Vuoroviikkoasumisen vaikeus, mitä kannattaisi tehdä?

Erosimme 2 vuotta sitten, ja eron jälkeen asetuimme asumaan exän kanssa saman talon eri asuntoihin. Silloin tuntui luontevalta päätyä vuoroviikkoasumiseen, eli lapsi asui vuoroviikoin minun luonani, ja vuoroviikoin exäni luona. Käytännössä lapsi oli kuitenkin enemmän minun luonani, mutta exälleni oli tärkeää että kaikki oli ainakin paperilla 'tasan'.

Erosimme sovussa, tai no ei nyt ihan niin sovussa, miksipä muuten olisimme eronneetkaan, mutta kuitenkin niin että puheyhteys säilyi ja homma toimi lapsen kannalta. Kun aloitin sitten uuden suhteen eron jälkeen, exä ryhtyikin todella mustasukkaiseksi (mikä oli todella suuri yllätys minulle) ja alkoi raivota ja huutaa ja syytellä minua. Ei suostunut tervehtimään uutta kumppaniani ja käyttäytyi ylipäänsä todella oudosti ja agressiivisesti. Onneksi uusi kumppanini otti tilanteen rauhallisesti ja kypsästi. Vaikka tilanne sitten lopulta hiukan rauhoittui, niin totesin kuitenkin että ehkä tämä samassa talossa asuminen ei olekaan niin hyvä ratkaisu. Vaikka se lapselle olikin ollut ihanteellinen juttu eron jälkeen. Eli yhteiestä sopimuksesta muutimme toiselle paikkakunnalle, lapsi aloitti sopivasti koulun ja mies halusi että vuoroviikkoasuminen jatkuu. Minä suostuin, vaikka epäilinkin mitenköhän se tulee toimimaan. Nyt olen kuitenkin muutosta asti ajatellut, että tämä homma ei vaan enää toimi. Vuoroviikkoasumisesta on tullut todella paljon vaikeampaa sekä käytännössä (tavarat, sopimiset yms.) että henkisesti (lapsella ja minulla on ikävä kun ei voida vaan poiketa käymään kuten ennen, exä saattaa yllättäen välillä olla minulle tosi hankala, loukkaava, jne.) Lapsi on nyt siis pikkukoululainen, ja pääsee molemmista kodeistaan kulkemaan hyvin kouluunsa, ja koulussa hän viihtyy erinomaisesti. Asumme siis samalla asuinalueella, kävelymatkan päässä eri taloissa. Lapsi usein valittelee ennen kodista kotiin siirtymistä että ei haluaisi kokoajan vaihtaa paikkaa. Varsinkin syksyllä, kun olimme kaikki muuttaneet, hän oli todella itkuinen asiasta. Nyt joulun jälkeen tilanne on rauhoittunut, mutta edleen lapsi valittelee että ei jaksaisi...
Olen puhunut useasti lapsen isälle tästä tilanteesta ja ehdottanut erilaisia malleja joilla hän saisi pidettyä hyvän yhteyden lapseen , mutta joilla lapsen ei enää tarvitsisi joka viikko vaihtaa kotiaan. Mutta mikään neuvottelu ei auta ja mies on hyvin tiukka asiasta, hänen mielestään kaikki (eli siis lapsi) pitää jakaa puoliksi.
Olisiko teillä jotain vinkkejä miten asiassa kannattaisi edetä?
Eli pidän tosi tärkeänä että lapsella säilyy hyvä yhteys isään, mutta mielestäni tämä asumisjärjestely tuntuu lapselle liian rankalta. Lastenvalvojalla kävimme jo juttelemassa mutta sekään ei oikein auttanut. Ilmeisesti ainoa keino olisi mennä asiasta oikeuteen. Se taas tuntuu jotenkin aika radikaalilta vaihtoehdolta.. En oikein tiedä mitä tässä tekisin.
Myönnän että miehen tosi ikävä käytös minua kohtaan (edelleen välillä raivoaa ja syyttelee, ei tosin lapsen kuullen...) voi vaikuttaa siihen että myös minä koen nykytilanteen hankalaksi. On vaikea sopia käytännön asioista kun toinen ei tunnu yhteistyökykyiseltä.

Mitäs tekisitte tässä tilanteessa?