Kuinka moni teistä lomailee yksin eikä puolisonsa kanssa?
Mä haluaisin kahden viikon lomalle tästä parisuhteesta tai ihmisistä yleensä. Tai siis haluaisin latailla akkuja yksin.
Kommentit (6)
Minä olen juuri tekemässä kolmannen matkan yksin 6 kk sisään. Miestä ei kiinnosta lomailla yhdessä. Viime loman olin sairaana kaikki lomapäivät. Nyt muutaman päivän vapaalla halusin, että tehdään perheenä jotain kivaa. Ehdotin asiaa jo useampi viikko sitten, mutta mies ei saanut sanottua sanaansa. Nyt sanoi, että haluaa, että siivoamme koko loman. Mun pahin painajainen on siivota kotona kun mies kälättää kuin pahainen ämmä siitä, että en tee "mitään" kotitöitä, en hoida lapsia ollenkaan. Olen kuitenkin lasten kanssa joka ilta, mutta ilmeisesti teen senkin väärin eikä sitä lasketa.
No, löysin lennon ylihuomiselle. Kysyin, onko miehellä meille lomasuunnitelmia. No ei tietysti ollut, koska jo 10 v olen suunnitellut kaiken hänen puolestaan. Kysyin varaanko lennon sitten itselleni ja se sopi. Joten ylihuomenna lähden taas yksin reissuun. En tiedä mitä tällä parisuhteella teen kun elän elämäni kuitenkin yksin.
Lomailen yksin. Minulla ei ole sukulaisia ja mies lomailee oman sukunsa kanssa. Minun kanssa hän viettää harmaan ja ikävän arjen.
Sekä että, miehen kanssa ja naissakilla, joskus yksinkin. Uskokaa hyvät miestänne vahtaavat naiset,että ei se yksin lomailu ole merkki huonosta suhteesta eikä hyvä suhde edellytä aina vieres kyhnäämistä
Mä lomailen usein yksin, se on ihanaa!! Mies yrittäjä, joten vähän lomia. Noin kerran vuodessa lomaillaan viikko yhdessä, mä yksin 3 - 4 kertaa vuodessa. Just tulin Fuerteventurasta viikon lomalta. Yhdessä ollaan oltu 7 vuotta, onnellisia, tää sopii meille. Ja mä todella rakastan matkustamista, mies ei niinkään.
Go for it!