Lue keskustelun säännöt.
Vuonna 1990 syntyneet ikätoverini, olen kateellinen teille.
katkera elämälle jo 27-vuotiaana
20.03.2017 |
Kaikilla on työ, oma asunto ja lapsia, mulla ei ole mitään. Eikä koske pelkästään av:ta, vaan mun koko tuttavapiiriä. Mulla on mennyt terveys, kouluttauduin väärälle alalle ja rahahuolet painaa kun mieskin on työttömänä. Olen lisäksi yrittäjä ja kaikki menee päin vittua silläkin saralla. Eilenkin miljoonatulosta tekevä asiakkaani ilmoitti, ettei suostu tilaamaan multa reilun satasen työtä, koska pitäisi tehdä parilla kympillä. Firman edustaja vihjaili, että yhteistyömme olisi tässä. Yrittäjäksi ryhdyin aikanaan pakosta, mutta olen miettinyt jopa lähäriksi kouluttautumista.
Töitä olen hakenut v. 2011 lähtien ja kymmenissä haastatteluissa olen käynyt, mutta yhteenkään paikkaan en ole päässyt. Tänäänkin mulle tuli viesti paikasta, joka olis ollut se mun unelmien työpaikka: "Et tullut tällä kertaa valituksi..." Vittu, valmistauduin haastatteluunkin niin pitkään!
Miksi, voi vittu miksi MINÄ! Se synkkyyden kierre alkoi jo lapsena kun mua kiusattiin tarhasta amk:hon! Olin aina se paskakasa, josta ei koskaan tule mitään. Nytkin tuntuu että olen maailman surkein yksilö, jolla ei ole mitään arvoa.
Kommentit (2)
Olen vm. -92, asun vanhassa opiskelijakämpässä ja opiskelen yhä tietäen, että alaltani on vaikea saada töitä. Poikakaveri -90, kouluttautumaton ja pienituloinen duunari, eikä kihloista tai lapsista puhettakaan.
Et ole epäonnistunut tai arvoton. Voit vielä kouluttautua ja saada tyydyttävän työn. Ja vaikkei niin kävisi, olet silti arvokas, vaikka maailma ja yhteiskunta muuta väittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen opiskelija (ei paljon rahaa), vuokra-asunto ja lapsia en halua. Mieskin on työtön eli rahatilanteemme on nyt mitä on. Ja olen nyt opiskelija koska ensin valitsin väärän alan ja tajusin sen vasta juuri kun valmistuin. Ja juu olen entinen koulukiusattu, terveys välillä on mitä on ja suren vieläkin kuollutta äitiäni. Mutta tiedätkö mitä? En tästä kaikesta paskasta huolimatta tunne, että olisin jotenkin umpisurkea tai että elämä olisi perseestä. Elämässäni on kuitenkin niin paljon kaikkea hyvää. Asuntomme on vuokra-asunto ja sijaitsee vähän paskalla alueella, mutta se on viihtyisä ja kotoisa. Mieheni on ihana ja yksi iso syy, miksi olen tämän kaiken keskellä silti onnellinen. Rahahuolet kyllä pukkaa välillä päälle, mutta aina niistä jotenkin sitten kuitenkin selvitään. Sitä haluaa uskoa, että asioilla on tapana järjestyä (vaikka olenkin aika kyyninen tapaus).