Lue keskustelun säännöt.
Vauvani kuolemasta kuusi kuukautta, nyt löysin imuroidessani kirjahyllyn takaa tutin ja jälleen totaalinen romahdus
14.03.2017 |
Ensimmäinen yö, jonka nukuin vauvani kuoleman jälkeen putkeen. Aamulla ensimmäisen kerran ajattelin, että nyt elämän on jatkuttava ja ajattelin tehdä perusteellisemman siivouksen. Nyt olen taas itkenyt tauotta koko aamun eikä tämä tunnu loppuvan. En tiedä miksi kirjoitan tänne mutta minulla ei ole ystäviä ja tuntuu että sekoan kohta lopullisesti.
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En edes yritä esittää että ymmärtäisin surusi syvyyden, mutta sydäntäni kylmäsi kun näin tämän otsikon. Paljon voimia ja kaikkea hyvää sinulle. Toivon todella sinulle valoa tulevaisuuteen. Otan osaa.
Tuskasi on sanoinkuvaamattoman suuri. Tarvitset ulkopuolista tukea, hae sitä.
En yritä edes "lohduttaa", koska sanat eivät riitä siihen alkuunkaan, mutta tilanteesi kosketti ja toivon koko sydämestäsi sinulle voimia tulevaan ja hyvää tulevaisuutta, vaikka nyt elämäsi onkin synkkääkin synkempää.
Haluaisitko kertoa mitä tapahtui? En tarkoita yksityiskohtia. Mutta asiasta kertominen voisi auttaa, varsinkin jos ei sinulla ole ketään kelle puhua.
Paljon voimia sinulle, olet kokenut vanhemman pahimman pelon. t. äiti myös
Lämmin halaus <3
Saa romahtaa.
Oman lapseni kuolemasta on pian puolitoista vuotta. Siitä en enää ennalleen palaa koskaan. Mutta elän elämääni eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on oikeus olla surullinen. Mitkään sanat eivät sinua varmasti lohduta, mutta toivon sinulle voimia ja jaksamista.
Vierailija kirjoitti:
Voiko niin pieni piilottaa tutin kirjahyllyn taakse?
Sehän ei missään nimessä voi pudota ja vierähtää sinne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan äärettömän surullista menettää pieni ihmisenalku. Voi kunpa osaisin lohduttaa sinua jotenkin, mutta mikä lohduttaisi, kun on joutunut luopumaan pienokaisestaan? Mua käy itkettää jo ajatuskin oman vauvan kuolemasta. Lähetän sinulle ajatuksen kautta voimia ja haleja.
Puoli vuotta on kovin lyhyt aika surra noin suurta menetystä. Sure rauhassa, sinulla on siihen oikeus. Mutta toivoisin, että löytäisit tukea tai apua tai juttukaverin.
Voisitko hakeutua vaikka vertaistukiryhmään?
Voima sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen vuosi on vaikein, silloin elää sen arjen lisäksi kaikki juhlapyhät tietäen mitä on menettänyt. Sitten se alkaa vähitellen helpottaa, toisilla nopeammin, toisilla hitaammin. Oman lapsen menettäminen on niin järkyttävä asia, että sen suremiseen mene paljon aikaa.
Aina sitä luulee ettei ihminen voi vajota alemmas kommenteissaan, mutta tässä ketjussa taas huomasi että kyllä näitä riman alittajia aina vaan löytyy. Ihan kamalia kommentteja vauvansa menettäneelle :(
Neuvon sinua ap, älä kirjoita tänne. Saat pahan mielen. Vaikka suurin osa tuntee myötätuntoa ja haluaa jotenkin sinu surussasi auttaa, niin muutama mätämuna (oikeesti, lukekaa ilkeät kommenttinne ajatuksella ja miettikää kenelle ne juuri sanoitte!!) pilaa kaiken ja saa sinut miettimään asioita, joita et tarvitse. Olet vielä niin haavoilla, ettet kykene henkisesti puolustautumaan.
Itse en ole täällä vaikeista elämäntilanteistani puhunut koskaan. Lapsen menettäneille on olemassa hyviä vertaistukiryhmiä. Kannattaa hakeutua sellaisiin. Vertaiset ihmiset on lähestulkoon ainoat ketkä OIKEESTI tajuaa mitä käyt läpi. Minä tiedän.
Voimia <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko niin pieni piilottaa tutin kirjahyllyn taakse?
Meillä löytyy tutteja ympäri asuntoa ja vauva 8kk. Yksi karannut tutti löytyi sohvan takaa, yksi autosta ja yksi sängyn alta. Pikkuinen huppari löytyi sängystä petarin ja patjan välistä, ei muuten mahdu enää.
Voimia paljon. Some on täynnä erilaisia vertaistukiryhmiä, sinne kannattaa liittyä ja käydä läpi asiaa, se on tärkeää. Vaikka oman alueesi ryhmä niin on paremmat mahdollisuudet somen ulkopuoleltakin saada tukea? Omat ongelmat tuntuu niin mitättömiltä tällaista lukiessa.... ♥
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällaisia romahduksia tulee vastaan vielä monia. Sitä kulkee romahduksesta toiseen. Vauvan syntymäpäivä, joulu, nimipäivä, kuolinpäivä. Juurikin kaikki tilanteet, muistot, kuvat. Jokainen romahdus on asian käsittelyä, pikkuhiljaa syvin kipu katoaa mutta mukana elämässä on aina.
Otan osaa menetykseesi. Nämä raastaa sydämen verille ja saa vanhat haavat auki.
❤
Ota ap ainakin alkuun tuonne yhteyttä:
Kaikille lapsen kuoleman kokeneille tukipuhelin 045 325 9595 maanantaisin & torstaisin klo 8.30-11.30, tuki(at)kapy.fi
Otan osaa <3 En voi kuvitellakaan miltä sinusta tuntuu mutta oman osani suruista olen saanut aviomieheni menehdyttyä. Toivottavasti löytäisit itsellesi sopivan vertaistukiryhmän. Tämä ei ole se paikka kun näitäkin kommentteja lukee. Ihmisten ilkeydellä ei ole mitään rajaa. Voimia kovasti! Muista että sinun ei tarvitse jaksaa kuin tämä hetki. Hengitä vaan, se riittää.
Voi että, voimia!
Olet kokenut niin ison surun, että olen sanaton.