Miten olette pärjänneet kuolinpesän hoitamisen kanssa ainoana lapsena vailla sisaruksia/sukulaisia?

No sehän on paljon helpompaa kun saa itse järjestää kaiken, eikä tarvitse neuvotella ja jakaa ja palaveerata kenenkään kanssa.

Samaa mietin, kun on ittellä joskus edessä. Mieheni on sen jo kokenut. Työlästä oli ja tavaroiden hävittäminen kesken vielä, vaikka kuolemasta jo 5 vuotta.

Sehän on unelmatilanne paskassa hetkessä. Ei tartte riidellä mistään ja loppupelissä kuolinpesän hoito on aika helppoa, jos vaan jaksaa ottaa asioista selvää.

Mieheni on tilanteessa. Aika helppoa itse asiassa. Ei tarvita nimikirjoitusrallia, kun myy kiinteistön tai tekee päätöksiä. Ei muiden lupia. Voi hoitaa omaa tahtia.

Mies myi vuoden päästä isänsä kuolemasta kiinteistön  purkukuntoisena erittäin halvalla, koska se oli itärajalla ihan peräkorvessa ja home selkeästi haisi ja pahasti haisikin. Isänsä ei ollut välittänyt rempoista ja kattokouruista, ja sadevedet valui pitkin ulkoseiniä. Periaate oli päästä torpasta nopeasti eroon, häntä ei kiinnostanut edes rakentaa sinne uutta mökkiä, maisema ei ollut minkäänlainen keskellä korpea.  Romuista ei ollut mitään mukaanotettavaa, ne me laitettiin kaikki kokkoon  ja vietiin metallinkeräykseen. Valokuvista skannattiin kopiot ja kopiokonekin hävitettiin sen jälkeen (halpisversio). Ainoat hyvät tavarat oli vintillä ja vanhassa luhtiaitassa, joka oli peräisin jostain 1800-luvulta, niissä ei haissut home, oli 20-luvun kalusteita ja ne pelastettiin omalle mökille. Asuttiin raivauksen ajan asuntovaunussa pihalla. (Mä luulen, että isänsä kuoli lopunperin homeeseen, valitti kaikenlaista keuhkovaivaa ja rytmihäiriötä, joista jälkimmäinen oli virallinen kuolinsyy.)

Ei tarvinnut riidellä näistä kenenkään kanssa ja se oli hyvä se. Itse olen kusessa, kun kuolinpesän yksi jäsen ulosotossa eikä muistanut kieltäytyä perinnöstä.  Voutilta tuli sitten kirje myynti- ja hukkaamiskiellosta ja siinähän sitä ollaan. Laskut juoksee, myydä ei saa.

Ole vaan tyytyväinen!

Veljestä ole siinä hommassa ollut kuin haittaa. Mitään ei tehnyt, ei kyllä valittanutkaan mun päätöksistä, mutta allakirjoituksia oli hidas saada.

Toisella kertaa olin fiksumpi ja otin valtakirjapohjat hautajaisiin mukaan.

Hyvin pärjäsin. Oli helppoa, kun ei tarvinnut neuvotella kenenkään kanssa (tosin isäni siskolta kysäisin mielipidettä muutamaan asiaan, koska halusin tukea päätöksilleni). Olin myös hyvin perillä asioista jo etukäteen, koska olin yksin auttanut isääni ja hän kertoi, mistä löytyy tärkeät paperit sitten, kun niitä tarvitaan.

Asunnon tyhjentäminen oli vaikein osuus fyysisestikin, mutta etenkin henkisesti, kun tuntui, että menetin äidinkin jälleen kerran. Ja se tyhjyys, kun ei ollut enää lapsuudenperheestä jäljellä mitään.

Joo helpompaa yksin tehdä. Meillä oli vielä sisarpuolia, joita ei tippaakaan kiinnostanut kun varaton pesä . Kiva lähetellä valtakirjapyyntöjä heille.