Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Täällä joskus joku yksilapsiseksi jäävä kaipaili ajatuksia siitä mitä
16.08.2007 |
hyviä puolia on yhdessä lapsessa. Mulla tuli tänään mieleen, että yhden lapsen äidillä on paremmin mahdollista harrastaa tavallaan lajityypillistä käyttäytymistä lapsensa kanssa -asia minkä nykyihmisen elämäntapa ja muut elämän tosiasiat tuppaa estämään. Voi esimerkiksi imettää tosi pitkään jos haluaa. Jos on yksi lapsi parin vuoden imetys menee nopsaan. Mutta annas jos on kaksi lasta, heti pätkähti neljä vuotta... Puhumattakaan neljästä tai viidestä lapsesta. Samoin kotona on pienempi kynnys olla sen kolme vuotta kuin usean lapsen äidillä. Ura ei kärsi ihan niin paljon, jos ura tuntuu tärkeältä.
Muitakin tämmöisiä juttuja on. Ymmärrän hyvin jos neljän lapsen äiti ei jaksa pitää joka ikistä perhepedissä niin kauan kuin lapsi haluaa. Tai halua nukuttaa lapsia. Meillä on juuri nyt tullut se vaihe kun tuo ainokainen ei selvästi enää tarvi nukuttamista. Tähän asti olen tuntenut syyllisyyttä nukuttamisesta. On ollut sellainen olo että olen opettanut lapsen huonoille tavoille ja tätä jatkuu tietysti nyt ikuisesti kun saavutetuista eduista ei tingitä. Tuntuu hyvältä huomata, että se onkin ollut lapsen kehitykseen kuuluva vaihe joka luontaisesti on mennyt ohi.
Mutta siis tällaisia hyviä puolia. Monilapsisessa perheessä on sitten muita hyviä puolia, tarkoitus ei ole kinata aiheesta.
Kommentit (5)
Eihän tässä mistään ehdottomuuksista ole kyse. Eikä myöskään ole niin, että tyypillisesti lapsikatras oli kahden aikuisen kerrostalossa paapoma ;). Ei tartte mennä kuin noin 40 vuotta ja oli ihan yleistä edelleen että perheessä asuu isovanhempia ja niin edelleen.
Ainiijoo, ja luolamieheellä tuskin oli tapana myöskään viedä lasta 9 tunniksi hoitoon vuoden ikäisenä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
syyllisyyttä. Mulla lapset 3,5v ja 1,5v ja molemmat on nukutettu aina, ihan tietoisesti olen sen valinnut, haluamme tarjota lapsille turvallisen, läheisen rauhoittumishetken päivän päätteeksi.
Ei tietenkään väkisin ängetä nukahtamishetkeen, mutta ainakin vielä tuo kolmevuotiaskin todella haluaa minut tai isänsä nukuttamaan. Saapa nähdä, milloin tilanne muuttuu.
Meilläkin on nimittäin ainokainen, joka on nukutettu aina ja nukutetaan edelleen (pian 5 v.). Mietin tässä just yhtenä päivänä milloinkahan tuo nukuttaminen pitäisi jättää pois vai jääkö itsestään pois?
Ja on ruvennut tuntumaan siltä ettei se äiti siinä vieressä ole iltasadun jälkeen enää tuikitarpeellinen niin kuin ennen vaan joskus enemmänkin haitta :). Päivästä riippuu vähän, mutta yhä useammin on päiviä jolloin en nukuta. Nukkuu jo omassa huoneessaankin eikä tule enää välttämättä aamuyöstä äidin ja isän viereen. Luontevasti on mennyt näin pikku hiljaa ilman mitään varsinaisia päätöksiä tai protestointeja. Omassa huoneessa nukuttiin ensin päikkärit äidin nukuttamana ja siitä se sitten lähti omassa huoneessa nukkuminen.
Alue: Aihe vapaa
kuvioita tarkoitat, niin lajityypillinen lapsiluku on jotain ihan muuta kuin yksi. Ilman muuta ehkäisyä kuin pitkä imetys lapsia tulisi luultavasti 2-3 vuoden välein koko sukukypsyysajan. Ja lajityypillinen kasvuympäristö on jotain ihan muuta kuin olla kahden aikuisen paapoma keskipiste kerrostaloasunnossa.