Ahistaa pinnallisuus ja oma epätäydellisyys
Olisin niin mielellään tosi kaunis ja tunnen riittämättömyyttä jatkuvasti.
Kommentit (10)
Vaikutat nuorelta.
Nuorilta menee nuoruus, turhaa murehtiessa ulkonäöstä.
Ainakon palstan miehidtä se riittää, että olet nuori.
Laita rahasi mukavaan tekemiseen ja satsaa opiskelulla tulevaisuuteen.
Kelpaatte miehille varmasti. Kyllähän kaikkea kitinää tulee, mutta kelpaatte oikeasti.
Sen ainakin täytyisi tältä palstalta oppia. : )
Tunnekylmät narsistit eivät näe itsessään mitään vikaa ja ovat siksi kehityskelvottomia. Mutta jos sinä näet epätäydellisyyden jota on jokaisessa, sinulla on toivoa.
Keskity omiin onnistumisiin. Ulkomuoto heijastaa sisintä. Pahuus on rumuutta, hyvyys kauneutta.
Kiitos kommenteista. En ole kovin nuori,joten kriisiä pukkaa. Olen ollut hyvännäköinen vielä melko lyhyt aika sitten ja muistan kuinka nautin siitä. Oli ihanaa kun vaatteet oli kauniita päällä ja miehet katselivat ihaillen. Olihan siinä kääntöpuolensa, mutta selkeät plussat. Nyt ulkonäön pilaavat ikääntyminen ja krooninen sairaus, ei ole myöskään oikein varaa edustavasti pukea muuttunutta kroppaa. Ennen tätä paskaakaaan en toki ollut täydellinen, mutta olin jo lähellä parasta versiota itsestäni, kun muutuin. Ap
Meinasin juuri sanoa, että eipä se ulkonäkö autuaaksi tee koska kauneus ei tuo suojaa esim. sairauksia vastaan tai miehen pettämistä yms. vastaan. Sama juttu rahan kanssa, ei paranna eikä myöskään estä miestä pettämästä.
Terv. Varakas kaunis joka sairastui vakavasti ja tullut myös petetyksi.
Et menetä kauneuden myötä mitään, paitsi miesten pinnallisen ihailun. No se ihailu on vain väliaikaista. Parempi rakentaa elämänsä muiden juttujen varaan, elää omaehtoisesti itseään kunnioittaen.
Vierailija kirjoitti:
Tunnekylmät narsistit eivät näe itsessään mitään vikaa ja ovat siksi kehityskelvottomia. Mutta jos sinä näet epätäydellisyyden jota on jokaisessa, sinulla on toivoa.
Keskity omiin onnistumisiin. Ulkomuoto heijastaa sisintä. Pahuus on rumuutta, hyvyys kauneutta.
"Ulkomuoto heijastaa sisintä"
Tästä syystä minua pidetäänkin aina aluksi ilkeänä ja pahana, koska naamani on outo ja ruma. Vasta syvemmin tutustuessa minusta aletaan pitää. Ruman ihmisen tragedia ja äärimmäisen raskas taakka kantaa :(
Ei pelkkä kaunis ulkokuori tuo onnellisuutta - todellakaan. Vaikkakin on totta, että valitettavasti elämme pinnallisuuden aikakautta. Myöskään mm. median pakottava tarve vääristellä totuutta ei auta tilannetta lainkaan.
Olen itse kaunis, poikkeuksellisen näköinen, eli kiinnitän liiankin paljon huomiota. En kuitenkaan omista hyvää itsetuntoa, mitä moni ei usko tai voisi kuvitellakaan.
Voisin jopa sanoa, että ulkonäöstäni on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä mielenterveyttä ajatellen. Kyllä, on aina ollut helppoa päästä töihin etenkin ulkomailla. Mutta ne ikuisesti iholle pyrkivät ja hyväksikäyttäjät ovat oksettava ongelma. Kaikella on omat puolensa.
T. usein "tavallisen tallaajan" elämää toivonut
Ei se kivannäköinen ulkomuoto ihan oikeasti autuaaksi tee. Kaikessa on kääntöpuolensa ja yleensä se mitä jollain on, näkee lähinnä nimenomaan sen, mitä ikävyyksiä, ennakkoluuloja ja outoja odotuksia se tuo. Olen nyt lörpsähtänyt aiemmasta ulkomuodostani aika vastikään 7kg isommaksi. Olin hoikka ja aika hyvässä kunnossa, laittautunut aina, jopa ihan vaan kotona ollessa.
En koe mitään suuren suurta ahdistusta nyt sen takia etten yhtäkkiä ole alipainoisen fitness -kunnossa tai ripsiäni ja hiuksiani ei korista pidennykset. Tuota samaa mäkin kuvittelin niin pitkään, että jos vaan olisin vähän nätimpi tms. niin SITTEN.
Keskity niihin puoliin, jotka sinulla on vahvoja. Ja ole niistä ylpeä. Terve itsekunnioitus ja -arvostus on kadehdittavinta ja hienointa mitä tiedän. Sen haluaisin saavuttaa.