Alzheimerin taudin hupaisuus?

Sä olet sairas tyyppi.

Kyllä sitä mustaa huumoria tarvitaan taudin kans. Auttaa vähän ees jaksamaan. Siis kunhan asianomaisella on myös hauskaa. Ja kyllä mun on pakko välillä itekseen tai kaverille "naureskella" kommelluksia. Muuten itkisin kokoajan. Sitten musta ei ois paljoo apua itelle eikä muille. Se on sellanen pakokeino ja samalla tulee käytyä läpi missä mennään..

No, ilo ja suru kuuluvat elämään, samoin itku ja nauru. Eihän huvittavilta tilanteilta voi millään välttyä tällaisen sairaudenkaan kohdalla. Niitä ikäviä on hetkiä aivan tarpeeksi, joten pieni vastakohtaisuus auttaa joskus jaksamaan.

Ei ne todellakaan humalaisen sekoilua muistuta, kokemusta on molemmista. Monet jutut ovat huvittavia kun sattuvat jollekin muulle, mutta omalla kohdalla ei naurata. Minua humalaisten sekoilut eivät ole juuri naurattaneet.

On vanha sanonta "vanhalle saa nauraa, mutta ei vaivaiselle". Sairas vanhus on tosin vähän "vaivainen", mutta monesti helpottaa kun saa nauraa. Onhan näistä kerätty kirjojakin, joista voisi mainita  Kun ei muista, mitä lusikalla tehdään" ja Atsalea.

Mullakin olisi paljon aineistoa johonkin vitsikirjaan. Tässä malliksi yksi vähän fingerorimainen tositapaus: Mummo kasteli kukkia, kasteli taas, ja uudestaan ... Siinä vaiheessa sanoin, että johan sinä kastelit sen kukan johon mummo tiuskaisi vihaisesti " En minä  nyt ole ensimmäistä kertaa kukkaa kastelemassa."