Lue keskustelun säännöt.
Kuinka nopeasti puolison väkivaltaisuus ilmeni?
27.02.2017 |
Otsikon kysymys siis suunnattu niille, jotka ovat olleet väkivaltaisessa parisuhteessa. Ilmenikö puolison väkivaltaisuus/aggressiivisuus jo alkuvaiheessa vai vasta vuosien päästä kun jo luulit tuntevasi ihmisen? Millainen ensimmäinen/ensimmäiset väkivaltatilanteet olivat? Miten toinen selitteli väkivaltaisuuttaan?
Kysyn tätä lähinnä uteliaisuuttani. Itse tapailin pari kuukautta miestä joka jo alkujaankin oli sosiaalisilta taidoiltaan vähän kömpelö ja herkästi loukkaantuva. Sen parin kuukauden tapailun jälkeen tuli ensimmäinen (ja viimeinen) raivokohtaus jossa mies yritti käydä käsiksi ja huitaisi (osumatta) minua kohti avokämmenellä. Poistuin paikalta ja laitoin viestillä että tapailu loppui täsmälleen tähän enkä halua olla enää missään tekemisissä. Mies ei tätä kovin helpolla hyväksynyt ja tuli seuraavanlaisia selityksiä:
- Oli humalassa, rankka päivä takana ja hermot siksi kireällä.
- Ei ollut tarkoittanut satuttaa.
- Ei mieltänyt käytöstään uhkaavaksi/väkivaltaiseksi vaan pelkän kiukun osoitukseksi.
Ja kaiken huippu:
- Koska olen harrastanut joitain vuosia thainyrkkeilyä, niin en olisi ollut tilanteessa heikompi osapuoli vaan olisin voinut puolustautua ja lyödä takaisin.
Tuo viimeinen oli sellainen jolle en tiedä pitäisikö itseä vaiko nauraa. Se, että harrastan kamppailulajia, osaan tarvittaessa lyödä ehkä hyvinkin nopeasti ja kovaa ja mahdollisesti teoriassa pystyn puolustautumaan väkivaltatilanteessa ei todellakaan tarkoita, että minua voi huitoa tai että millään muotoa alkaisin mätkimään takaisin.
Kiitos kun sai avautua, lukisin mielelläni muidenkin kokemuksia. Tämä oli ensimmäinen kerta koskaan jolloin joku yrittää olla minua kohtaan fyysisesti väkivaltainen (muutoin kuin hallituissa sparritilanteissa joissa kyse ei ole millään muotoa väkivallasta vaikka siinä toista lyödäänkin.)
Kommentit (2)
Omasta puolisostani näki heti, että hänellä on dominoiva luonne. Eli ei todellakaan suostuisi jäämään tossun alle, ja sellaista minä etsinkin. Taisi vaan olla vähän liian dominoiva tämä valinta, koska nyt siellä tossun alla (tai nyrkin ja hellan välissä) olen sitten minä. Olen kotona, teen kotityöt etätöiden lomassa, ja jos miehen tullessa töistä ei ole valmista, jotta voisin illan ajan keskittyä palvelemaan häntä, niin tulee nyrkistä.
Ensimmäisen kerran hän löi aika pian yhteenmuuton jälkeen. Hallitseva oli toki jo ennen sitä, mutta piti itsensä kurissa. Koki ilmeisesti varmistaneensa asemansa, kun muutimme saman katon alle. Mieheni käyttää hyväkseen sairauttani, jonka vuoksi en selviä arjesta (esim. kauppareissut) yksin. Hän tietää, etten sairauteni vuoksi uskalla lähteä ulos yksin, koska voisin saada sairaskohtauksen kävelyn aiheuttamasta rasituksesta, eikä kukaan ulkopuolinen tietäisi, mitä tehdä. Rankkojen päivien jälkeen saan kohtauksia kotonakin, ja silloin hän huolehtii minusta hyvin. Hän vetoaakin siihen: "Et pärjäisi yksin, on parempi, että olen täällä."
Jos onnistun hoitamaan kaikki vaaditut työt uuvuttavasta sairaudestani huolimatta, väkivaltaa ei ilmene. Lyöminen lie mieheni silmissä jonkinlainen rangaistus siitä, etten ole hoitanut "vaimon velvollisuuksia". Hän saattaa kyllä esim. pitää minua väkisin sylissään, mutta olen huomannut pääseväni nopeasti pois, jos en pyristele.
Anteeksi ei pyydä, ei selittele muuta kuin "tiedät itsekin, että ansaitsit sen". Liekö psykopaatti, narsisti vai muuten vain väkivaltainen, väliäkö tuolla. Olen toistaiseksi todennut, että näin on parempi kuin asua yksin, koska hänen käyttämänsä väkivalta ei ole pahentunut eikä jätä juuri edes jälkiä. Yksin kun en todellakaan pärjäisi, enkä ole töiden ja kotitöiden ja sairauden lomassa jaksanut miettiä muutakaan ratkaisua. Jos miestäni miellyttää, hän on hyvä mies, ja jos häntä ärsyttää, hän lyö. Olen oppinut miellyttämään. Kaipa hän minusta jollain tasolla välittää kuitenkin, kun hoitaa mukisematta ne arjen asiat, joihin en itse pysty, vie minua ulos, kun yksin en pääsisi ja huolehtii, jos saan sairaskohtauksen. Pienempi paha tämä on kuin yksin asuminen, mutta jos olisin terve ja selviytyisin ilman apua, olisin varmaankin toista mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä meni muutamia kuukausia. Mies aloitti siten, että kolautti "vitsillä" päätäni omalla päällään, jos käperryin liian lähelle häntä katsoessamme yhdessä sängyllä tai sohvalla elokuvaa. Mies nauroi siihen päälle ja ihmetteli huumorintajun puutettani, kun parkaisin kivusta. Sen jälkeen hän välillä heitteli mua "vitsillä" hedelmillä päähän.
Raskausaikana hän tönäisi mut vauhdilla päin vaatekomeroa ja välillä löi. Sittemmin on katkennut luita usemmankin kerran ja tullut pari aivotärähdystä. Erosimme tammikuussa ja olemme tavanneet miehen kanssa päivittäin lasten vuoksi.
Perjantaina käydessäni hakemassa tavaroita vanhasta kodistamme olimme kahden hänen kanssaan ja vähän ennen lähtöä hän potkaisi mua takaapäin sekä retuutti käsistä ja tönäisi taas päin seinää. Mies kuittasi nekin vitsinä...mua on kuulemma "pakko" välillä vähän "potkia p*rseelle" ja mun pitäisi ymmärtää, että se on ihan normaalia. Kun kirkaisin ja ulvoin kivusta, niin mies alkoi uhkailla mua...mun olisi pitänyt kestää kipuni aivan hiljaa.
Eilen käydessämme ostoksilla mies uhkasi motata mua nyrkillä päähän, kun kysyin hänen käytöksestään jne. Omasta mielestään hän käyttäytyy ihan normaalisti. Itse en sitä kestänyt, vaan lopuksi päätin erota.
T. Se, joka ennen joutui aina nukkumaan patjalla lattialla ja kysymään luvan mieheltään suihkussakäyntiin