3v raivoaa, raapii, puree jne

Eilen hain kolmevuotiaan päiväkodista ja hoitaja sanoi lapsen "läiskivän" toisia lapsia. Aina on sanottu, että lapsi on tosisymppis ja nyt käytös on muuttunut. Uhmaikäinen ok, mutta silti mietityttää käytöksen totaalinen muutos.

Eikö jostain syystä halua olla päiväkodissa? Mistä sen tietää, kun kuitenkin sanoo kivaa olevan?

Joillekin lapsille tuo on vaan hyvin vaikea ikä. Meillä oli tytär samanlainen. Eikä siihen oikeastaan auttanut muu kuin ikä ja kasvaminen. Sen aikaa kun tuota raivoilua kesti täytyi käsitellä kuin järjetöntä villieläintä noiden kohtausten aikana, vain estäen vahingot lapselle itselleen ja muille. 

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/10/22/mika-avuksi-kun-uhmaikainen-agressiivinen

Missä ja missä tilanteissa tulee raivokohtauksia? Millaisia on ne kuormittavat tilanteet, joista ei pääse pois? Miksi ei aina pääse niistä pois?

Tietyssä määrinhän nuo on kait normaaleja tän ikäiselle. Meillä lähestyy 2,5v ikä ja aina ollut rauhalliseksi kehuttu poika, mutta "raivarit" on alkaneet lisääntyä ja voimistua.

Kiukun täytyisi olla sallittua (ettei siitä kehity ns. kielletty tai piilotettu tunne, joka myöhemmin purkautuu muilla huonommilla tavoilla), mutta ketään ei saa satuttaa eikä mitään rikkoa. Itse pitäisi pysyä myös rauhallisena (helpommin sanottu kuin tehty!!), eikä lähteä "mukaan tunteeseen" hermostumalla, kiukustumalla, pelästymällä tms. Jossain neuvottiin, että voisi ohjata lapsen lyömään vaikka tyynyä (voi selittää, että sitä voi lyödä, jos tuntuu siltä, koska siihen ei satu eikä se mene rikki) ja kertoa, että nyt on paha olla/harmittaa se ja se/kiukuttaa/suututtaa jne., mutta että se menee kohta ohi. Pysy lapsen tukena. Toisaalta myös samalla "lue lasta", sillä joskus jotkut menee vanhemman läheisyydestä vain lisää kierroksille... Silloin voisi varmaan sanoa, että "et taida nyt haluta, että äiti on tässä? Olen tuossa lähellä x, jos tarvitset minua?"?

Meillä mennään heittämään tavaroita lapsiportin yli eteiseen heti, jos kokee, ettei saa huomiota ja on "sillä päällä" (yleensä yliväsynyt ja menee lujaa silloin). Nyt on hankala vaihe, kun pärjäisi monta tuntia (7-9) hereillä ennen päiväunia ja jos nukkuu päiväunet, pärjäisi monta tuntia ennen yöunia. Ilman päiväunia ei kuitenkaan jaksa nukkumaanmenoon asti. Eli yliväsymyksen ja vastaavasti liiallisen "iltapiristymisen" torjunta olisi yksi keino, mut nää on kaikki näitä helpommin sanottu kuin tehty -juttuja... Nukkuuko muuten tarpeeksi vrk:n aikana? Oletteko puhuneet, mikä nukkumaanmenossa mättää? Meillä oli yksi vaihe just, kun lapsi taisteli täysillä yövaatteiden pukemista vastaan. Kävi ilmi, että uudet sukat, jotka oli ostettu ja oli vähän isot, oli lapsen mielestä huonot, kun ne lörpsötti varpaista. ja me kun oltiin miehen kans aateltu, että kyllä ne unisukkina menee toistaiseksi... :-D

Huomion antaminen on toinen. Mahdollisimman paljon mukaan juttuihin, kotitöihin ym., joissa voi kokea saavansa huomiota, osaavansa, oppivansa, saavansa tehdä samoja asioita, saavansa aitoa iloista hyväksyvää kiitosta vanhemmilta.

Entä syökö miten hyvin? Syökö tarpeeksi ja tarpeeksi usein, ettei verensokeri laske? Vanha juttu, mutta hyvä ruoka parempi mieli. :) Onko ruokavaliossa lisättyä sokeria? Ne kannattaa jättää pois. Eihän ole mitään ruoka-allergioita, poskihampaita tulossa tms., mikä voisi tehdä entisestään pahalle päälle?

Entä ulkoiletteko paljon, saako fyysistä liikuntaa? Käyttekä metsässä? Siellä voisi mieli rauhoittua, jos kävisi illalla aina rauhallisella metsäkävelyllä kuuntelemassa lintuja ym.?

Onko saman ikäisiä kavereita? Entä voiko olla, että on nähnyt telkkarista liikaa levottomia ohjelmia, mainoksia, mistä osin voi matkia asioita omaan käytökseen? Meillä myös lapsi tuntuu olevan levottomampi kotona, jos on käyty esim. kauppakeskuksessa, jossa on nähnyt teiniporukoiden nahistelevan, riehuvan ja leikkitappelevan. :-/

Tässä nyt jotain mitä tuli mieleen, mitä oon lukenut ja mitä oon ite aatellut, kun tosiaan vähän sama "ongelma" täällä. Jos kovasti mieltä vaivaa, missä menee ns. normaalin raja, niin perheneuvolaankin voi olla yhteydessä tai ihan tavalliseen neuvolaan.

Vierailija kirjoitti:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/10/22/mika-avuksi-kun-uhmaikainen-agressiivinen

Tuolla oli ihan samat keinot käytössä, mitä käytetään jo raivon ollessa päällä. Tosin tuo syliote vain pahentaa, jolloin raivoaminen pitkittyy tunnillakin. Sitä siis käytetään vain silloin kun on pakko että ei satuta itseään tai muita. Mutta nuo ovat niitä keinoja, millä saadaan kohtaus loppumaan ja tiedetään siis keinot siihen tilanteen mukaan.

Kai se tuosta laantuu. Rupesi vain mietityttämään, että kuinka paljon raivoa on sitten ok.

Tuosta ohjelman katsomisesta tuli mieleen, että lapsihan on siitä varmaan juuri oppinut oman, hänelle hyvän tapansa rauhoittaa itse itsensä. Jos kuitenkin haluaisitte, että lapsi rauhoittuisi jotenkin muuten niin, auttaisiko jos lapsen kanssa puhuisi rauhallisella hetkellä silloin kun ei ole mikään tilanne päällä, että mitä voisi tehdä silloin, kun tuntuu, että alkaa hermostuttaa ja tekisi mieli katsoa sitä ohjelmaa? Voisitteko yhdessä keksiä jonkin korvikkeen (tai useampia), mitä voisi silloin tehdä, jotta rauhottuisi ja paha mieli menisi helpommin ohi? Voisi tulla esim. syliin, ottaa äitiä/isiä kädestä, puristaa nallen syliin, puristaa vaikka kädet nyrkkiin, piirtää tms.?

4

Googlaa myös esim. tunnetaitojen opetus tai tunnetaitojen harjoittelu. Alkaa melkeinpä itseä harmittamaan, kun ei meille ole tällaisia opetettu pienenä. Oli vain ärjäisyt "lakkaa nyt poraamasta", "yritä nyt reipastua" ja "ota ittees niskasta kiinni"... Tämä taitaa myös olla tällaista vanhemman opettelua samalla...

T. 4/ihan 80-luvun alunkasvatti

Vierailija kirjoitti:

Missä ja missä tilanteissa tulee raivokohtauksia? Millaisia on ne kuormittavat tilanteet, joista ei pääse pois? Miksi ei aina pääse niistä pois?

Tietyssä määrinhän nuo on kait normaaleja tän ikäiselle. Meillä lähestyy 2,5v ikä ja aina ollut rauhalliseksi kehuttu poika, mutta "raivarit" on alkaneet lisääntyä ja voimistua.

Kiukun täytyisi olla sallittua (ettei siitä kehity ns. kielletty tai piilotettu tunne, joka myöhemmin purkautuu muilla huonommilla tavoilla), mutta ketään ei saa satuttaa eikä mitään rikkoa. Itse pitäisi pysyä myös rauhallisena (helpommin sanottu kuin tehty!!), eikä lähteä "mukaan tunteeseen" hermostumalla, kiukustumalla, pelästymällä tms. Jossain neuvottiin, että voisi ohjata lapsen lyömään vaikka tyynyä (voi selittää, että sitä voi lyödä, jos tuntuu siltä, koska siihen ei satu eikä se mene rikki) ja kertoa, että nyt on paha olla/harmittaa se ja se/kiukuttaa/suututtaa jne., mutta että se menee kohta ohi. Pysy lapsen tukena. Toisaalta myös samalla "lue lasta", sillä joskus jotkut menee vanhemman läheisyydestä vain lisää kierroksille... Silloin voisi varmaan sanoa, että "et taida nyt haluta, että äiti on tässä? Olen tuossa lähellä x, jos tarvitset minua?"?

Meillä mennään heittämään tavaroita lapsiportin yli eteiseen heti, jos kokee, ettei saa huomiota ja on "sillä päällä" (yleensä yliväsynyt ja menee lujaa silloin). Nyt on hankala vaihe, kun pärjäisi monta tuntia (7-9) hereillä ennen päiväunia ja jos nukkuu päiväunet, pärjäisi monta tuntia ennen yöunia. Ilman päiväunia ei kuitenkaan jaksa nukkumaanmenoon asti. Eli yliväsymyksen ja vastaavasti liiallisen "iltapiristymisen" torjunta olisi yksi keino, mut nää on kaikki näitä helpommin sanottu kuin tehty -juttuja... Nukkuuko muuten tarpeeksi vrk:n aikana? Oletteko puhuneet, mikä nukkumaanmenossa mättää? Meillä oli yksi vaihe just, kun lapsi taisteli täysillä yövaatteiden pukemista vastaan. Kävi ilmi, että uudet sukat, jotka oli ostettu ja oli vähän isot, oli lapsen mielestä huonot, kun ne lörpsötti varpaista. ja me kun oltiin miehen kans aateltu, että kyllä ne unisukkina menee toistaiseksi... :-D

Huomion antaminen on toinen. Mahdollisimman paljon mukaan juttuihin, kotitöihin ym., joissa voi kokea saavansa huomiota, osaavansa, oppivansa, saavansa tehdä samoja asioita, saavansa aitoa iloista hyväksyvää kiitosta vanhemmilta.

Entä syökö miten hyvin? Syökö tarpeeksi ja tarpeeksi usein, ettei verensokeri laske? Vanha juttu, mutta hyvä ruoka parempi mieli. :) Onko ruokavaliossa lisättyä sokeria? Ne kannattaa jättää pois. Eihän ole mitään ruoka-allergioita, poskihampaita tulossa tms., mikä voisi tehdä entisestään pahalle päälle?

Entä ulkoiletteko paljon, saako fyysistä liikuntaa? Käyttekä metsässä? Siellä voisi mieli rauhoittua, jos kävisi illalla aina rauhallisella metsäkävelyllä kuuntelemassa lintuja ym.?

Onko saman ikäisiä kavereita? Entä voiko olla, että on nähnyt telkkarista liikaa levottomia ohjelmia, mainoksia, mistä osin voi matkia asioita omaan käytökseen? Meillä myös lapsi tuntuu olevan levottomampi kotona, jos on käyty esim. kauppakeskuksessa, jossa on nähnyt teiniporukoiden nahistelevan, riehuvan ja leikkitappelevan. :-/

Tässä nyt jotain mitä tuli mieleen, mitä oon lukenut ja mitä oon ite aatellut, kun tosiaan vähän sama "ongelma" täällä. Jos kovasti mieltä vaivaa, missä menee ns. normaalin raja, niin perheneuvolaankin voi olla yhteydessä tai ihan tavalliseen neuvolaan.

Meillä ei kaupassa käynti onnistu aina raivon vuoksi kun menee siellä yli. Kaikki ylläolevat yms keinot käytössä ja tiedän keinot, miten saan hänet rauhoittumaan paitsi silloin jos on pakko olla sylissä. Silloin menee totaalisesti yli. Sellaisia tilanteita tulee välillä.

Ruoka/allergia yms asiat hoidossa niin hyvin kuin mahdollista.

No aikanaan menee sitten toivottavasti ohi.

Ap.

Miten te meette kauppaan? Meinaan, että meettekö autolla, suoraan hoidosta tms.? Onko kuuma, nälkä, väsy silloin? Olisiko sun tai miehen mahdollista hoitaa isot ostokset kerran viikossa yksin ja lapsen kans harjoittelisitte kaupassa käyntiä tekemällä vain pienen tosi pikaisen täydennysostosreissun? Auttaisiko, jos meette eka kotiin, syötte, lähdette ulos, ulkoilette vaikka tunnin ja meette lopuksi kauppaan? Jos lapsi saisi ennen kauppaa tarpeeksi purkaa energiaansa ja olisi siellä rauhallisempi? Muista kehua ja kiitellä, kun on hetkenkin hienosti.

Milloin on pakko olla sylissä?

Vierailija kirjoitti:

Googlaa myös esim. tunnetaitojen opetus tai tunnetaitojen harjoittelu. Alkaa melkeinpä itseä harmittamaan, kun ei meille ole tällaisia opetettu pienenä. Oli vain ärjäisyt "lakkaa nyt poraamasta", "yritä nyt reipastua" ja "ota ittees niskasta kiinni"... Tämä taitaa myös olla tällaista vanhemman opettelua samalla...

T. 4/ihan 80-luvun alunkasvatti

Saman ymmärrän, mutta ap ei.  Aina on lapsessa muka vika ja vähintään adhd.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlaa myös esim. tunnetaitojen opetus tai tunnetaitojen harjoittelu. Alkaa melkeinpä itseä harmittamaan, kun ei meille ole tällaisia opetettu pienenä. Oli vain ärjäisyt "lakkaa nyt poraamasta", "yritä nyt reipastua" ja "ota ittees niskasta kiinni"... Tämä taitaa myös olla tällaista vanhemman opettelua samalla...

T. 4/ihan 80-luvun alunkasvatti

Saman ymmärrän, mutta ap ei.  Aina on lapsessa muka vika ja vähintään adhd.

??? Kukaan ei ole väittänyt vielä täällä, että lapsessa oli vika tai adhd - ei ainakaan ap. Lääkäri tosin joskus puhunut lapsen osalta adhd:n mahdollisuudesta, mutta sitähän ei tuon ikäiseltä dg:a. Nähdään miten kehitys menee.

P.s. Tunnetaitoja on opetettu ja jopa "treenattu alusta" asti. Ehkä voisit lopettaa tuollaisen turhan syyllistämisen.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Milloin on pakko olla sylissä?

Sellaisissa tilanteissa jos on vaaraksi itselleen tai muille eikä ole esim. mahdollisuutta olla rattaissa tai siirtyä pois tilanteesta.

Ap

Taaperot raivoaa.. Meillä raivotaan yleensä pukiessa ja sen jälkeen. Kiva lähtee hikisenä kauppaan, (itse siis kun yrität pukea rimpuilevaa ja potkivaa lasta) mut minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlaa myös esim. tunnetaitojen opetus tai tunnetaitojen harjoittelu. Alkaa melkeinpä itseä harmittamaan, kun ei meille ole tällaisia opetettu pienenä. Oli vain ärjäisyt "lakkaa nyt poraamasta", "yritä nyt reipastua" ja "ota ittees niskasta kiinni"... Tämä taitaa myös olla tällaista vanhemman opettelua samalla...

T. 4/ihan 80-luvun alunkasvatti

Saman ymmärrän, mutta ap ei.  Aina on lapsessa muka vika ja vähintään adhd.

??? Kukaan ei ole väittänyt vielä täällä, että lapsessa oli vika tai adhd - ei ainakaan ap. Lääkäri tosin joskus puhunut lapsen osalta adhd:n mahdollisuudesta, mutta sitähän ei tuon ikäiseltä dg:a. Nähdään miten kehitys menee.

P.s. Tunnetaitoja on opetettu ja jopa "treenattu alusta" asti. Ehkä voisit lopettaa tuollaisen turhan syyllistämisen.

T. Ap

En missään nimessä tarkoittanut syyllistää sinua. Ihan vilpittömästi halusin vain vinkata noista tunnetaitojen opettamisesta, jos ei vielä ollut tuttu juttu. Mut hyvä, jos on. :-) Minulle taaperon äitinä tuo nimittäin oli uusi juttu ja yllätyin positiivisesti, että lapsille nykyään tuollaisia ihan opettamalla opetetaan. Mun mielestä se on äärettömän hienoa. Enkä siis tarkoittanut, että sinä käskisit lastasi olemaan poraamatta. Lähinnä viittasin tuolla viestilläni itseeni, sillä olen kieltämättä hieman kateellinen, että nykyään opetetaan tällaisia, joita olisi itsekin aikanaan lapsena ja nuorena kaivannut. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :-)

T. Se, joka niistä tunnetaidoista kirjoitti

Miten vanhemmat voitte ja jaksatte? Onko teillä paljon kiirettä, stressiä, väsymystä, huolia?

Hohoijaa....vanhemmuus hukassa kun tuollaisia keinoja joutuu kyselemään. Jos penska ei ole nälkäinen tai jotain muuta selkeää syytä niin raivo taltutetaan vaikka vähän tukistmalla tai läimäsemällä perseelle. Omat lapseni aikanaan tiesi ettei kannata raivota, eikä varsinkaan potkia tai raapia muita. Ovat täysipäisiä aikuisia nykyään ja naureskelevat juuri nössövanhemmille jotka eivät pidä kuria lapsilleen. 

Kolmen lapsen äitinä sanoisin, että aika auttaa. Jos lapsi on tempperamentiltaan helposti tulistuva, ei siinä auta oikein mitkään keinot, joilla estää kiukkukohtauksia. Ne tulee ja menee, helpottaa jossain 4-5 -vuotiaana. Otin lasten ollessa uhmaikäisenä asenteen, etten mitenkään erityisesti edes yrittänyt estää kiukkukohtauksia. Ainoat keinot, mitä käytin oli, että päiväkodista tultua heti välipalaa eteen ja sen jälkeen sylittelyä ja lukemista pitkän aikaa. Toinen, mitä yritin opettaa lapsille, oli että heti ensimmäisestä pienestäkin merkistä yritin sanoittaa lapselle tunteita hänen puolestaan. Myöhemmin osasivat jo aika hyvin itse. Yritin myös opettaa, että vihainen saa olla, mutta toista eikä itseä saa satuttaa.

Jokaisen lapsen epäonnostumisten, pettymysten sekä vihan ja aggressiontunteiden sietäminen on yksilöllistä.  Ei kannata alkaa vertailemaan, miten naapurin lapsi suuttuessaan vähän heittää pehmonallea samalla kun oma lapsi puree, lyö, käy päälle ja pyrkii rikkomaan tavaroita. Joskus tuntui esikoisen ja kuopuksen kohdalla, ettei tästä mitään tule eikä lapsi koskaan opi sietämään negatiivisia tunteita ilman järjetöntä raivoamista. Mutta niin vain aika (ja kasvatus) auttoivat. Juuri eilen huomasin, että kuopus 5v ei ole viikkoon (!!!) saanut raivokohtausta mistään. 

Isä kirjoitti:

Hohoijaa....vanhemmuus hukassa kun tuollaisia keinoja joutuu kyselemään. Jos penska ei ole nälkäinen tai jotain muuta selkeää syytä niin raivo taltutetaan vaikka vähän tukistmalla tai läimäsemällä perseelle. Omat lapseni aikanaan tiesi ettei kannata raivota, eikä varsinkaan potkia tai raapia muita. Ovat täysipäisiä aikuisia nykyään ja naureskelevat juuri nössövanhemmille jotka eivät pidä kuria lapsilleen. 

Hohhoijaa...nämä on näitä elämämkoululaisten kasvatuskeinoja. Kun taidot loppuu niin väkivalta alkaa, muusta teihin ei olekaan. Mitä siitä, että jo tukistaminen on laitonta.

Up