Milloin voi aloittaa toisen soittimen soiton?
Lapsi puhunut jo jonkun aikaa, että haluaisi alkaa soittaa pianoa viulun lisäksi. Missä vaiheessa on järkevää ottaa toinen soitin pääsoittimen lisäksi? Lapsi menee vasta eskariin syksyllä, ja on viulua soittanut kaksi vuotta. Ensimmäinen vihko on soitettu läpi eli osaa helppoja lauluja jo soittaa nuoteista. Mietityttää että onko liian rankkaa kuitenkin vielä.
Kommentit (6)
Viulunsoitto on hyväksi siinä mielessä että se kehittää sävelkorvaa (ehkä parhaiten).
Noin 10-vuotiaana minusta. Muutama vuosi on hyvä soittaa ensimmäistä soitinta. Itse aloitin ykkössoittimen 4-vuotiaana ja kakkossoittimen 9-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Viulunsoitto on hyväksi siinä mielessä että se kehittää sävelkorvaa (ehkä parhaiten).
Alkuun käytetään teippejä, mutta kun oikea sävelkorkeus on etsittävä itse. Sillä perustelen tämän.
Tarkoitus on jatkaa viulua, ei ole koskaan puhunut sen lopettamisesta, vaan että haluaisi oppia myös pianon. Mutta ehkä odotellaan vielä ja katsotaan myöhemmin uudestaan, onhan lapsi vielä tosi pieni. Intoa vaan olisi kovasti.
Ap
Kannattaa soitella vaan omaa soitinta ja jättää toisten soittimet rauhaan!
Soitonopettajia paikalla?