Lue keskustelun säännöt.
Voiko yläkerran naapureita muistaa jollain? Vauva itkee yöt...
28.03.2017 |
Otsikko kuulostaa ihan kamalalta, mutta en siis oikeasti tarkoita mitään vittuiluviestä millä saisi melun loppumaan (tämä on muutenkin hyvin eristetty kämppä, hädintuskin kerran viikossa kuulen jotain, ja sekin on siksi kun muuten on ihan hiljaista ja vauvan huone on kai suoraan oman makkarini yläpuolella). Tarkoitan, että tiedän tuon vauva-ajan olevan raskasta ja väsyttävää vanhemmille kun heräilee öisin jne, ja rupesin miettimään onko olemassa jotain pientä kivaa terveistä tai lahjaa mikä piristäisi vähän, mutta ilman että a) tarjoutuisin suoraan lapsenvahtiavuksi (vuototyö, en jaksa) tai b) se vaikuttaisi passiivis-aggressiiviselta vihaviestiltä.
T. Anonyymi naapuri
Kommentit (11)
Vie paketti kahvia ja vaikka geisha sydänrasia tekstillä "with hugs".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna nuorelle perheelle lahjaksi hyväntuulista ymmärrystä. Hymyile ja kysy onko raskasta. Jos haluavat kertoa, kuuntele. Ilmoita suoraan, että vauvan ääni kuuluu mutta se ei sinua haittaa, vaan ymmärrät tilanteen täysin. Jo se auttaa, ettei tarvitse pelätä naapureita.
Kummoinen leipuri en ole, mutta kahvipaketti ja suklaarasia varmaan ainakin luonnistuisi. Lisääkin vinkkejä/ideoita otetaan vastaan! :) -AP
OIin lukion kolmannella ja asuin perheeni parissa. Seinänaapuriin muutti vastasyntyneen perhe ja heillä oli hitokseen itkuinen mukula.
Koulussa makiasti haukottelin ja ruotsin opettaja sitten piruili, että mites ne yöt sujuu, kun noin väsyttää. Kerroin, että naapuriin muutti maailman suloisin mutta äänekkäin vauva. Mä pärjään kyllä, mutta entäpä ne vanhemmat siellä ja se vauva, mahtavat olla väsyneitä. Siitä tuli yleistä keskustelua ja mietittiin sitten porukalla, että mitä voi tehdä auttaakseen.. Ei me mihinkään tulokseen päästy, mutta..
Meni pari päivää, niin ovikello soi ja tämä nuori äiti oli oven takana. Hän oli pahoillaan ja kysyi, että voitko tulla vauvan kanssa hetkeksi, niin hän lähtee lenkille. Tottakai, tunti meni sylitellessä itkuista vauvaa.
Tää äiti tuli takaisin iloisempana ja sitten juotiin kahvit. Hänen serkkunsa oli siinä samassa ruotsin ryhmässä kuin mä. Hiljainen ja ujo poika, joka oli äidilleen kertonut puheet. Tätinsä oli rohkassut tätä soittamaan ovikelloa ja pyytämään apua. Hän ei ollut sukulaisilleen, äidille ja anopillekaan kertonut kuinka rankkaa on, kun hävetti, että pitävät luuserina.
Me sitten tehtiin tuosta pari kertaa viikossa järjestely. Hän kävi lenkillä ja mä sain vähän taskurahaa. Ystävystyttiinkin siinä sivussa. Nyt toi itkuinen vauva on iloinen kolmasluokkalainen, topakka likka.
Sitä tällä jaarituksella yritän sanoa, että toivottavasti jotain kautta pystyt kanavoimaan tervehdyksesi tuolle naapurille. Sehän voi olla tehty ateria, pulla, suklaa yms., joka piristää kummasti arkea. Ainahan on olemassa se vaara, että toinen kiusaantuu ja loukkaantuu. :( Kumpa meillä olisi enemmän naapuriapua tai edes tunnettais naapurit paremmin, että uskaltaisi lähestyä ilman pelkoa, että loukkaa. Aika merkillisiä me suomalaiset ollaan. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
OIin lukion kolmannella ja asuin perheeni parissa. Seinänaapuriin muutti vastasyntyneen perhe ja heillä oli hitokseen itkuinen mukula.
Koulussa makiasti haukottelin ja ruotsin opettaja sitten piruili, että mites ne yöt sujuu, kun noin väsyttää. Kerroin, että naapuriin muutti maailman suloisin mutta äänekkäin vauva. Mä pärjään kyllä, mutta entäpä ne vanhemmat siellä ja se vauva, mahtavat olla väsyneitä. Siitä tuli yleistä keskustelua ja mietittiin sitten porukalla, että mitä voi tehdä auttaakseen.. Ei me mihinkään tulokseen päästy, mutta..
Meni pari päivää, niin ovikello soi ja tämä nuori äiti oli oven takana. Hän oli pahoillaan ja kysyi, että voitko tulla vauvan kanssa hetkeksi, niin hän lähtee lenkille. Tottakai, tunti meni sylitellessä itkuista vauvaa.
Tää äiti tuli takaisin iloisempana ja sitten juotiin kahvit. Hänen serkkunsa oli siinä samassa ruotsin ryhmässä kuin mä. Hiljainen ja ujo poika, joka oli äidilleen kertonut puheet. Tätinsä oli rohkassut tätä soittamaan ovikelloa ja pyytämään apua. Hän ei ollut sukulaisilleen, äidille ja anopillekaan kertonut kuinka rankkaa on, kun hävetti, että pitävät luuserina.
Me sitten tehtiin tuosta pari kertaa viikossa järjestely. Hän kävi lenkillä ja mä sain vähän taskurahaa. Ystävystyttiinkin siinä sivussa. Nyt toi itkuinen vauva on iloinen kolmasluokkalainen, topakka likka.
Sitä tällä jaarituksella yritän sanoa, että toivottavasti jotain kautta pystyt kanavoimaan tervehdyksesi tuolle naapurille. Sehän voi olla tehty ateria, pulla, suklaa yms., joka piristää kummasti arkea. Ainahan on olemassa se vaara, että toinen kiusaantuu ja loukkaantuu. :( Kumpa meillä olisi enemmän naapuriapua tai edes tunnettais naapurit paremmin, että uskaltaisi lähestyä ilman pelkoa, että loukkaa. Aika merkillisiä me suomalaiset ollaan. :D
Olipas söötti tarina! Joo tota just mietin itsekin, että miten saa siitä viestistä vilpittömän, enkä kettuilun kuuloista. -AP
Vierailija kirjoitti:
Ruoka on aina hyvä. Vie joku leivonnainen vaikkapa? Vaikutat unelmanaapurilta :) Meidän entiset naapurit lakkasivat tervehtimässä siinä vaiheessa kun pieni söpö (ja vähäitkuinen) vauva kasvoi äänekkääksi ja kiukuttelevaksi 1-vuotiaaksi. Ihanaa että lapsiviha ei ole vielä kaikkialla.
Että kun naapuri lakkaa tervehtimästä niin se on lapsivihaa? Voi hyvänen aika, ei se heti ole lapsivihaa jos naapurissa kiukutteleva ja huutava lapsi valvottaa ja naapuri siitä väsyy tai ärsyyntyy :D varsinkin jos talossa on huono äänieristys. On ihan eri asia valvoa oman lapsen huudon vuoksi, kuin naapurin lapsen takia. On oikeasti tosi raskasta käydä töissä ja samalla joutua valvomaan tuntitolkulla joka yö, kun naapurissa lapsi huutaa. Ei sitä montaa viikkoa jaksa parin tunnin katkonaisilla yöunilla, kun omassa kodissaan ei saa koskaan levätyksi. Joillain on vielä terveydellisiä ongelmia tai sairauksia, joiden vuoksi olisi tärkeää saada levätyksi. Eihän sille vauvan itkulle mitään voi tietenkään, mutta ymmärrän miksi naapurit eivät omassa väsymyksessään ja ärtymyksessään ole kovin myötämielisiä vauvaperheelle. Kerrostaloasuminen osaa olla kyllä helvetistä ajoittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän ne vauvat yleensä enää heräile itkemään jatkuvalla syötöllä kun kasvavat yli vuoden ikään. Kaksi-kolmi vuotiaatkin voivat vielä hereillä mutta harvoin joka yö itkemään. Näin ainakin meillä. Vaikka joskus heräilee niin harvoin edes itkee vaan jonkun lauseen saattaa sanoa ja nukahtaa uudelleen, onneksi. Yöheräämisiä itkun kanssa lähinnä vain silloin jos sattuu olemaan kipeänä.
Vierailija kirjoitti:
OIin lukion kolmannella ja asuin perheeni parissa. Seinänaapuriin muutti vastasyntyneen perhe ja heillä oli hitokseen itkuinen mukula.
Koulussa makiasti haukottelin ja ruotsin opettaja sitten piruili, että mites ne yöt sujuu, kun noin väsyttää. Kerroin, että naapuriin muutti maailman suloisin mutta äänekkäin vauva. Mä pärjään kyllä, mutta entäpä ne vanhemmat siellä ja se vauva, mahtavat olla väsyneitä. Siitä tuli yleistä keskustelua ja mietittiin sitten porukalla, että mitä voi tehdä auttaakseen.. Ei me mihinkään tulokseen päästy, mutta..
Meni pari päivää, niin ovikello soi ja tämä nuori äiti oli oven takana. Hän oli pahoillaan ja kysyi, että voitko tulla vauvan kanssa hetkeksi, niin hän lähtee lenkille. Tottakai, tunti meni sylitellessä itkuista vauvaa.
Tää äiti tuli takaisin iloisempana ja sitten juotiin kahvit. Hänen serkkunsa oli siinä samassa ruotsin ryhmässä kuin mä. Hiljainen ja ujo poika, joka oli äidilleen kertonut puheet. Tätinsä oli rohkassut tätä soittamaan ovikelloa ja pyytämään apua. Hän ei ollut sukulaisilleen, äidille ja anopillekaan kertonut kuinka rankkaa on, kun hävetti, että pitävät luuserina.
Me sitten tehtiin tuosta pari kertaa viikossa järjestely. Hän kävi lenkillä ja mä sain vähän taskurahaa. Ystävystyttiinkin siinä sivussa. Nyt toi itkuinen vauva on iloinen kolmasluokkalainen, topakka likka.
Sitä tällä jaarituksella yritän sanoa, että toivottavasti jotain kautta pystyt kanavoimaan tervehdyksesi tuolle naapurille. Sehän voi olla tehty ateria, pulla, suklaa yms., joka piristää kummasti arkea. Ainahan on olemassa se vaara, että toinen kiusaantuu ja loukkaantuu. :( Kumpa meillä olisi enemmän naapuriapua tai edes tunnettais naapurit paremmin, että uskaltaisi lähestyä ilman pelkoa, että loukkaa. Aika merkillisiä me suomalaiset ollaan. :D
Pakko tunnustaa, että tuli tippa silmännurkkaan tästä kirjoituksesta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OIin lukion kolmannella ja asuin perheeni parissa. Seinänaapuriin muutti vastasyntyneen perhe ja heillä oli hitokseen itkuinen mukula.
Koulussa makiasti haukottelin ja ruotsin opettaja sitten piruili, että mites ne yöt sujuu, kun noin väsyttää. Kerroin, että naapuriin muutti maailman suloisin mutta äänekkäin vauva. Mä pärjään kyllä, mutta entäpä ne vanhemmat siellä ja se vauva, mahtavat olla väsyneitä. Siitä tuli yleistä keskustelua ja mietittiin sitten porukalla, että mitä voi tehdä auttaakseen.. Ei me mihinkään tulokseen päästy, mutta..
Meni pari päivää, niin ovikello soi ja tämä nuori äiti oli oven takana. Hän oli pahoillaan ja kysyi, että voitko tulla vauvan kanssa hetkeksi, niin hän lähtee lenkille. Tottakai, tunti meni sylitellessä itkuista vauvaa.
Tää äiti tuli takaisin iloisempana ja sitten juotiin kahvit. Hänen serkkunsa oli siinä samassa ruotsin ryhmässä kuin mä. Hiljainen ja ujo poika, joka oli äidilleen kertonut puheet. Tätinsä oli rohkassut tätä soittamaan ovikelloa ja pyytämään apua. Hän ei ollut sukulaisilleen, äidille ja anopillekaan kertonut kuinka rankkaa on, kun hävetti, että pitävät luuserina.
Me sitten tehtiin tuosta pari kertaa viikossa järjestely. Hän kävi lenkillä ja mä sain vähän taskurahaa. Ystävystyttiinkin siinä sivussa. Nyt toi itkuinen vauva on iloinen kolmasluokkalainen, topakka likka.
Sitä tällä jaarituksella yritän sanoa, että toivottavasti jotain kautta pystyt kanavoimaan tervehdyksesi tuolle naapurille. Sehän voi olla tehty ateria, pulla, suklaa yms., joka piristää kummasti arkea. Ainahan on olemassa se vaara, että toinen kiusaantuu ja loukkaantuu. :( Kumpa meillä olisi enemmän naapuriapua tai edes tunnettais naapurit paremmin, että uskaltaisi lähestyä ilman pelkoa, että loukkaa. Aika merkillisiä me suomalaiset ollaan. :D
Pakko tunnustaa, että tuli tippa silmännurkkaan tästä kirjoituksesta :)
Sama
Ruoka on aina hyvä. Vie joku leivonnainen vaikkapa? Vaikutat unelmanaapurilta :) Meidän entiset naapurit lakkasivat tervehtimässä siinä vaiheessa kun pieni söpö (ja vähäitkuinen) vauva kasvoi äänekkääksi ja kiukuttelevaksi 1-vuotiaaksi. Ihanaa että lapsiviha ei ole vielä kaikkialla.