Opettaja, oletko joutunut vanhemman kiusattavaksi?
Miten selvisit/pääsit yli? Itse olen tällä hetkellä menettänyt kaiken ilon työstäni.
Kommentit (6)
Vaikka sitten kiusaamaksi. Mielivallan uhriksi kuitenkin.
Lto:na olen joutunut kokemaan uhkaavaa käytöstä ja mitätöinti ja siitä seuraavaa pelkoa. Siitä pääsi yli työyhteisön tuella. Kiusaamista olen joutunun kokemaan yhdistystoiminnassa, myös se oli kuluttavaa. Siinä onneksi sai ihan vapaasti puolustaa itseään kiusaajaa vastaan, mikä on vaikeampaa kun ollaan tekemisissä koulukontekstissa ja missä asiakkasta eli lapsesta ei niin vaan pääse eroon. Päiväkodeissa työtä tehdään tiimissä, joten apukin on lähellä, samoin yhdistyksen hallituksessa on vertaistuki lähellä. Apua kannattaa hakea, jos joutuu kokemaan kiusaamista. Yksin asian kanssa jääminen on pahinta.
Olen. Silloin, kun sanoin, että hän muistuttaa Donald Trumppia.