Onko normaalia, että ei odota mitään elämässä?

Aina paskemmaks on menny nii en oota enää mitään

Toivon, että kuolemani sujuu tuskattomasti. Mitään varsinaisia odotuksia ei ole, kunhan nyt elämä sujuisi tasaisesti siihen kuolemaan saakka. Unelmia ei ole ollut vuosikymmeniin.

Sama tunne. En oikein odota elämältä mitään, ei ole mitään odotuksia tai toiveita.. Ennen lasta ja miestä oli toiveet ja haaveet, olisin muuttanut etelään opiskelemaan ja sen jälkeen olisin halunnut muuttaa ulkomaille. En ole koskaan halunnut lapsia eikä omakotitalo jossain yhdellä paikkakunnalla kiinnosta. Mies ei halunnut muuttaa mihinkään ja tulin vahinko raskaaksi. Rakastan kyllä lastani ja teen kaikkeni että hänellä on hyvä olla. Vaikea lähtä pois tältä pieneltä paikkakunnalta jossa on suku tukiverkostona ja lapsi näkisi harvoin sukulaisia, isovanhempia tätejä jne. Täällä kait sitä asutaan sitten vuosia.. Tuntuu että mun elämälle on enää ihan sama mitä tapahtuu, miehellä vielä unelmat edessä joten yritän toimia että hän saa ne toteutettua.

Ei mullakaan ole. Ei töitä, ei kumppania eikä uskoa moisten saavittamiseen. Kunhan nyt suht terveenä pysyisi eikä kokisi kovin tuskallisia tilanteita. Mt-ongelmat ajaneet tähän.

Melko näköalatonta on elämä. Olen 41-vuotias, 12-vuotiaasta asti kesätöissä ollut joka kesä ja opintojen ohella myös, valmistumisen jälkeen saman ta:n palveluksessa, huonoa enteilee. Tulevaisuus näyttäytyy surkeana näytelmänä, toivon syanidikapselia jokaiselle jotka sen haluavat asap.