Voiko vuosien ystävyydestä tulla jotain muuta?
Olen tuntenut erään miehen jo yli kymmenen vuotta. Kummallakin on takanaan muutamia lyhyempiä suhteita, pahasti särkynyt sydän ja monen monta huonoa treffiä. Erikseen siis, ei yhdessä. Lähettelemme tämän miehen kanssa tasaisin väliajoin viestejä, jossa tarkistamme kautta rantain, mikä toisen tilanne suhdemarkkinoilla on. Mies on joskus parikymppisenä jättänyt silloisen hyvän ystäväni, ja tämä ystävä paljasti vasta vuosien jälkeen, että epäili minua syyksi erolle. Ei siis sillä, että välillämme olisi tapahtunut jotain, vaan sillä, että ajatteli mieheh olleen minuun rakastunut.
Olen tässä nyt sitten aikani kuluksi pohtinut ihan hypoteettisesti, että voisiko tällainen tilanne johtaa johonkin suurempaan, jos sille annettaisiin mahdollisuus. Vai olisiko vuosien kaveruudella liikaa negatiivista painoarvoa? Kehtaako sitä paljastaa itsensä oikeasti ihmiselle, jonka on tuntenut jo niin kauan? Kertokaa, naiset!
Ja joo, jos joku nyt kokee tarpeelliseksi epäillä, liekkö mies on minusta ikinä edes ollut kiinnostunut, niin kyllä, tämäkin on mahdollista. Ei tarvitse siis kommentoida mitään ;)
PS: Pahoittelut mahdollisista typosta. Ei pysty oikolukemaan.
Kommentit (3)
Sallinet yhden miehen näkökulman.
Minusta on mahdollista että ystävyytenne muodostuu rakkaudeksi. Mutta toinenkin mahdollisuus on olemassa. Jos olette olleet "vain" ystäviä miehen kanssa, niin minä ainakin todennäköisesti pyrkisin pitämäänkin suhteen ystvyytenä. Se on kertomasi mukaan jo vuosien ajan osoittautunut toimivaksi.
Kun taas ystävyyden "sulaminen" rakkaudeksi, niin onnistuu vain ehkä. Vuosien saatossa sitä on oppinut näkemään ja kokemaan toisen ystvänä. Ja ainakin itselläni on joitain asioita, jotka kuuluvat minusta vain parisuhteeseen. Mutta varmasti myös toisin päin - kaikkia asioita, joita minulle uskotaan on turha odottaa, että kertoisin kenellekään muulle. - Jos joku kokeen tämän itsekkyytenä, niin olen oikein milelläni sitten itsekäs. Mutta minusta olisi vielä itsekkäämpää juoruta tois(t)een minulle uskomat asiat eteenpäin.
Mutta ja siis. En esimerkiksi osaa ajatella (tai erityisesti halua ajatella) - ystäviäni seksikumppaneina. Eli jos tai kun olen ollut jonkun kanssa vuosia ollut ystävä, niin tavallaan olen alitajuisesti sisäistänyt, että ystävässäni on joitain alueita, joihin minulla ei ole asiaa, eikä hänellä vastaavasti ole asiaa minun. - Tämä ei tietenkään tarkoita, ettenkö aikanaan olisi voinut johonkin ystävääni olla ihastunutkin ja ihailla heitä nytkin, mutta jostain syystä ihastus ei ole -kenties onnekseni- tehnyt meistä rakastavaisia, mutta ystäviä, eikä se ole minusta ollenkaan vähän. - Semminkin kun ei minulla montaa todella hyvää ja läheistä ystävää ole, vaikka mm. työni puolesta ns. hyviä tuttuja on useampikin.
Jos nyt sitten olisimme molemmat sinkkuja, niin ainakin minun pitäisi "oppia" uusi tapa "nähdä " tai kokea naisystäväni. Voi olla, että jonkun kanssa se jopa onnistuisi,mutta yhtä hyvin voisi olla onnistumatta. - -Tilannetta voisi hieman jonkun mielestä, ehkä ontuvasti verrata siihen, että vaikka pidän suuresti sisaruksisitani, niin en ikikuuna osaisi kuvitella rakastelevani heidän kanssaan. Erinomaisesta ystävästä on tullut (tai on voinut tulla) yhtä läheinen kuin "virallisesti" siskosta tai veljestä.
T. Eräs sinkkumies
Totta turiset, Eräs sinkkumies. Mutta tässä täytyy nyt kyllä nähdä ero ystävän ja kaverin välillä. Olemme tuon miehen kanssa vain kavereita - tai oikeastaan kaksi ihmistä, jolla on yhteinen ystävä menneisyydessä.
Käymme toisinaan syömässä tai kahvilla ja laittelemme viestiä. Miespuoliseen ystävääni, siis sellaiseen, jonka kanssa olemme vuosia oikeasti jakaneet elämämme ystävinä, en koskisi pitkällä tikullakaan. Siinä olisi liikaa menetettävää.
Mutta siis tämän kaverimiehen kanssa on aina ehkä ollu taustalla ajatus siitä, mitä tapahtuisi, jos sen vaan antaisi tapahtua. On siis jo ehtinyt vuosien aikana ehdottelemaan ja vihjailemaan "kaverillisesti" kaikkea, joten ainakin hän näkee minut muunakin kuin vain kaverina. Ainakin pantavana :D
up