Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Opiskelijan ikuinen yksinäisyys.
05.03.2017 |
Opiskelen kaukana kotoota ja kykin parhaillaan 2-3 vkoa kotonani, juuri p uhumatta kellekä muuta ku ne pakolliset mitä koulussa tulee puhuttua. joskus ku on viikkoja ettei oo tunteja, vaan itsenäistä, niin ainoa kelle tulee naamatusten puhuttua on ruokalan täti
Kotiin on monen tunnin matka, joten aina ei jaksa reissatakaan. Harrastuksia on liikunta ja mammapalstailu. Baareihin ei vaan kiinnosta. Muutaman vuoden koitin saada kavereita, mutta ei niitä omanhenkisiä ole juuri kuin yksi, ja sekin on aina kotikunnassaan, kun ei viihdy opiskelupaikkakunnalla. Sillä sentää lyhkempi välimatka
Kommentit (11)
No sinun täytyy vain oppia kestämään yksinäisyyttä. Se on ihan oikeasti mahdollista, ja siitä voi oppia lopulta jopa nauttimaan.
Itselläni oli samantapainen tilanne: opiskelin vieraalla paikkakunnalla, miesvaltaisella alalla naisena, ja vielä ollen yli 10 vuotta vanhempi kuin useimmat muut opiskelijat. En minä ollut enää opiskelijabile-iässä eikä niitä nuoria kiinnostanut täti-ihmisen kanssa kaveerata. Mutta minä keskityin sitten opintoihin, omiin harrastuksiin ja omaan elämään, enkä edes yrittänyt saada mitään ystäviä.
Opin nauttimaan siitä niin paljon, että en ole koskaan halunnut esim. vakituista parisuhdetta, en vaan jaksaisi toista ihmistä jatkuvasti arjessani. Yhtään ystävää ei ole, ainoa ihmissuhden vanha äiti jota näen kerran kuussa keskimäärin, mutta olen hyvin onnellinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta noin kymmenen vuoden takaa. Neuvona saman kokeneena voisin sanoa, että käy ainakin siellä koululla säännöllisesti ja suorita opinnot kunnialla. Töitä kannattaa myös etsiä. Se on loppujen lopuksi pienestä kiinni, kun hommat alkavat niin sanotusti vetämään.
Vierailija kirjoitti:
No sinun täytyy vain oppia kestämään yksinäisyyttä. Se on ihan oikeasti mahdollista, ja siitä voi oppia lopulta jopa nauttimaan.
Itselläni oli samantapainen tilanne: opiskelin vieraalla paikkakunnalla, miesvaltaisella alalla naisena, ja vielä ollen yli 10 vuotta vanhempi kuin useimmat muut opiskelijat. En minä ollut enää opiskelijabile-iässä eikä niitä nuoria kiinnostanut täti-ihmisen kanssa kaveerata. Mutta minä keskityin sitten opintoihin, omiin harrastuksiin ja omaan elämään, enkä edes yrittänyt saada mitään ystäviä.
Opin nauttimaan siitä niin paljon, että en ole koskaan halunnut esim. vakituista parisuhdetta, en vaan jaksaisi toista ihmistä jatkuvasti arjessani. Yhtään ystävää ei ole, ainoa ihmissuhden vanha äiti jota näen kerran kuussa keskimäärin, mutta olen hyvin onnellinen ihminen.
Mulla on muuten ihan sama, oon 10 v vanhempi, miesvaltanen ala, ja on omakin mies pitkästä suhteesta. Asuu vaan hänkin sen verran kaukana, ettei joka vkloppu tule tavattua. Puhelin on onneksi keksitty
Ongelma on se, että mä tarviin koko ajan seuraa. Viihdyn joo pakosta yksin, mutta oon liian sosiaalinen olemaan yksin. Mitään "maksullista" harrastusta en haluu, ku jos en pääsekään (oon poissa tai opiskelusuma).
Kiitos hei kannustavisva kommenteista
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
No sinun täytyy vain oppia kestämään yksinäisyyttä. Se on ihan oikeasti mahdollista, ja siitä voi oppia lopulta jopa nauttimaan.
Itselläni oli samantapainen tilanne: opiskelin vieraalla paikkakunnalla, miesvaltaisella alalla naisena, ja vielä ollen yli 10 vuotta vanhempi kuin useimmat muut opiskelijat. En minä ollut enää opiskelijabile-iässä eikä niitä nuoria kiinnostanut täti-ihmisen kanssa kaveerata. Mutta minä keskityin sitten opintoihin, omiin harrastuksiin ja omaan elämään, enkä edes yrittänyt saada mitään ystäviä.
Opin nauttimaan siitä niin paljon, että en ole koskaan halunnut esim. vakituista parisuhdetta, en vaan jaksaisi toista ihmistä jatkuvasti arjessani. Yhtään ystävää ei ole, ainoa ihmissuhden vanha äiti jota näen kerran kuussa keskimäärin, mutta olen hyvin onnellinen ihminen.
Ja toi on sun mielestä hyvää elämää? Yksinäisyys selvästi jotenkin vahingoitti sua, jos ei yhtäkään ystävää jne. Toi erakoituminen voi sopia sulle, mutta yleisesti ottaen ihminen kaipaa kontakteja ja läheisiä kavereita. Elämän yks ehdottomasti hienoimmista ja tärkeimmistä asioista kun monille meistä on juuri ihmissuhteet.
Ap, älä luovuta ja ala erakoitumaan. Oletko etsinyt kavereita vaikka yliopiston kerhoista/osakunnista yms. järjestötoiminnasta? Entä voisitko muuttaa johonkin ns. kommuunityyliseen asuntoon, netissä näkee aina silloin tällöin ilmoituksia kommuuniasumisesta ihmisille jotka kaipais seuraa. Harrastelijateatteri, speksiryhmät, kuorot? Poliittiset nuorisojärjestöt?
Älä luovuta, etköhän sä heimosi löydä jossain vaiheessa. Ala ens syksynä vaikka tutoroimaan fukseja tms. niin ainakin tutustut uuteen ikäluokkaan.
Mulla on vähän sama tilanne. En meinaa millään löytää ystäviä. Kaikki arjen ongelmat ja muut pitää hoitaa itse. Ei ole ketää kenen kanssa puhua asioista. Pääsin nyt osa-aikatöihin, mutta sekin rasittaa aika paljon opintojen ohella ajankäyttöä. Mietin, että millä helkutilla saisin ystäviä lisää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun sulla ukko on niin videopuhelut käyttöön. Kyllä se melko hyvin läsnäolemista tuo. :)
Kuulostaa tutulta. Täytyy myöntää että sitä on välillä näin ruuhkavuosien aikana ikävä että sai tulla koulun jälkeen omaan soluhuoneeseen ja vaan olla suhteellisen hiljasessa ja rauhallisessa tilassa itsekseen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuu tänne nusssimaan!
Kerro sinä älykkö että miten nussiminen poistaa yksinäisyyttä? Hetken euforiallako saat ystäviä. Aiotko muka ystävystyä mun kanssa panon jälkeen. I DON'T THINK SO. Lisäisi vaan kuule yksinäisyyttä nuo kertkakäyttöpanot
Alue: Aihe vapaa
Mikä paikkakunta kyseessä?