Suomalaisen naisen elämää
Suomalainen nainen on kaupan kassalla maksamassa omasta pussistaan perheen ruokaostoksia työpäivän jälkeen. Mies haluttomana pussittaa ostoksia ja samalla karjuu kakaroita olemaan hiljaa. Mies on rasittunut työpäivän jälkeisestä kauppareissusta ja jalkojaan vedellen seuraillut kasvavaa tavaramäärää. Kysyttäessä mitä syötäisiin niin vastaus tutun turvallinen: ihan sama, kaikki käy.
Kotiin tultuaan suomalainen nainen laittaa itse ostamansa ostokset talteen ja alkaa ruuan laittoon. Tyhjennettyään ensin astianpesukoneen ja huudeltuaan lapset läksyn tekoon / leikkimään. Käy välillä vilkaisemassa että lapsilla hommat sujuu.
Kattaa pöydän rakkailleen ja kutsuu syömään. Ruuan jälkeen korjaa pöydän, laittaa keittiön kuntoon ja vilkaisee pursuavaa pyykkikoria josta valikoi koneeseen pyörimään sopivat. Viikkailee kuivat pyykit kaappiin ja samalla vilkaisee lapsia. Ja niin on ilta mennyt huomaamatta, onkin pienempien iltapalan ja pesun aika.
Saadessaan viimeisemmänkin lapsen nukkumaan, huokaisee ja oikasee itsensä sohvalle miehen viereen. Ihana rauha, vain tv:n valo ja vaimeat äänet. Huomaamatta käsi ilmestyy sivelemään suomalaisen naisen polvea ja huokaisu "mmm tuoksut hyvälle, eiks me voitas"? - nousee suomalainen nainen sohvalta kiukkuisesti, pesee omat hampaansa ja painelee nukkumaan.
Ja sitten mies tulee AV:lle kun suomalainen nainen pihtaa, jotta kauanko tätä kurjuutta pitää sietää? Kuinka voi vain toinen osapuoli voi päättää onko seksiä vaiko ei ole?
Kommentit (13)
Jos suomalainen mies auttaisi suomalaista vaimoaan niin ehkä naistakin huvittaisi ja hän JAKSAISI tehdä muutakin kuin työt ja kotityöt ja lasten kasvattamisen. VINK VINK.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen nainen on kaupan kassalla maksamassa omasta pussistaan perheen ruokaostoksia työpäivän jälkeen. Mies haluttomana pussittaa ostoksia ja samalla karjuu kakaroita olemaan hiljaa. Mies on rasittunut työpäivän jälkeisestä kauppareissusta ja jalkojaan vedellen seuraillut kasvavaa tavaramäärää. Kysyttäessä mitä syötäisiin niin vastaus tutun turvallinen: ihan sama, kaikki käy.
Kotiin tultuaan suomalainen nainen laittaa itse ostamansa ostokset talteen ja alkaa ruuan laittoon. Tyhjennettyään ensin astianpesukoneen ja huudeltuaan lapset läksyn tekoon / leikkimään. Käy välillä vilkaisemassa että lapsilla hommat sujuu.
Kattaa pöydän rakkailleen ja kutsuu syömään. Ruuan jälkeen korjaa pöydän, laittaa keittiön kuntoon ja vilkaisee pursuavaa pyykkikoria josta valikoi koneeseen pyörimään sopivat. Viikkailee kuivat pyykit kaappiin ja samalla vilkaisee lapsia. Ja niin on ilta mennyt huomaamatta, onkin pienempien iltapalan ja pesun aika.
Saadessaan viimeisemmänkin lapsen nukkumaan, huokaisee ja oikasee itsensä sohvalle miehen viereen. Ihana rauha, vain tv:n valo ja vaimeat äänet. Huomaamatta käsi ilmestyy sivelemään suomalaisen naisen polvea ja huokaisu "mmm tuoksut hyvälle, eiks me voitas"? - nousee suomalainen nainen sohvalta kiukkuisesti, pesee omat hampaansa ja painelee nukkumaan.Ja sitten mies tulee AV:lle kun suomalainen nainen pihtaa, jotta kauanko tätä kurjuutta pitää sietää? Kuinka voi vain toinen osapuoli voi päättää onko seksiä vaiko ei ole?
Täydellinen kuvaus suomalaisesta lapatossuvätyksestä, sori vaan, mut noin se usein tuppaa menemään.
Miten meni tuo miesvalinta noin omasta mielestäsi?
Miten nainen suuttui miehen lähentelystä?
Eikö mies ollut ansainnut seksiä?
Olsiko ollut parempi ettei mies olisi tehnyt aloitetta?
siksi miehen kannattaa skipata kauppareissu kokonaan ja harrastaa/ryypätä se aika niin vaimo on sitten illalla valmis seksiin
Älkää helvetti menkö tämmösiin suhteisiin, naiset sekä miehet vältelkää tämmösiä keinolla millä hyvänsä. En suosittele kellekkään.
Vierailija kirjoitti:
Miten meni tuo miesvalinta noin omasta mielestäsi?
Monesti tuo selviää vasta ensimmäisen tai toisen lapsen kohdalla, kun äitiysloma päättyy ja nainen menee takaisin töihin. Mahdoton sitä on etukäteen tietää.
Meillä mies yritti samaa, havahduin tähän kun esikoinen oli n. vuoden.
Vetelin asiasta niin hirveitä kilareita että nykyään se hoitaa puolet omista hommistaan ihan hissukseen, ettei tule sapiskaa. Ja kummasti alko seksikin taas luistaa kun en tuntenut enää olevani kotiorja.
Eli älkää naiset alistuko tohon.
Avauksen nainen ei halua seksiä ainakaan miehensä kanssa ja siksi hänellä on tekosyy sille ettei tarvi antaa ja se tekosyy on se ettei mies osallistu.
Jos mies osallistuisi niin nainen kehittelisi toisen tekosyyn ja tilanne olisi miehen kannalta sama.
Olen oikeassa.
Suomalaisen miehen elämää:
Runkkaa vuokrayksiössään ja pelaa videopelejä
On se niin rankkaa ottaa pöksyt pois ja heittää selälleen ja antaa miehen tehdä hommat.
Onko täällä yhtään miestä, jonka vaimo oikeasti tekee kaikki kotityöt tuon tarinan mukaisesti?
Miten tuo seksi liittyy noihin aikaisempiin tapahtumiin? Sitä tekee mieli juuri nyt, tai sitten ei tee. Miksi ei tee?