Rakkaat siskot, auttakaa. Nyt on ihan hirveä ikäkriisi eikä tunnu ohi menevän
Noin puoli vuotta nyt kestänyt tämän pahin vaihe. Ikää hiukan alle 40v, että kai tämä ikäkriisiä on. Tuntuu, että kaikki on ohi, mitään en enää ehdi.
Asiaa pahintaa se, että en tosiaan ole vielä mitään edes tehnyt. Vai lapsia. Iskeytynyt liian voimalla päin naamaa se tosiasia, että olen viimeiset 15v vain istunut kotona ja pessyt pyykkiä. Ei mitään juhlaa ikinä, paitsi lasten synttäreitä. Ei työjuttuja, koska ei töitä. Ei matkustelua, koska ei rahaa. Jne. jne. jne.
Ja kaiken kruunaa se, että parisuhdekin ollut huono viimeiset 10v. Ei rakkautta, ei lämpöä tai mitään.
Liian monena iltana itken elämätöntä elämää ja sitä, että mitään en enää ehdi. Järki sanoo, että kyllähän tässä vielä ehtii mitä vain, mutta... you know.
Töitäkään en näytä saavan vaikka uuden ammatinkin opiskelin. Olenko todellakin eläkeikään asti työttömänä?
Ja naama on kohta täynnä ryppyjä tämän kriiseilyn takia.
Miksi tämä aika menee niin nopeasti?? Miten täsä kriisistä pääsee yli?
Kommentit (17)
Mulla on sama kriisi mutta olen 30v. En tiedä miten pääsisin esim. matkustamaan kun minne lapset ja mistä rahaa? Työttömänä olen ollut vuosia, minnekään en kelpaa. Kouluihin olen hakenut, tuloksetta. Kyllä minä mietin miten tästä vain yhtäkkiä repäisen ja alan elää? Hyvät vinkit tarpeen.
Keksikää niihin cv:isiin jotain järkevää sen kotonaolon ajaksi. Puhelinmyyntiä vaikka alkuun.
40v synttärit siis lähestyvät. Silloin viimeistään tuntee olevansa vanha nahka. Jos kriisi on jo alkanut, sille ei voi enää mitään.
Aika kuluu vuosi vuodelta nopeammin ja olet 50 ennen kuin huomaat. Tervetuloa vaan joukkoon, ala katsella jo kiilkustuolia ja kerää lankoja varastoon.
Mullakin oli joskus ikäkriisi kun lapsi murehti isomummon hautajaisten jälkeen että koska sä äiti kuolet. Mä lupasin hänelle elää ainakin 90vuotiaaksi ärsyttäväksi kääkäksi ;) mutta samalla sitä jotenkin tiedosti aika konkreettisesti, että iso osa meistä lähtee täältä jo aika paljon aikaisemmin, jos edes 70-kymppiset ehtisi terveenä viettää niin saisi olla onnellinen, tai nyt edes näkisi omien lastensa aikuistuvan...
Aikani sitä kriiseilin ja tein sitten muutamia päätöksiä, joiden toteuttamiseen tosin vaikuttaa valitettavasti myös raha tai sen puute:
- aina kun on joku meno ja tuntuu etten Mä jaksa lähteä, kun lapset/työaamu/mitkä vaatteet/miten kuljetus - niin otan itseäni niskasta kiinni ja järjestän niin että pääsen lähtemään.
Tämä on oikeasti ollut aika tärkeää vanhojen ystävyyssuhteiden ylläpidossa ja uusien harrastusten hankkimisessa.
- minulla on oikeus harrastuksiin ja ystäviin - en elä vain lasten kautta: tästä lähtien olen aina pitänyt itselläni pari harrastusta : joku liikunta ja joku työväenopiston kurssi
- minä pidän matkustamisesta, joten minulla on oikeus siihen. Nyt säästän vähän esim lasten kk budjetista (ei, he eivät olemisen oikeutetumpia käymään leffassa tai Mäkkärillä tai saamaan uusia viimeisen muodin vaatteita kui minäkään, joka ne rahat kuitenkin olen työlläni ansainnut) ja ruokailuista ja ainakin kerran vuodessa käyn erään matkailusta pitävän sinkkuystäväni kanssa 'naisten reissulla' (ja isä pitäköön tuolloin huolta lapsista, hui!).
- muutenkin pyrin käyttämään jonkun pienen summan tietoisesti itseen joka kuukausi, vaikkapa vain uuden alusasun tai huulipunan tai jonkun ihanan kirjan verran.
Ja mieti mitkä ovat juttuja elämässäsi, mitkä 'syövät sinua' ja pyri niistä eroon!
Eli kokemukseni mukaan hieman itsekkäämmiksi vanhemmuus on tuonut minulle sisältöä elämään ja olen päässyt siitä tunteesta että olen olemassa vain muita varten ja 'elämä kuluu hukkaan'. Aiemmat valintani toki ovat määritelleet sen, etten pysty nyt lähtemään ykn rauhanturvajoukkoihin tai Eritreaan hoitamaan orpoja, mutta olen huomannut, ettei minun tarvitse saada jätettyä mitään isoa globaalia merkityksellisyyden jalanjälkeä jälkeeni, oma pieni tassutteluni riittää.
Mutta AP älä uhriudu, äläkä alistu siihen 'elämä meni jo' tunteeseen. Tee vaikka lista asioista mitä haluat vielä elämässäsi toteuttaa ja sitten vaan vähitellen niitä kohti... "see Rome and die"-tekniikalla. Ei tässä kannata jäädä hankeen makaamaan ja loppuansa odottamaan :)
Aloita harrastus! Ota ero, jos koet itsesi yksinäiseksi.
Kuule 40v ikä ei vielä mitään. Sinulla on vaikka kuinka paljon aikaa tehdä vaikka mitä. Tärkeintä kuitenkin muistaa, että valittamalla ei asiat muutu.
Minulla on ihan samaa kriisiä. Eikä yhtään helpota se, että kun erosimme miehen kanssa, niin yksinäisyys on aika raastavaa, enkä uutta tunnu saavan, kun en kelpaa enää suhteeseen. Tämmöinen kulahtanut monen lapsen äiti ei ole enää kuuminta hottia markkinoilla.
Olen kuitenkin miettinyt asioita paljon ja pikkuhiljaa keräillyt elämääni asioita, jotka tekee oloni kivaksi. Näen enemmän ystäviä, olen etsinyt harrastuksia, jotka kehittävät minua. Ehkä menen vielä opiskelemaan uuden ammatin. Tämä on murroskohta, tästä alkaa toisenlainen elämä. Täytyy vain nähdä oma itsensä sen kaiken läpi, mitä on vuosia tehnyt toisten eteen.
Miksi nimität sitä ikäkriisiksi? Kysehän on elämättömästä elämästä, toteutumattomista haaveista ja onnettomuuden tunteesta eikä iästäsi. Vai miten tuo on ikään sidottu? Eikö noin voisi tuntea 30- tai 50-vuotiaana?
Vierailija kirjoitti:
Keksikää niihin cv:isiin jotain järkevää sen kotonaolon ajaksi. Puhelinmyyntiä vaikka alkuun.
No on sulla käsitykset "järkevästä tekemisestä"!
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan samaa kriisiä. Eikä yhtään helpota se, että kun erosimme miehen kanssa, niin yksinäisyys on aika raastavaa, enkä uutta tunnu saavan, kun en kelpaa enää suhteeseen. Tämmöinen kulahtanut monen lapsen äiti ei ole enää kuuminta hottia markkinoilla.
Olen kuitenkin miettinyt asioita paljon ja pikkuhiljaa keräillyt elämääni asioita, jotka tekee oloni kivaksi. Näen enemmän ystäviä, olen etsinyt harrastuksia, jotka kehittävät minua. Ehkä menen vielä opiskelemaan uuden ammatin. Tämä on murroskohta, tästä alkaa toisenlainen elämä. Täytyy vain nähdä oma itsensä sen kaiken läpi, mitä on vuosia tehnyt toisten eteen.
Hei, lopeta nyt tuo "enkä Mä kelpaa enää suhteeseen" -ajatus, heti!
Aloita siitä että luot hyvän suhteen elämäsi tärkeimmän ihmisen, itsesi, kanssa! Hän on se ainoa henkilö, joka takuuvarmasti pysyy rinnallasi elämäsi loppuun saakka (jep jopa lapset voivat kaikota) joten häntä kannattaa hemmotella ja pitää hyvänä! Se on ihan mahdollista vielä että elämääsi löytyy joku uusi puoliskokin, mutta älä määrittele itseäsi sen kautta! Sinä olet sinä itse, ja vain sinä olet merkityksellinen omana itsenäsi!
En usko, että kriisisi liittyy ikään. Olen 51 ja mielestäni elän elämäni parasta aikaa. Lapset ovat jo isoja eli ei tarvitse joka päivä juosta töistä laittamaan ruokaa. Minulla on hyvä työ, jossa suht iso palkka. Paljon aikaa omille harrastuksille. Liikun erittäin paljon, enkä koe itseäni kulahtaneeksi. Miesystävä on, mutta emme asu saman katon alla. En halua muuttaa enää miehen kanssa yhteen.
Älä määrittele itseäsi työn kautta, koska töitä ei ole riittävästi tarjolla.
Minä olen 46- vuotias ja nautin elämästäni täysin rinnoin. Löysin juuri uuden ilmaisen harrastuksen ja sain uusia ystäviä sen kautta. Rakastan myös lukemista ja lukemisen avulla voin matkustella mihin vain, ajatuksissani, jopa tuntea rakkauden tunteita. Suomen luonto ja vuodenajat ovat upeat. Minulla on koira, joka palvoo minua. Osaan tehdä edullisesti tosi hyvää ruokaa. Minulla on kaunis asunto. Tykkään pitkistä kävelylenkeistä. Olen taitava laulaja. Ulkonäköni on ihan jees. Minulta ei puutu mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan samaa kriisiä. Eikä yhtään helpota se, että kun erosimme miehen kanssa, niin yksinäisyys on aika raastavaa, enkä uutta tunnu saavan, kun en kelpaa enää suhteeseen. Tämmöinen kulahtanut monen lapsen äiti ei ole enää kuuminta hottia markkinoilla.
Olen kuitenkin miettinyt asioita paljon ja pikkuhiljaa keräillyt elämääni asioita, jotka tekee oloni kivaksi. Näen enemmän ystäviä, olen etsinyt harrastuksia, jotka kehittävät minua. Ehkä menen vielä opiskelemaan uuden ammatin. Tämä on murroskohta, tästä alkaa toisenlainen elämä. Täytyy vain nähdä oma itsensä sen kaiken läpi, mitä on vuosia tehnyt toisten eteen.
Hei, lopeta nyt tuo "enkä Mä kelpaa enää suhteeseen" -ajatus, heti!
Aloita siitä että luot hyvän suhteen elämäsi tärkeimmän ihmisen, itsesi, kanssa! Hän on se ainoa henkilö, joka takuuvarmasti pysyy rinnallasi elämäsi loppuun saakka (jep jopa lapset voivat kaikota) joten häntä kannattaa hemmotella ja pitää hyvänä! Se on ihan mahdollista vielä että elämääsi löytyy joku uusi puoliskokin, mutta älä määrittele itseäsi sen kautta! Sinä olet sinä itse, ja vain sinä olet merkityksellinen omana itsenäsi!
Kiitos näistä sanoista! Niissä on totuus, joka minun täytyy opetella vielä.
Kyllä tämä ainakin osaltaan liittyy ikään. 40v synttärit ei ole enää kovin kaukana ja se, että MINÄ olen sitten JO 40 tuntuu ihan kauhealta ja käsittämättömältä. Ja se, että toiset on olleet siellä työelämässä jo lähes 20v sitten. Itse en taida ehtiä olla viittäkään vuotta tällä menolla...
Nro 5 on ihan oikeassa, pitäisi olla itsekkäämpi. En ole edes ostanut itselleni yhtään mitään vuosiin. Tukka roikkuu ja vaatteet repsottaa. Siinä voisikin olla hyvä idea, että alkaisin ostaa itselleni aina edes jonkun ihan pikku jutun.
Ja joku uusi harrastus pitäisi keksiä. Syksyllä voisin aloittaa jonkun työväenopiston kurssin.
Mutta on tämä vanheneminen ja ajan kulku ihan hirveää. Olisi hienoa olla sellainen ihminen, joka on sinut kaiken tämän kanssa. Ei murehtisi vanhenemista eikä tekemättömiä asioita.
ap.
Ei ollut ikäkriisi mutta tunsin itseni pitkään täysin arvottomaksi. Aloita pienestä, lakkaa vaikka kynnet ja meikkaat nätisti kauppaan mennessä. Käyt kampaajalla ja aloita joku kodin ulkopuolinen harrastus. Itse tykkäsin tanssista ja joogasta, sai energiaa ja itsetunto koheni.
Tuolla jo sanottiin älä määrittele itseäsi työn kautta. Jokaisen kuuluu elää elämänsä itselleen ei työn teolle. Sinä olet huolehtinut lapsistasi mikä on arvokkaampaa kuin moni työ.
Nyt sinun on aika alkaa arvostamaan itseäsi ja sitä mitä teet.
Jätä ukkos ja ota joku juopporetku tilalle. Tulee sitä jännitystä elämään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä ainakin osaltaan liittyy ikään. 40v synttärit ei ole enää kovin kaukana ja se, että MINÄ olen sitten JO 40 tuntuu ihan kauhealta ja käsittämättömältä. Ja se, että toiset on olleet siellä työelämässä jo lähes 20v sitten. Itse en taida ehtiä olla viittäkään vuotta tällä menolla...
Nro 5 on ihan oikeassa, pitäisi olla itsekkäämpi. En ole edes ostanut itselleni yhtään mitään vuosiin. Tukka roikkuu ja vaatteet repsottaa. Siinä voisikin olla hyvä idea, että alkaisin ostaa itselleni aina edes jonkun ihan pikku jutun.
Ja joku uusi harrastus pitäisi keksiä. Syksyllä voisin aloittaa jonkun työväenopiston kurssin.
Mutta on tämä vanheneminen ja ajan kulku ihan hirveää. Olisi hienoa olla sellainen ihminen, joka on sinut kaiken tämän kanssa. Ei murehtisi vanhenemista eikä tekemättömiä asioita.
ap.
Kyllä se lääke sulle on töihin tai kouluun meno. Vähemmästäkin tökkii elämä jos kykit kotona naama kurtussa. Voi jopa parantaa suhteen mieheesi kun näet ja koet asioita töissä/koulussa. Yllättäen haluat jakaa kokemuksia miehellesi ja kun kommunikaatio sujuu niin yleensä muutkin asiat. Eli kriisi ratkaistu, mutta hyviä pikku juttuja jo itsekin keksit. Kehität itsellesi aktiviteettia ja samalla hierot parisuhteen kuntoon. Heikot ne kriiseissä taipuu.
Aloita eläminen nyt tai itket samaa vitun itkua vielä viisikymppisenäkin.