Karkiton lapsuus ja muut ankeat kasvatusmetodit

Tuttavaperheen lapset syövät aina ''lasten pöydässä'', joka on erillään varsinaisesta ruokapöydästä. Tuntuu hassulta, että aikuiset ja lapset asetetaan niin eriarvoiseen asemaan, ettei edes samassa pöydässä voi istua vaikka tilaa olisi. Ja vanhin lapsista on jo 16-vuotias...

Tää ei nyt oo varsinainen kasvatusmetodi, mutta kerran risteilyllä ollessani kiinnitin huomiota äitiin ja kahteen tyttäreen, jotka istuivat tanssiravintolassa vesilasit pöydällä. Eivät puhuneet edes toistensa kanssa, kunhan istuivat ja joivat kukin omaa vettään. Vaikutti niiiiiin tylsältä, että teki mieli käydä ostamassa tytöille siniset mehudrinksut sateenvarjoilla ja vilkkuvilla jääpaloilla.

Vierailija kirjoitti:

Kävin ystäväni luona tänää ja vein mukanani pussillisen pikkukorvapuusteja. Istuimme kahvipöydässä (minä, kaverini ja tämän mies, heidän kaksi poikaansa ja minun samanikäinen tyttäreni) ja kehotin lapsia ottamaan pullaa kaakaonsa kanssa. Tyttäreni otti, ja niin tahtoivat pojatkin ottaa, mutta äitinsä pudisteli raivokkaasti päätään ja kielsi sanallisestikin. Sen sijaan äiti itse ja tämän mies söivät niitä hyvällä omatunnolla. Minua kummastuttaa tuollainen joustamattomuus herkkujen suhteen ja kuvitelma, että niin kasvatetaan terveitä ja normaalisti ruokaan suhtautuvia lapsia. Voisin jopa väittää, että minun tyttärelleni (joka söi yhden pikkukorvapuustin, hui!) muodostuu terveempi ja ns. huolettomampi suhde ruokaan, kun noille pojille, joille opetetaan arki-iltaisten herkkujen olevan ehdoton no-no ja valtava rikkomus.

Mitä sellaisia kasvatustapoja tai -keinoja tiedät, jotka tuntuvat sinusta toimimattomilta tai oudoilta?

Tulee mieleen, että ko. perheen lapset ovat jotenkin herkkiä sokerille ja vanhemmat tietävät, että esim. ennen päivällistä eli ns. oikeaa ruokaa ei kannata tarjota herkkuja ettei lasten ruokahalu mene pilalle. Mutta tuollaisessa tapauksessakin mielestäni aikuistenkin olisi pitänyt jättää ne pullat väliin ja näyttää esimerkkiä. Lapsen näkökulmasta tuntuu varmasti todella epäoikeudenmukaiselta kun omat vanhemmat vetävät herkkuja nenän edessä, kun ovat ensin itse kieltäneet heitä.

Lapset ulos joka päivä kahdeksi tunniksi, opettaa ulkoilun hyötyjä ja liikunnan iloa. Näin minua kasvatettiin, ja en vihaa juuri mitään enempää kuin ulkoliikuntaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin ystäväni luona tänää ja vein mukanani pussillisen pikkukorvapuusteja. Istuimme kahvipöydässä (minä, kaverini ja tämän mies, heidän kaksi poikaansa ja minun samanikäinen tyttäreni) ja kehotin lapsia ottamaan pullaa kaakaonsa kanssa. Tyttäreni otti, ja niin tahtoivat pojatkin ottaa, mutta äitinsä pudisteli raivokkaasti päätään ja kielsi sanallisestikin. Sen sijaan äiti itse ja tämän mies söivät niitä hyvällä omatunnolla. Minua kummastuttaa tuollainen joustamattomuus herkkujen suhteen ja kuvitelma, että niin kasvatetaan terveitä ja normaalisti ruokaan suhtautuvia lapsia. Voisin jopa väittää, että minun tyttärelleni (joka söi yhden pikkukorvapuustin, hui!) muodostuu terveempi ja ns. huolettomampi suhde ruokaan, kun noille pojille, joille opetetaan arki-iltaisten herkkujen olevan ehdoton no-no ja valtava rikkomus.

Mitä sellaisia kasvatustapoja tai -keinoja tiedät, jotka tuntuvat sinusta toimimattomilta tai oudoilta?

Tulee mieleen, että ko. perheen lapset ovat jotenkin herkkiä sokerille ja vanhemmat tietävät, että esim. ennen päivällistä eli ns. oikeaa ruokaa ei kannata tarjota herkkuja ettei lasten ruokahalu mene pilalle. Mutta tuollaisessa tapauksessakin mielestäni aikuistenkin olisi pitänyt jättää ne pullat väliin ja näyttää esimerkkiä. Lapsen näkökulmasta tuntuu varmasti todella epäoikeudenmukaiselta kun omat vanhemmat vetävät herkkuja nenän edessä, kun ovat ensin itse kieltäneet heitä.

Ei vaan siis äitinsä selitti oikein, kuinka herkut kuuluvat heillä lauantaihin. Ei siis liity mihinkään muuhun kuin siihen, että näin on päätetty eikä muuksi muutu. Minä olisin tietysti fiksuna voinut kysyä etukäteen ja viedä vaikka viinirypäleitä, mutta nyt kävi näin. Tuntuu vaan kovin rajoittavalta, ettei yhtenä päivänä voi ottaa sitä pientä herkkua ns. ylimääräisenä kun tiedän, että ehkä maksimissaan kerran kuussa heillä on edes vastaava tilanne. 

ap

Meillä ostettiin kotona karkkia harvoin, kaapissa oli kyllä keksejä ja pakastimessa jäätelöä jos teki mieli makeaa. Niitä sai syödä vapaasti. Jos kaupassa pyysi jotain, sai. Opin, ettei mikään herkku ole ihmeellinen ja tavoiteltava asia, vaan ruoka muiden joukossa. Tietysti meitä valvottiin ja oltaisiin puututtu, jos herkuttelu olisi mennyt kohtuuttomuuksiin. Nyt aikuisena ostan herkkuja ehkä kerran viikossa enkä käytä syömisen ajatteluun ylimääräistä energiaa. Vapaus opetti kohtuun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin ystäväni luona tänää ja vein mukanani pussillisen pikkukorvapuusteja. Istuimme kahvipöydässä (minä, kaverini ja tämän mies, heidän kaksi poikaansa ja minun samanikäinen tyttäreni) ja kehotin lapsia ottamaan pullaa kaakaonsa kanssa. Tyttäreni otti, ja niin tahtoivat pojatkin ottaa, mutta äitinsä pudisteli raivokkaasti päätään ja kielsi sanallisestikin. Sen sijaan äiti itse ja tämän mies söivät niitä hyvällä omatunnolla. Minua kummastuttaa tuollainen joustamattomuus herkkujen suhteen ja kuvitelma, että niin kasvatetaan terveitä ja normaalisti ruokaan suhtautuvia lapsia. Voisin jopa väittää, että minun tyttärelleni (joka söi yhden pikkukorvapuustin, hui!) muodostuu terveempi ja ns. huolettomampi suhde ruokaan, kun noille pojille, joille opetetaan arki-iltaisten herkkujen olevan ehdoton no-no ja valtava rikkomus.

Mitä sellaisia kasvatustapoja tai -keinoja tiedät, jotka tuntuvat sinusta toimimattomilta tai oudoilta?

Tulee mieleen, että ko. perheen lapset ovat jotenkin herkkiä sokerille ja vanhemmat tietävät, että esim. ennen päivällistä eli ns. oikeaa ruokaa ei kannata tarjota herkkuja ettei lasten ruokahalu mene pilalle. Mutta tuollaisessa tapauksessakin mielestäni aikuistenkin olisi pitänyt jättää ne pullat väliin ja näyttää esimerkkiä. Lapsen näkökulmasta tuntuu varmasti todella epäoikeudenmukaiselta kun omat vanhemmat vetävät herkkuja nenän edessä, kun ovat ensin itse kieltäneet heitä.

Ei vaan siis äitinsä selitti oikein, kuinka herkut kuuluvat heillä lauantaihin. Ei siis liity mihinkään muuhun kuin siihen, että näin on päätetty eikä muuksi muutu. Minä olisin tietysti fiksuna voinut kysyä etukäteen ja viedä vaikka viinirypäleitä, mutta nyt kävi näin. Tuntuu vaan kovin rajoittavalta, ettei yhtenä päivänä voi ottaa sitä pientä herkkua ns. ylimääräisenä kun tiedän, että ehkä maksimissaan kerran kuussa heillä on edes vastaava tilanne. 

ap

Ok, ymmärrän. Mielestäni aika kaksinaismoralistista tuolta äidiltä, että niitä herkkuja ei sitten rajattu tiettyyn viikonpäivään koko perheellä, vaan nautitaan itse kuitenkin niitä herkkuja siinä lasten jäädessä viereen katsomaan :/ Tuollainen eriarvoistava säännöstely on omiaan luomaan juuri niitä katkeruuden aiheita, joita ihmiset muistelevat vielä aikuusuudessaankin pahoilla mielin.

T. kommentoimasi

Kieltämättä aika törkeää jos söivät itse siinä ja kielsivät lapsilta selityksenä "herkut kuuluu lauantaihin!" :D olis ok jos kukaan heidän perheestä ei olisi syönyt.

Tuttavaperheessä kasvatetaan lapsia kiroilemattomuuteen, viikkorahasta lähtee 1e/kirosana. Vanhemmat kuitenkin kiroilevat ihan älyttömästi.