" Mulle ei tuu koskaan ikävä ketään."

Mistä luit?



Mä meinaan just yks päivä ajattelin aliottaa keskustelun siitä, ku mä en muista elämässäni koskaan ikävöineeni ketään. Lapsena kun olin leireillä vkon tms. en muista, et olis tullu ikävä vanhempia. Nyt kun on oma perhe, en kaipaa lapsia tai miestä jos ovat poissa. Ehkä se on osaks kyllä sitä, että tiedän heidän olevan vain lyhyen aikaa ja oeln niin paljon yksin lasten kanssa, et se on tosiaan nautinto olla välillä vähän erossa.



En tiedä, mutta joskus olen ihmetellyt, et miks mä en koskaan ikävöi ketään. En seurusteluaikanakaan nykyistä miestäni.

Poika sanoi tuon lauseen mulle itse, kun kysyin, että joko on isiä ja äitiä (sijaisvanhemmat!) ikävä. Poika oli ollut meidän mukana pari päivää lomalla. Silloin poika sanoi noin.



Poika on otettu 2-vuotiaana huostaan (perheen muut 5 lasta on otettu pois jo aiemmin, kahtena eränä), asui vuoden lastenkodissa ja nyt on ollut kohta 2 vuotta sijaisperheessä, joka on mieheni siskon perhe. Nyt on tietenkin hyvässä hoidossa nykyperheessään, mutta historia on varmaan vaurionsa tehnyt.



ap