Työkaverin raivari
Meillä sattui päiväkodissa tällainen tapaus tällä viikolla: olin siivoamassa lasten kanssa huonetta, jossa oli leikitty. Lelut oli kerätty edessäni olevalle hyllylle. Työkaverini, joka on sellainen kuningatar-tyyppi, hallitsija ja kaiken aikaa äänessä oleva, muita huonosti kuunteleva touhottaja, hyökkäsi huoneeseen kuin pyörremyrsky ja alkoi nalkuttaa lapsille siitä, miten huonosti siivottu ja lelut väärässä paikassa. Minuun hän ei reagoinut millään tavalla, mutta hän suuttui ja veti raivon vallassa edessäni olevalta hyllyltä kaikki vastakerätyt lelut alas täydellä voimalla, moni niistä tavaroista putosi suoraan varpailleni. Hän näki, että minuun sattui. Lelut olivat painavia ja isovarpaani tuli kipeäksi.
Lapset joutuivat keräämään kaiken uudestaan. Minä poistuin paikalta. Olin tyrmistynyt ja laitoin varpaalleni kylmäkääreen. Työkaveri ei koskaan pyytänyt anteeksi eikä osoittanut olevansa raivaristaan mitenkään nolo tai pahoillaan.
Minusta tilanne oli lapsillekin epäreilu.
Jäin miettimään, miten ottaisin asian puheeksi hänen kanssaan, koska minusta se pitäisi käsitellä. Miten te toimisitte?
Kommentit (23)
Mene työterveyslääkärille näyttämään jalkaasi ja kerro, miten se kipeytyi.
Onkohan lastenhoitajille mitään psykiatrisia testejä? Kun olin alle kouluikäinen yksi perhepäivähoitaja kävi kimppuuni kun olin pukenut nuken väärin, ravisteli ja tukisti niin että huone vain pyöri silmissä.
Siis tilanne oli etenkin lapsia kohtaan väärin. Aikuisten ei kuulu käyttäytyä noin lasten edessä. Ei etenkään ainoassa paikassa, jossa lapsi pääsee eroon mahdollisia huonoja kotiolojaan.
Työkaverisi vahingoittaa sinua tahallaan ja sinä mietit miten ottaisit asian puheeksi hänen kanssaan? Et mitenkään! Keskustelet asiasta esimiehesi kanssa ja jos yksikössä ei ole esimiestä työsuojelu on oikea taho.
Kirjaa ennen keskustelua kaikki huolella ylös, aika, paikka ja mitä tapahtui. Tapaus tuskin jää viimeiseksi. Sinä olet tässä uhri, pidä oikeuksistasi kiinni.
Jätit siis lapset sinne tuon pelottavan ihmisen kanssa???
Vierailija kirjoitti:
Jätit siis lapset sinne tuon pelottavan ihmisen kanssa???
Miten niin jätin? Lapsia oli muuallakin kuin tuossa tilassa. Työkaverin ei kuulunut tulla minun pienryhmääni ojentamaan, hän se jätti oman ryhmänsä lapset yksin, koska oli vakuuttunut siitä, etten osaa ohjata oman ryhmäni lapsia keräämään leluja. Se on niin vaativa tehtävä.. Tämä on sellainen ihminen, joka vain ja ainoastaan osaa tehdä asiat oikein, hän pyrkii nollaamaan muiden aikuisten auktoriteetin lasten edessä juuri tällaisin keinoin. Tällä kertaa hän satutti minua ihan fyysisesti.
Kerran aiemmin ,kun hän sai raivarin lasten käytöksestä, hän heitti erään lapsen äidin meille ryhmän aikuisille tuomat leivokset roskiin. Siis heitti myös minun ja toisen työkaverin leivokset, jotka saimme lapsen äidiltä. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi sitäkään. Silloin jo ihmettelin.. mutta tämä on hänen vaikiokäytöstään näköjään.
Onneksi en ole pitkään enää samassa paikassa hänen kanssaan, mutta esimiehelle aion asiasta mainita.
Kiitos kommenteista kaikille tähän asti.

"Meillä sattui päiväkodissa tällainen tapaus tällä viikolla: olin siivoamassa lasten kanssa huonetta, jossa oli leikitty. Lelut oli kerätty edessäni olevalle hyllylle. Työkaverini, joka on sellainen kuningatar-tyyppi, hallitsija ja kaiken aikaa äänessä oleva, muita huonosti kuunteleva touhottaja, hyökkäsi huoneeseen kuin pyörremyrsky ja alkoi nalkuttaa lapsille siitä, miten huonosti siivottu ja lelut väärässä paikassa. Minuun hän ei reagoinut millään tavalla, mutta hän suuttui ja veti raivon vallassa edessäni olevalta hyllyltä kaikki vastakerätyt lelut alas täydellä voimalla, moni niistä tavaroista putosi suoraan varpailleni. Hän näki, että minuun sattui. Lelut olivat painavia ja isovarpaani tuli kipeäksi.
Lapset joutuivat keräämään kaiken uudestaan. Minä poistuin paikalta. Olin tyrmistynyt ja laitoin varpaalleni kylmäkääreen. Työkaveri ei koskaan pyytänyt anteeksi eikä osoittanut olevansa raivaristaan mitenkään nolo tai pahoillaan.
Minusta tilanne oli lapsillekin epäreilu.
Jäin miettimään, miten ottaisin asian puheeksi hänen kanssaan, koska minusta se pitäisi käsitellä. Miten te toimisitte?"
Kyllä on taas vaikea jonkun ymmärtää ihan selvää asiaa.
Ei se nainen lapsille vaarallinen ole, ei hän heitä satuta. Hän oli epäreilu. Hän jätti oman ryhmänsä vahtimatta ja me olimme kahdestaan, ei ollut muita hoitajia. Lisäksi hän satutti minua. Ei tuollaisessa tilanteessa jäädä tappelemaan toisen aikuisen kanssa, vaan asia selvitetään myöhemmin ilman lasten läsnäoloa.
rautalankaa: Tämä raivari-nainen siis itse jätti oman lapsiryhmänsä ilman valvontaa kun hän kuvitteli, että minä en osaa oman ryhmäni kanssa toimia.
Koska hän tunki minun ryhmääni, oli minun mentävä hänen ryhmäänsä. Lapsia ei saisi jättää yksin. Kylmäkääreen sain toki hakea keittiöstä, se ei ole syntiä.
seli seli - vaihda hommia, marttyyri. ai niin, eihän sun älyllä ja olemattomalla koulutuksella ole sellaista mahdollisuutta. voi voi.
Kirjoita ylös kaikki tällaiset tapahtumat mitä vaan muistat, mahdollisimman tarkasti ja päivämääriä myöten jos mahdollista. Sitten kerro esimiehelle, vaikka vikana päivänäsi, jos aiemmin kertominen ahdistaisi.
Viestin nro. 10 lähettäjälle:
Ymmärtääkseni aloittaja poistui paikalta hoitamaan kipeää varvastaan, joka vaati ainakin sitä kylmäkääröä (ellei enempää?). Tietysti tuossa olisi voinut alkaa väittämään toiselle työntekijälle vastaan, mutta jos on ns. "tuon tyyppinen" valtaa himuava ja aina oikeassa oleva huutaja, niin siinä olisi vaan saanut enemmän kierroksia hänelle aikaan, luultavasti huutotappelun ja lapset olisivat säikähtäneet enemmän.
Ei sillä etteikö olisi ollut parempi, jos siihen olisi jäänyt vahtimaan, ettei mitään lisävahinkoa satu (esimerkiksi johonkin lapseen kohdistuvaa sanallista väkivaltaa tms.), mutta ymmärrän hyvin aloittajan pois paikalta lähdön, tilanteen eskaloitumisen välttämiseksi ja varpaansa ensiavun vuoksi.
Välittömästi esimiehen puheille! Kai teitä on useampia jotka olette tuollaisen käytöksen huomanneet joten menkää vaikka yhdessä. Tuollainen ihminen ei todellakaan kuulu päiväkotiin! Kauhistuttaa ajatus että minun lastani jonka hyvässä uskossa jätän "ammattilaisten" hoitoon hoitaisikin tuollainen epävakaa hullu!
Aloittaja lisää: tuon raivarin taustoista minulla ei ole aavistustakaan. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Meillä ei ollut mitään hätää eikä ongelmaa ryhmäni kanssa.. Joskus aiemmin olen ihmetellyt samaa, että kun meillä menee hyvin ja rauhallisesti, hän hermostuu ja sekoittaa pakan. Hän on hyvin hallitseva persoona.
Tuo ihminen ei kuulu kasvavien lasten pariin. Hänet on saatava pois sieltä huomiseksi. Voi hyvänen aika sentään.
Et ole varmaankaan joutunut isoihin konflikteihin aikaisemmin elämässäsi, kun olet noin häkeltynyt, mutta nyt on niin että sinun on pakko ottaa aktiivinen rooli ja toimia. Lapset eivät sitä voi tehdä, ja tämä päähenkilö itse ei tee asialle mitään. Mieti, miten suosittelisit toimittavaksi, jos kuulisit että jonkun lapsen kotona toinen vanhempi huutaa ja riehuu ja satuttaa toista jopa fyysisestikin lasten silmien edessä? Niinpä, ja nyt puhutaan tilanteesta, jossa aikuisten pitäisi olla kasvatuksen ammattilaisia.
Tee oikeasti jotakin ennen kuin lähdet työpaikasta. Muuten voi käydä niin, että sinun paikallesi tulee vain uusia ja uusia alaisia, ja meno jatkuu kuin eläintarhassa. Kärsijöitä ovat lapset, jotka oppivat että autoritäärisen hullun edessä on paras vain hiljetä ja alistua, vaikka olisi itse oikeassa ja kärsinyt vääryyttä.
Kun on työssä, jossa pitkäkestoista stressiä, mahdollisuudet saada tuollaisia raivareita kasvavat (toki persoonakin vaikuttaa).
Itse kyllä miettisin sitä, miten se vaikuttaa väleihin, jos jatkossakin aion tehdä töitä tämän ihmisen kanssa. En itse toimisi niin, että laittaisin asiaa menemään suoraan esimiehen kautta, vaan ensin puhuisin asiasta kahden kesken työkaverin kanssa ja sitten kertoisin myös esimiehelle. Ottaisin puheeksi tähän tapaan "Hei, ymmärrän, että olet varmaan stressaantunut ja pinna kireällä, mutta kun heitit lelut alas, niin sain varpailleni niin että sattui kunnolla ja toivon, että et toimi noin, koska minuun sattui ja tuollainen käytös ei ole kivaa ketään kohtaan".
Helsingin kaupungilla on ainakin sellainen 'vaaratilanne'-juttu netissä (en muista nimeä) mikä pitää täyttää. Sellainen siis ensin, kun vielä kaikki on hyvässä muistissa, sitten esimieheen yhteys. Tuollainen raivoaminen vahingoittaa myös lapsia, ja työkaveri pitää saada käyttäytymään oikein tai pois työstä.
Vierailija kirjoitti:
Kun on työssä, jossa pitkäkestoista stressiä, mahdollisuudet saada tuollaisia raivareita kasvavat (toki persoonakin vaikuttaa).
Itse kyllä miettisin sitä, miten se vaikuttaa väleihin, jos jatkossakin aion tehdä töitä tämän ihmisen kanssa. En itse toimisi niin, että laittaisin asiaa menemään suoraan esimiehen kautta, vaan ensin puhuisin asiasta kahden kesken työkaverin kanssa ja sitten kertoisin myös esimiehelle. Ottaisin puheeksi tähän tapaan "Hei, ymmärrän, että olet varmaan stressaantunut ja pinna kireällä, mutta kun heitit lelut alas, niin sain varpailleni niin että sattui kunnolla ja toivon, että et toimi noin, koska minuun sattui ja tuollainen käytös ei ole kivaa ketään kohtaan".
Jos olis kyse työpaikasta jossa kärsivät ainoastaan työkaverit näin voisi menetellä mutta nyt on kyse paikasta missä toisten lapset ovat tämän riehujan armoilla joten peli pitää puhaltaa poikki välittömästi!
Esimiehenne kuuluu hoitaa homma. Välittömästi asia puheeksi. Dramaqueen ei kuulu tuohon ympäristöön.