Loistavaa Mari Laukkanen!!!
On tätä odotettukin!
Olen seurannut ampumahiihtoa 70-luvulta lähtien ja viimeiset 10 vuotta olen odottanut, että milloin se Marin täysosuma osuu kohdalleen. Hiihtovauhti on jo pitkään ollut ehdotonta kärkeä, mutta se ammunta takunnut. Aina ei ole hiihtokaan kulkenut parasta mahdollista vauhtia. Tänään kuitenkin molemmat meni nappiin ja niinpä vihdoin viimein tuli se pitkän uran ensimmäinen voitto. Mahtavaa!
Kommentit (4)
Täytyy myöntää, että on itsellänkin meinannut usko loppua ja kun tämän kauden alussa jälleen pesi aseettomassa sprinttihiihdossa koko kotimaisen kärjen mennen tullen, ansaiten MM-kisapaikan Lahteen ja samalla konttasi pahasti ampumahiihdon MM-kisoissa, ajattelin itsekin, että kannattaako hakata päätä seinään ampumahiihdon puolella, kun keskittymällä pelkkään sprinttiin, voisi yltää aivan maailman kärkeen.
Kuitenkin loppukausi taas on antanut uskoa menestykselle myös ampumahiihdossa ja MM-kisoissahan mitali oli jo todella lähellä. Tämänpäiväinen oli kyllä ehdoton jytky ja tuli parhaassa mahdollisessa paikassa Kollenilla. Viime vuonnahan Marilla meni Kollenin MM-kisat totaalisesti penkin alle ja itku kurkussa hän pohti jo lopettamista. Onneksi ei kuitenkaan lopettanut, eikä uskonut meitä epäileviä, jotka häntä jo olimme työntämässä sprinttihiihdon puolelle.
Kyllä <3