Mies kutsuu/puhuttelee vanhempiaan etunimellä.

Mun ystävä puhuttaa omia vanhempiaan nimillä, ovat kyllä läheisiä, liiankin kanssa. Lapsensakin puhuttelevat nimillä isovanhempiaan. Alkujaan nämä eivät halunneet yhtään lasta, joten varmaan siitä juontaa juuret, etteivät opettaneet puhuttamaan kuin nimillään.

Itse puhuttelen vanhempiani etunimillä, samoin mieheni omiaan. Myös lapsemme kutsuvat meitä nimillämme. Välit ovat kaikkea muuta kuin kireät. Samoin useimmissa tuttavaperheissämme.

Käsittääkseni kutsumanimillä ja välien lämpimyydellä ei ole toistensa kanssa juurikaan tekemistä.

Ex-anoppi selitti minulle aikoinaan miksi häntä (ja appiukkoa) pitää aina kutsua etunimillä. Se meni jotenkin näin: En halua että joku kunnioittaa minua äidin roolin takia vaan omana itsenäni. Olin vaan että aha...

Minä kutsun myös omia vanhempiani etunimellä, samoin mummuani. En ole koskaan kutsunut ketään muilla kuin etunimillään.

Pienet lapset kutsuvat vanhempiaan äiti/isä. Mutta aikuisuuden kynnyksellä alkavat kutsumaan etunimellä. Minusta aivan luonnollista. Minusta on luonnotonta kun vanhemmat puhuvat toisistaan  äiti/isä. Kyllä pienenpikin lapsi ymmärtää kenestä on puhe kun kysyn häneltä "mitä te teitte Karin kanssa ulkona" tai "vie tämä Karille" Tajuaa  että kyse on isästä. Samoin mieheni minusta puhuessa käyttää etunimeäni.

Minä kutsun isääni etunimellä ja äitiä äidiksi ihan sen takia, että lapsuudessa äiti puhui isästä minulle etunimellä ja isä minulle äidistä äitinä. Mutta sehän nyt on ihan liian looginen selitys mammalle, pakko olla jossain jotain vikaa!

Ok, ei kai tässä sitten mitään erikoista ole, itse olen aina jotenkin mieltänyt että liittyy nimenomaan noihin väleihin ( kun toiset sisarukset kutsuvat äidiksi ja isäksi)  mutta voi siis olla monta perustetta sille miksi käyttää etunimiä. Itse kyllä kutsun vanhempiani äidiksi ja isäksi, ehkä en ole vielä tarpeeksi aikuinen. :)  terv. ap