Paheneeko muilla masentuneilla ja ahdistuneilla oireet nyt kun kevät tekee tuloa?

Kuulemma tuo on yleistä. Jokin alitajuinen vastarinta, kun kaikki puhkeaa kukkaan ja alkaa taas elää.

Hmm.. nouseeko masentuneelle täatä jokin alitajuinen syyllisyys, kun itse ei jaksa ja pysy mukana...?

Minulla oli nuorena, 17-19-vuotiaana masennustaipumusta, ja muistan, että suunnilleen maaliskuusta juhannusaikaan oli usein tosi ahdistunut olo. Syyskesällä ja syksyllä oli sitten helpompaa.

Onneksi olen päässyt masennuksesta nyt "vanhana". Toivottavasti sinäkin siitä paranet.

Ihan samoin minulla. Minulla se masentuneisuus kestää läpi kesän. Olen ajatellut, että se valoisuus tekee sen. Talvella ja syksyllä on hyvä, kun on niin pimeää, niin voi liikkua "piilossa" muilta. Olen työtön eikä ole varaa ostella uusia vaatteita. Ahdistaa käydä edes kävelyllä keskellä päivää, koska ihmiset näkevät, että en ole töissä ja lisäksi näkevät, että kuljen aina samoissa vaatteissa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan samoin minulla. Minulla se masentuneisuus kestää läpi kesän. Olen ajatellut, että se valoisuus tekee sen. Talvella ja syksyllä on hyvä, kun on niin pimeää, niin voi liikkua "piilossa" muilta. Olen työtön eikä ole varaa ostella uusia vaatteita. Ahdistaa käydä edes kävelyllä keskellä päivää, koska ihmiset näkevät, että en ole töissä ja lisäksi näkevät, että kuljen aina samoissa vaatteissa.

Heh, mulla ihan sama! Talvi ja syksy on ihanaa aikaa, kun on pimeää ja tuntuu just siltä, että ikäänkuin on piilossa muilta. Lenkillä käynti on itselle silloin kaikista mieluisinta. Ja kun voi pukeutua enempi, on pipoa ja kaulahuivia joka peittää läskin naaman. Tulee jotenkin turvallinen olo.

Kevättä kohden alkaa tulemaan lämpimämpää, kohta ei tarvi lenkillä edes pipoa. Ahdistaa. Tulee valoisampaa, pian ei enään auta edes illalla myöhään lenkkeileminenkään, koska valoisuus kestää pian sinnekin asti. Tulee "paljas" olo. Kaikki näkee mut paremmin. 

Kesä on kauheinta. Vaatteita pitäs vähentää, mutta en halua. Kesällä käyn aina 10km päässä metsässä lenkkeilemässä, ettei varmasti kukaan näe tai ainakin todella hyvin minimoin sen, etten törmää kehenkään. Enkä vielä kertaakaan siellä metsässä ole muita nähnyt.

Vaatteita ei ole kesäksi ja sen luo aivan hirveää ahdistusta. Ylipainoakin kun jonkin verran on, mikään vaate ei tunnu näyttävän päälläni hyvältä.

Itkettää entistä enemmän ja herkemmin, mitä enempi tuo kevät ja kesä lähestyy.

Joo sama täällä, keväällä valoisa aika tulee niin nopeasti, ettei pääni pysy perässä. Tulee ahdistava olo ihan kuin olisi muka kiire suorittaa jotakin..mutta mitä ?

Yksinkertaista biologiaa, aurinkoisen kesän jäljiltä akut (aivojen kemiallinen tasapaino) on täynnä, ja vastaavasti keväällä on pimeän talven jälkeen takki tyhjänä.

Ei ole sattuma, että keväällä mielisairaalat ovat kattoa myöten täynnä ja itsemurhatilastoissa näkyy selkeä piikki. Eli varautukaa paikallisliikenteen myöhästymisiin -> Käpylä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan samoin minulla. Minulla se masentuneisuus kestää läpi kesän. Olen ajatellut, että se valoisuus tekee sen. Talvella ja syksyllä on hyvä, kun on niin pimeää, niin voi liikkua "piilossa" muilta. Olen työtön eikä ole varaa ostella uusia vaatteita. Ahdistaa käydä edes kävelyllä keskellä päivää, koska ihmiset näkevät, että en ole töissä ja lisäksi näkevät, että kuljen aina samoissa vaatteissa.

Arvaa mitä. Kukaan ei kiinnitä sinuun mitään huomiota. Liiku ihan rauhassa.

Itsellä kevät on jostain syystä helpointa aikaa. Valon määrä lisääntyy ja elämä tuntuu kevyemmältä kuin synkän talven aikana. Ihmiset ovat odotusta ja toivoa täynnä ennen kesää, ja tuntuu että tämä vaikuttaa muhunkin positiivisesti :) Loppusyksy on yleensä haastava kun tietää talven ja pimeyden taas lähestyvän...

Vierailija kirjoitti:

Ihan samoin minulla. Minulla se masentuneisuus kestää läpi kesän. Olen ajatellut, että se valoisuus tekee sen. Talvella ja syksyllä on hyvä, kun on niin pimeää, niin voi liikkua "piilossa" muilta. Olen työtön eikä ole varaa ostella uusia vaatteita. Ahdistaa käydä edes kävelyllä keskellä päivää, koska ihmiset näkevät, että en ole töissä ja lisäksi näkevät, että kuljen aina samoissa vaatteissa.

Mullakin kestää läpi kesän nämä oireet ja vasta syksyllä kun piemenee niin helpottaa. Kun kävin aamulla ulkoilemassa niin tuntui että ihmiset tuijottaa kun en ole töissä/koulussa, minäkin olen työtön ja kohtuu nuori. Tiedän että tuskin ne oikeasti tuijotti pahantahtoisesti koska pienillä paikkakunnilla ihmiset vaan ottaa katsekontaktia muihin mutta ei se ahdistuneena/vainoharhaisena kivalta tunnu kun sitä kehittää päänsisällä kaikenlaista.

Ap

Mulle huhtikuu ja marraskuu ovat pahimmat kuukaudet. Ei ole lunta, eikä ole vehreääkään. Koko ajan on pilvistä ja sataa.

Talven pimeinä aikoina on ikään kuin "muotia" viettää aikaa paljon sisällä kynttilöitä polttaen ja vähän kaamosmasennella. Nyt kevään tullessa on vaikeampi lähteä ulos kun jotenkin ihmisiltä odotetaan enemmän ja joutuu kohtaamaan ihmiset valossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samoin minulla. Minulla se masentuneisuus kestää läpi kesän. Olen ajatellut, että se valoisuus tekee sen. Talvella ja syksyllä on hyvä, kun on niin pimeää, niin voi liikkua "piilossa" muilta. Olen työtön eikä ole varaa ostella uusia vaatteita. Ahdistaa käydä edes kävelyllä keskellä päivää, koska ihmiset näkevät, että en ole töissä ja lisäksi näkevät, että kuljen aina samoissa vaatteissa.

Arvaa mitä. Kukaan ei kiinnitä sinuun mitään huomiota. Liiku ihan rauhassa.

Näin minäkin yritän ajatella joten siitä rohkaistun lähtemään ulos neljän seinän sisältä. Itse asun pienellä paikkakunnalla, ihmiset ei välttämättä tuijota pitkää aikaa mutta kyllä ne valitettavan usein ottaa katsekontaktin jonka jostain syystä koen ahdistavaksi.

Olo helpottuu vähän  sillä kun en itse ota katsekontaktia vastaantuleviin, tosin kerran yksi mummojoukko tuli vastaan niin yksi sanoi ääneen jotain tyyliin "ei oo huomaavinaankaan" niin tuli vähän paha mieli ja aloin miettiä pitääkö ihmisiä huomioida ottamalla katsekontakti heihin? Tuo tapaus ruokki mun vainoharhaisuutta, mietin pitkän aikaa pidetäänkö mua ylimielisenä koska en ota katsekontaktia vastaantuleviin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaista biologiaa, aurinkoisen kesän jäljiltä akut (aivojen kemiallinen tasapaino) on täynnä, ja vastaavasti keväällä on pimeän talven jälkeen takki tyhjänä.

Ei ole sattuma, että keväällä mielisairaalat ovat kattoa myöten täynnä ja itsemurhatilastoissa näkyy selkeä piikki. Eli varautukaa paikallisliikenteen myöhästymisiin -> Käpylä.

Ai, tonko takia sinne Käpylään on niin pirun vaikea junalla päästä? Ja mun kun tarvii viikottain kulkea.

Itsareita tehdään eniten juuri keväisin. Pläts sanoo junan keula.

Keväisin on tosiaan suuri itsemurhapiikki, vaikka helposti voisi luulla toisin. Vaikkei minulla ole (tällä hetkellä) masennusta tai paniikkioireita, niin huomaan kyllä miten kevät stressaa minua. Tykkään syksystä ja pimeästä, joten keväällä tämä valoisuus ja "näkyvillä oleminen" tuntuvat vaikealta. Lisäksi varmaan koulumaailmasta on jäänyt stressi joka nousee pintaan aina keväisin, kun jotenkin mielessäni ajattelen että toukokuuta kohti pitää kiristää tahtia, että saa asiat hoidettua. Kaikki keskeneräiset jutut, niinkuin nyt esimerkiksi viivästynyt opinnäytetyön kirjoittaminen, alkavat ahdistaa, vaikkei oikeasti olisi syytä eikä tarvetta. En ole keksinyt muuta konstia tämän kanssa pärjäämiseen kuin sen, että itse tiedostan asian ja koitan tulla toimeen ajatusteni ja tunteiden kanssa. Koitan lukea paljon, että tulee muuta ajateltavaa ja ulkona käytän aurinkolaseja, sillä valo myös sattuu ihan fyysisesti silmiin ja tulee kurtistettua otsaa ja kiristeltyä kaulan lihaksia, mikä taas osaltaan estää rentoutumista. Koitan siis ihan vaan relata, harrastaa mukavaa liikuntaa, tehdä kivoja juttuja jne. :)

Ei mun mielestä kyllä tartte erityisemmin ottaa katsekontaktia satunnaisiin ihmisiin, voihan sitä olla ihan muissa maailmoissa kävellessä kadulla tai poluilla. Itsellä vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko ja pitkä masennus, ja aktiivisesti välttelen katsekontakteja. Ulkona selviän nykyisin kun laitan kuulokkeet korviin ja keskityn musiikkiin (ja palaudun tarpeeksi kotona välissä.) Voihan sitä ystävällisesti vähän hymyillä jos jotenkin joutuu läheltä väistämään tai vahingossa katseet kohtaa, mut kyllä mäkin pidän silmät pääsääntöisesti horisontissa enkä ajattele sen olevan mitenkään erityisen töykeää.

Mulla on se toisin päin, heti mieli kohenee kun valo lisääntyy ja tekee eri tavalla mieli mennä ulos nauttimaan vähän raikkaasta ilmasta ja auringon paisteesta. Talvella sitten meenkin vain pakosta. On kiva ku ei tartte pukee niin paljon vaatetta ja ihmiset on kaikki paremmalla tuulella. Se lisää mulle vähän sellasta turvallisuuden tunnetta ja antaa hivenen toivoa tulevaan.

Voimia teille kaikille.

Mä tykään pornosta

Itseäni ahdistaa keväästä syksyyn. Kesällä on kokoajan sellainen tunne että pitäisi olla kokoajan tekemässä jotain ja "elää elämää" En viihdy paljoa ihmisten seurassa vaan jotenkin väsyn siitä ja seuraavat pari päivää on kamala morkkis kaikesta mitä olen tehnyt tai sanonut vaikkei oikeasti olisi edes mitään hävettävää. En viihdy yhtään kesävaatteissa sillä vihaan jalkojani joten kesällä vaatteet ahdistavat. Talvella on mukava kulkea ulkona kun on vähemmän ihmisiä ja minusta talvisin on myös paljon kauniimpaa kuin kesällä.