yksilapsisessa perheessä tuntuu olevan näin: lapsi on niin helppo, ettei elämän helppoutta haluta riskeerata toisella lapsella. Ja nykyään ainoat lapset eivät edes ole kovin harvinaisia. Oman lapsen kavereista neljä on myös ainoita.

Itse olen aina halunnut monta lasta. Sain ensimmäinen, jonka vauvavuosi oli rankka ja muutin mieltäni. Toisen kuitenkin vielä saimme, mutta tästä vauvavuodesta olen kirjoittanut ylös ajatuksia ja käskenyt miehen näyttää ne minulle jos joskus vielä saan "vauvakuumeen". Toisen kanssa on ollut helpompaa, mutta kuitenkin sen verran rankkaa vielä että en halua enää ikinä kokea tätä ja päivästä toiseen selviytymistä tämä on. Ja molemmat ovat vielä olleet erityisen helppoja ja hyväunisia vauvoja, jotenkin tämä aika vaan on henkisestä raskasta minulle.

Tykkään lapsista, mutta en vauvoista. Jos lapsen voisi hankkia suoraan 1-vuotiaana ilman vauvavuotta niin saattaisin hankkia vielä yhden. Harmittaa kun esikoinen ei saa ansaitsemaansa huomiota ja toisaalta vauvankaan kanssa ei tule vietettyä aikaa, hoitaa vain vaipanvaihdot ja syöttämiset ja kanniskelee sylissä.