Miten tänään oleva täysikuu vaikuttaa sinuun
Voiko m editoida miten täysikuu voi antaa energiaa
Kommentit (12)
Tulee levoton yö, mutta olen yllättynyt jos nukun hyvin. Onneksi on viikonloppu! 🌕
Ei niin mitenkään. Parilla tutulla täysikuu vie yöunet, ei käy kateeksi.
Aamulla kasvo karvat kämmeniin ja nyt taitaa tulla häntä ahteriin. Vähän tekis mieli ulvoa.
Vaikuttaa nukahtamiseen eli se kestää kauemmin. Nukun levottomammin eli en ole yön jäljiltä kovin levännyt. Mutta olen tähän jo tottunut ja tiedän, että muutaman yön jälkeen tilanne taas rauhoittuu. Perheemme kuopus on myös samanlainen.
Vaimo kahlitsee minut kiinni kellarin seinään, kun muutun aina täyden kuun aikaan ihmissudeksi. Mutta oma valintansa, mitäs halusi jännämiehen.
Sama kuu siellä taivaalla on joka päivä tai yö, ellei sitten ole horisontin alapuolella. Miten se mihinkään sen enempää vaikuttaisi, jos aurinko sitä valaisee osittain, ei yhtään tai kokonaan? Varsinkin sisätiloissa kuun valon vaikutus on silkkaa mielikuvitusta. Kaunishan kuutamo toki on, mutta ei se mitään ihmeitä tee.
Kai sitä voi käydä yöllä tuijottelemassa.
Sehän oli muuten viime yönä jo? Nukahdin joskus 0:30 ja lapsi herätti noin 3:30 enkä saanut unta enää sen jälkeen. Kuudelta luovutin ja nousin ylös.
Oisko se ollut toi täysi kuu? Mulla on kyllä ovulaatiokin nyt ja sekin valvottaa yleensä.
Jos vaikuttava tekijä olisi Kuun massa, vaikutus pysyisi aina samana. Jos vaikuttava tekijä olisi Kuun valo, vaikutusta ei olisi pilvisellä säällä eikä sisätiloissa. Täyden kuun vaikutukset ihmisen psyykeen ovat siis samaa sarjaa kuin loitsuilla parantaminen. Voihan niistä herkkä ihminen seota, jos kovin uskoo ja haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Sama kuu siellä taivaalla on joka päivä tai yö, ellei sitten ole horisontin alapuolella. Miten se mihinkään sen enempää vaikuttaisi, jos aurinko sitä valaisee osittain, ei yhtään tai kokonaan? Varsinkin sisätiloissa kuun valon vaikutus on silkkaa mielikuvitusta. Kaunishan kuutamo toki on, mutta ei se mitään ihmeitä tee.
Se on psykologinen juttu kun jotkut kokee täysikuun vaikutuksia. Niitä on yllättävän monilla. Aikoinaan kun olin baarissa töissä tiettyjä ihmisiä näkyi vain täyden kuun aikaan. Yksi erikoinen istui aina johonkin ikkunapöydistä. Joi hiljalleen kaljaa ja pelasi pasianssia. Harmiton tapaus ei pahaa sanottavaa siitä.
Täydenkuun aikaan nukun tosi sikeästi. Olen kuullut että jotkut eivät juuri silloin nuku hyvin.