Pienten vauvojen/lasten äidit! Koittakaa nyt näyttää VÄHÄN iloisempaa naamaa kun olette lastenne kanssa liikenteessä...

Kyllä siinä hymy voi olla tosi kaukana mm. valvottujen öiden jälkeen ja uhmaikäisten kanssa taistellessa. Tuntuisi aika falskilta yrittää ylläpitää vielä jotain tiettyä ilmettä vain siksi, että ilostuttaisi muiden ihmisten elämää, kun resurssit ovat muutenkin tosi tiukoilla. Ei se silti tarkoita, ettei siitä äitiydestä voisi nauttia täysin sydämin, vaikka se tarjoaakin ajoittain ihmiselle haasteita.



Kyllä niinä huonoina päivinä voi tuntua lähes ylipääsemättömältä ylipäätänsä päästä sinne kauppaan, pitää koti siistinä ja hoitaa kaikki muut velvollisuudet sekä yrittää olla vielä samaan aikaan kärsivällinen ja hyvä äiti. Keskitytään siis ensisijaisesti siihen tärkeimpään ja ei kanneta huolta vielä tuntemattomien ihmisten päivien sulostuttamisesta.



Eivätpä nämä suomalaisten ilmeet nyt keskimäärin niin iloisia ole muutenkaan tuolla kadulla kulkiessa. Mutta, mutta...



Voimien riittäessä pyritään toki hymyilemään muillekin. Koska asia AP:ta asia itseään häiritsee, kannattaa hänen muistaa hymyillä itse erityisesti näille äideille, koska hymy irtoaa herkemmin vastalahjaksi...



T. Juuri kuopuksen vauvavuodesta selvinnyt uhmaikäisen äiti

Jos naaman ilmeestä voit nähdä parisuhteen tilan, olet aika etevä.



Sillä perusilmeeni myös lapseni kanssa kulkiessa on ollut hiljattain aika poissaoleva ja surullinen. Se ei johdu lapsesta, eikä parisuhteesta, vaan läheisen vakavasta sairastumisesta, sen myötä taloudellisista ongelmista (vakuutus ei korvannutkaan, ulkomailla sairastui).



Sen lisäksi pitäisi palata työelämään takaisin ja lapselle ei ole vielä osoitettu hoitopaikkaa. Huolia siis on, mutta älkää hyvät ihmiset luulko, että parisuhteessani on vika!

Niin ei tarvitse syyttömien ulkopuolisten nähdä väsähtäneitä ilmeitä ja pahoittaa mieltään. :-) Eli kaikki vain hymyilemään, oli olo mikä tahansa. Kotona voi sitten vessassa hiljaa itkeä (sekin niin hiljaa ettei kukaan kuule, jooko?)

jos katsot bussissa perusilmettä muutenkin niin huomaat, ettei ne äidit pelkästään ole kuin " maansa myyneitä.." Ihan yleisesti on myrtynyttä ilmettä jne.. Jokaisella omat syynsä olla sellainen kuin on. Rahahuolet, läheisten ongelmat, sairaus, valvotut yöt jne..

Ainahan voi muuttaa jenkkeihin jossa aina hymyillään jne.. ei ole taas minusta se luonnollista!! (koska aitous on parasta suomessa.. saa olla just sellainen kuin haluaa.. jos hymyilyttää niin hymyilee ja jos ei huvita puhua niin voi olla puhumatta..)

Jos ei edes tuttuja tule vastaan, niin ventovierailleko pitäisi hymyillä ja esittää jotakin. Tyhmä aloitus.

Olin tottunut siihen, että ihmisten kanssa jutellaan ja hymyillään. Jouduin todellisiin ongelmiin, kun kaikenlaiset hyypiöt ihastuivat minuun ystävällisyyteni takia. Opin kantapään kautta, että yksinäisen naisen ei kannata olla liian iloinen ja ystävällinen vieraille ihmisille. Tästä syystä minä ainakin kuljen ilmeettömänä pitkin Helsinkiä. Minunkin mielestäni olisi mukavampaa jos kaikki voisivat olla hyvällä tuulella.

Hullut, humalaiset ja vastarakastuneet.



Hyvän äidin ei oikein sovi olla mitään näistä (parisuhteenhan tulee olla vakaa siinä vaiheesa, kun lapsia hankitaan - vastarakastunut äiti siis tietäisi perheen pikaista hajoamista...).

Joskus kun innostun juttelemaan vauvalle kaupassa ja yritän naurattaa pientä, niin jotkut katsovat asiakseen tuijotella ja jäävät joskus jopa pää " kierteellä" kuuntelemaan. Jos juttelen isän kanssa iloisesti, niin sitä ei kuuntele kukaan.

Äidit stressaa, ehditäänkö täältä ulos ennen kuin lapset alkaa huutaa ja bussilastillinen arvostelijoita lisää sen vikalistaaan, jossa siis on jo väärä naamanilme ensimmäisenä.

Ehkä itsekin sanon muille noin, kun lapset ovat isompia...

Mutta itsellä ainakin tällä hetkellä elämä vain on niin väsyttävää, et en jaksa vääntää iloista ilmettä. Mutta jospa tää helpottas joskus vuoden päästä.

silloin kun mulla ei ollut omia lapsia aattelin aina että voi kamala kun nuo äidit näyttää niin onnettomilta ja masentuneilta... nyt kun mulla on 3 kk vanha vauva, niin olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää sitä että väsyneenä ei aina jaksa hymyillä. Silti koetan aina kyllä ihmisten ilmoilla ottaa positiivisen ilmeen naamalle sillä haluan kaikkien tietävän että olen onnellinen äitiydestäni!

T. nro 2

viimeisen kuukauden aikana olen kuullut kaksi kertaa saman kommentin.

Että aikuisten pitäisi olla iloisemman näköisiä tai hymyillä useammin.



Minusta se on jotenkin " naurettava" kommentti muille. Ihmiset eivät hymyile jatkuvasti tai ole pirteitä ilmeiltään joka hetki esim. työntäessään lastenvaunuja, pyöräillessään, ollessaan mietteissään jne. paitsi joskus.

Että aina pitäisi hymyillä tuntemattomien seurassa tai tuntemattomille on tunkeilevaa. Loppujen lopuksi et tiedä mitään tuntemattomasta vastaantulijasta, hänen elämästään kokonaisuutena jne.

Itse näen kyllä ympärilläni enemmän hymyileviä ja iloisia tuoreita äitejä kuin noita ap:n mainitsemia.

jos jatkuvasti hymyilee.

on myrtynyt ja jotkut ei viitsi edes teeskennellä hymy perseessä koko ajan.



mun naama olis nyt ku norsun alapää kun väsyttää ja ukkokin on täys kpää

Epäillään varmaan joksikin hörhö-kotäidiksi :)

Jos on kuukausia nukkunut huonosti (vauva valvottaa), niin ei kai siinäkään hymy kauhean herkässä ole. Toisilla lapset nukkuvat hyvin eli he eivät voi käsittää millaista se voi olla. Tosin kerran itsekin katsoin oudoksuen nuorta äitiä, joka väkivalloin retuutti rattaat bussiin (ei ollut matalalattiabussi) ja naama oli niin vituralla kuin voi olla. Itse istuin tuolloin kauempana ja olin ajatuksissani eli en huomannut juosta auttamaan prinsessaa (ei edes pyytänyt apua vaan oli tahallaan mielenosoituksellinen).