Poika-äiti suhde

Minun tarinani. Olen kotoisen tavallisesti suomalaisesta alemman keskiluokan kodista. Aineellisesti ei puuttunut mitään, henkisesti kyllä sitten sitäkin enemmän. Vanhemmat olivat yötäpäivää töissä omassa yrityksessä, ja tietenkin lähes jatkuvasti toistensa kurkuissa kiinni. Olen miettinyt paljon mistä tämä johtui, mutta en ole päätynyt muuhun ajatukseen, kuin stressi (isot pankkilainat) ja erilaiset perhetaustat, tarkoittaa siis hermoverkkojen erillistä rakennetta, yhtä kuin erilaista käsitystä siitä, minkälaista elämän pitäisi ylipäätänsä olla- syitä voi tietysti olla lukuisia. Yhtä kaikki. Jatkuvien avioliitto-ja työpaineiden vuoksi vanhemmilla ei koskaan ollut ns. keskenäistä aikaa. Vanhempani ovat myös menneet naimisiin melko nuoria (äiti 19, isä 23)- liian aikaisin, väittäisin. Nyt kun lapset ovat isoja ja elävät suuremmaksi osaksi omaa elämäänsä, niin vanhemmat ovat huomanneet ,etteivät oikeastaan edes tunne toisisaan, varmasti hyvin yleistä monissa suuren ikäluokan. No niin, eteenpäin. Isäni ei koskaan ymmärtänyt äitiä ja on muutoinkin "sokea" , niinpä seurauksena oli äidin henkinen irtautuminen isästä. Minä puolestani olen ns. fiksu (mielipidekysymys tosin) , ymmärtävä, kiltti ja empaattinen mies. Seurauksena äidin henkinen kietoutuminen minuun, eli kastroiminen. Äiti teki minusta henkisen aviomiehensä. Isä oli "sokea" ja tyhmä eikä edes yrittänyt irrottaa minua tissistä. Syy tietysti oli isän ns. heikkous ja voisi kai sanoa juurikin tyhmyys. Seuraukset äidin minulle antamasta "roolista"; ei seksisuhteita naisiin, seurustelun aloittaminen vasta 29-vuotiaana, epävarmuus, pelot , psyykkiset oireilut, epävarmuus seksuaalisesta suuntautumisesta jne. Isää kohtaan en tunne juuri kunnioitusta , tosin en enää äitiinkään. Koen auktoriteetit helposti ärsyttävinä ja jossain määrin en helpolla hyväksy luonnollista hierarkkijärjestelmää (aiheuttaa paljon ongelmia elämässä). Koen,että minua on hienosti sanottuna kusetettu. Kaikki läheiset ihmiset ympärillä ovat olleet" sokeita". No... yhtä kaikki. Terapiassa asioiden läpikäyminen ja kodin taakse jättäminen on antanut ymmärrystä ja vihdoin 37-vuotiaana koen olevani omillani ja identiteettini löytäneenä. Veljeni 44-vuotiaana tosin edelleen asuu kotona. Tällä haluan sanoa teille kaikille mammoille, että älkää kiintykö liiaksi varsinkaan poikiinne, heistä tulee muuten Peter Paneja, eli poikia , jotka eivät koskaan kasva miehiksi. Tässä on myös opetus, että miettikään tarkoin millaisten miesten kanssa makaatte ja perustatte perheitä. Kovin heikon miehen kanssa naimisiin meno maksatetaan lastenne ja omanne mielenterveydellä ja elämällä. Avatkaa silmänne ajoissa, jos todella rakastatte ja välitätte jälkikasvustanne. Älkää tehkö lapsistanne ikuisia lapsia, älkää suojelko hietä liiaksi pahalta maailmalta.