Erilaiset luonteet (ihmiset) elävät eri maailmoissa

Fiktion kautta voi olla helpompi eläytyä toisiin. Näen itse unia, joissa saatan olla ihan erilainen. Olen ehkä muutenkin herkkä, saatan mennä lähes shokkiin jos yhtäkkiä näen vilauksen jonkun toisen maailmasta, siis elävässä elämässä.

Mä olen niin herkkä, että helposti samastun erilaisiin ihmisiin. Ekstrovertin pulppuilevan kanssa minustakin tulee semmounen. Ja hiljaisen tarkkailijan kanssa huomaan tekeväni samaa. Tämmöinen Zelig-ilmiö.

Nykyään sentään tiedostan tämän ja tiedän, millainen oma persoonani on. Aina näin ei ole ollut. Silloin helposti koin, että mitään minua ei ole olemassakaan.

Minusta tuntuu välillä, ettei minulla ole omaa persoonallisuutta, vaan peilaan aina jotakin hahmoa, jonka olen viimeksi nähnyt elokuvassa tai pelissä. Puheäänikin tuntuu tulevan joka päivä vähän eri korkeudelta. Outoa.

Minäkin olen peilaaja. Olen melko herkkä ja introvertti, ja minussa on miellyttäjän vikaa. Saatan matkia toisia ihmisiä murteesta lähtien. Koen myös hyvin voimakkaasti, jos olen "vääränlaisten" ihmisten seurassa - ja ahdistun, jos joku ei selvästikään hyväksy mua sellaisena kuin olen. Välttelen kaikin keinoin koleerisia ja ilkeitä ihmisiä, enkä meinaa millään selvitä kanssakäymisestä heidän kanssaan. Vetäydyn kuoreeni ja mielessäni mietin "f*ck off", mutta en koskaan uskaltaisi sanoa sitä tällaiselle ihmiselle päin naamaa.

Minä puolestani olen introvertti mutta haluan ratkaista ongelmia olipa kyse sitten sopivan kynsilakan etsinnästä tai ihmissuhdeongelmista. Jotenkin lopputulokseksi tulee aina se, että autettava suuttuu minulle syystä tai toisesta vaikken painosta häntä tekemään jotain tiettyä ratkaisua vaan esittelen eri vaihtoehtoja.

Ehkä olisi parempi jos en lotkauttaisi korvaani kun joku pähkäilee ongelmiensa kanssa enkä olisi saatavilla kuuntelijaksi. Tuo liika hoivavietti toisten suhteen ärsyttää itseänikin koska tiedän sen olevan peräisin lapsuudestani. Olin esikoinen ja vanhemmat aina enemmän tai vähemmän hunningolla. Sen vuoksi näen toiset tavallaan ressukkoina, joita pitää kuunnella, lohduttaa ja auttaa.

Joo! Haluaisin tietää miltä ei-ujosta tuntuu, sellaisesta ihmisestä joka ei koko ajan mieti miltä itse vaikuttaa muiden silmissä, vaan pystyy täysin keskittymään itsensä ulkopuolisiin ihmisiin ja tapahtumiin. Joskus kun seuraan jonkun sellaisen ihmisen toimintaa ja olemusta, minusta NÄYTTÄÄ kuin hän ei tiedostaisi lainkaan omaa olemassaoloaan. 

Vierailija kirjoitti:

Joo! Haluaisin tietää miltä ei-ujosta tuntuu, sellaisesta ihmisestä joka ei koko ajan mieti miltä itse vaikuttaa muiden silmissä, vaan pystyy täysin keskittymään itsensä ulkopuolisiin ihmisiin ja tapahtumiin. Joskus kun seuraan jonkun sellaisen ihmisen toimintaa ja olemusta, minusta NÄYTTÄÄ kuin hän ei tiedostaisi lainkaan omaa olemassaoloaan. 

Näin itsekin näen ne rohkeat ja spontaanit ihmiset. Tuntuu etteivät he nimenomaan ole kovinkaan tietoisia itsestään. Semmoiselle ihmiselle pitää sanoa todella pahasti, jotta tämä huomaisi että häntä on loukattu.

Ihmiset näkevät maailman niin eri tavoin. On jännä huomata kun vaikka tapahtuu jotain, itse ajattelen siitä jotain ja joku sanoo ääneen omat ajatuksensa, jotka ovat aivan päinvastaiset. Aina se jaksaa ihmetyttää. Joidenkin maailma on niin synkkä, kun taas toiset eivät näe mitään negatiivista missään.

Kyllä sitä omankin muuttumisen huomaa. Ennen olin ujo ja arka, juhlat joissa oli vain outoa porukkaa olivat pelottavat ja ahdistavat ja halusin vain ryömiä jonnekin nurkkaan jossa saisin olla rauhassa. En vilkaissutkaan ketään, jos joku jotain sanoi minulle olin aivan lukossa ja vaivaantunut. Nykyään avoimempana ja sosiaalisia taitoja oppineena en pelkää tuota tilannetta enää, vaan melkein innokkaana odotan että kehen kaikkiin pääsen tutustumaan ja toivon että joukosta löytyisi samanhenkisiä ihmisiä kuin minä, tai vähintäänkin osittain viihdyttävää juttuseuraa. Outoa. :D

Minä haluaisin tietää miltä tuntuu sellaisesta huolettomasta ilopilleristä, joka ei paljoa murehdi, eikä ns tunne maailmantuskaa. Joka on ulospäinsuuntautunut ja pystyy yleensä nauttimaan elämästä. Ei ole turhan herkkä. Pitää toisista ihmisistä ja viihtyy monenlaisten ihmisten seurassa. Joka keskittyy arkipäiväisiin asioihin ja on tekevä ja reipas.

gdfdffgd kirjoitti:

Minusta tuntuu välillä, ettei minulla ole omaa persoonallisuutta, vaan peilaan aina jotakin hahmoa, jonka olen viimeksi nähnyt elokuvassa tai pelissä. Puheäänikin tuntuu tulevan joka päivä vähän eri korkeudelta. Outoa.

Minulla on ihan sama juttu! Paitsi tuossa puheäänessä. Olen jo kauan miettinyt, mistä tämä johtuu. Juuri muutama päivä sitten sain erään kirjan luetuksi, ja olen jo pari päivää silti leijunut vielä sen kirjan maailmoissa, ja "peilannut" siinä esiintyviä hahmoja. Onkohan tälle jotain "diagnoosia" tai selitystä? :D

Mä haluaisin päästä introvertin nahkoihin hetkeksi. Monet tuntemistani on nimittäin tosi vähästä hirveän onnellisia ja jotenkin levollisia. Esim. jos ajattelen erään tuttuni elämää, tuntuu että pitkästyisin hengiltä: hän on ollut yli 15 vuotta samassa työpaikassa rutiinityössä, ei matkustele, ei harrasta, ei käy kotoa koskaan juuri missään paitsi töissä ja ruokakaupassa - mutta silti hän on onnellisimman oloinen ihminen jonka tunnen. Olisi mielenkiintoista ymmärtää mistä se tyytyväisyyden ja onnen tunne tulee hänen laiselleen, kun se ei voi selvästi tulla esim. saavutuksista, jännityksestä, vaihtelusta jne.

Vierailija kirjoitti:

Mä haluaisin päästä introvertin nahkoihin hetkeksi. Monet tuntemistani on nimittäin tosi vähästä hirveän onnellisia ja jotenkin levollisia. Esim. jos ajattelen erään tuttuni elämää, tuntuu että pitkästyisin hengiltä: hän on ollut yli 15 vuotta samassa työpaikassa rutiinityössä, ei matkustele, ei harrasta, ei käy kotoa koskaan juuri missään paitsi töissä ja ruokakaupassa - mutta silti hän on onnellisimman oloinen ihminen jonka tunnen. Olisi mielenkiintoista ymmärtää mistä se tyytyväisyyden ja onnen tunne tulee hänen laiselleen, kun se ei voi selvästi tulla esim. saavutuksista, jännityksestä, vaihtelusta jne.

Sovin kuvaukseesi muuten, mutta pidän matkustelusta. Sitäkään en tosin jaksa liikaa kerralla. Minulle tyytyväisyys ja onni tulee siitä, että tärkeät asiat elämässä on hyvin, ja pienet arkipäiväiset ilot piristävät paljon: kahvi, hyvä ruoka, musiikki, luonto, sisustus, lemmikki... Minulla on myös niin "vilkas mieli ja mielensisäinen elämä", että voin hyvin ja tyytyväisenä vain istuskella yksin kaiken vapaa-aikani. Se on rauhoittavaa. Harrastaminen ja seuraelämä saavat minut hyvin väsyneeksi.

Nyt haluaisin kuulla jonkun päinvastaisen henkilön kuvausta omista tunnetiloistaan?

Minulla on persoonallisuushäiriö ja olisi hyvin mielenkiintoista nähdä maailma millaisen tahansa psyykkisesti terveen ihmisen näkökulmasta.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä haluaisin päästä introvertin nahkoihin hetkeksi. Monet tuntemistani on nimittäin tosi vähästä hirveän onnellisia ja jotenkin levollisia. Esim. jos ajattelen erään tuttuni elämää, tuntuu että pitkästyisin hengiltä: hän on ollut yli 15 vuotta samassa työpaikassa rutiinityössä, ei matkustele, ei harrasta, ei käy kotoa koskaan juuri missään paitsi töissä ja ruokakaupassa - mutta silti hän on onnellisimman oloinen ihminen jonka tunnen. Olisi mielenkiintoista ymmärtää mistä se tyytyväisyyden ja onnen tunne tulee hänen laiselleen, kun se ei voi selvästi tulla esim. saavutuksista, jännityksestä, vaihtelusta jne.

Sovin kuvaukseesi muuten, mutta pidän matkustelusta. Sitäkään en tosin jaksa liikaa kerralla. Minulle tyytyväisyys ja onni tulee siitä, että tärkeät asiat elämässä on hyvin, ja pienet arkipäiväiset ilot piristävät paljon: kahvi, hyvä ruoka, musiikki, luonto, sisustus, lemmikki... Minulla on myös niin "vilkas mieli ja mielensisäinen elämä", että voin hyvin ja tyytyväisenä vain istuskella yksin kaiken vapaa-aikani. Se on rauhoittavaa. Harrastaminen ja seuraelämä saavat minut hyvin väsyneeksi.

Nyt haluaisin kuulla jonkun päinvastaisen henkilön kuvausta omista tunnetiloistaan?

Mä olen tuo introverttia kadehtinut, ja itse aika päinvastainen. Minulla on niin, että jos ei elämässä ole jotain tavoitteita tai haasteita, tulen levottomaksi ja turhaudun. Mun mieli ei osaa ilmeisesti jotenkin kehittää sitä mielensisäistä elämää, vaan vain keskittyä ulkoisessa elämässä tavoitteluun, ja jos se ei sitä saa, se pitkästyy ja tympääntyy. 

Toisaalta sitten olen elementissäni kun pitää toimia paineen alla tai tehdä jotain ns. rohkeaa. Moni muu ahdistuu sellaisesta, mutta minä alan tuntea vasta olevani oikeasti elossa.

Minustakin olisi kiva kuulla jonkun tosi ekstrovertin, "itseensä keskittymättömän" ihmisen ajattelumaailmasta.

He keskittyvät paljon enemmän itsensä ulkopuolen tapahtumiin kuin me introvertit "itseemme keskittyjät" (jotka paljon kuvailemme omia ajatuksiamme), joten tulisikohan sellaiselta ihmiseltä oman mielensä tarkka kuvaaminen kovin luonnostaan siten, että se kuvailu voisi auttaa introverttia ymmärtämään sitä ajattelumaailmaa? Onko todella ekstrovertin ihmisen helppo sanoin kuvailla millaiseksi hän tuntee olemisensa, miten ajattelee jne.? Millä tavalla ekstrovertti kiinnittää huomiota itseensä? Varmasti kuitenkin jotenkin, mutta eri tavalla kuin introvertit, ja haluaisin kuulla miten sellainen henkilö hahmottaa itsensä.

Olen ekstrovertti mutta en ajattele omaa olemistani sen vertaa että osaisin kuvailla sitä. O.o

Vierailija kirjoitti:

Olen ekstrovertti mutta en ajattele omaa olemistani sen vertaa että osaisin kuvailla sitä. O.o

Höh, tätä vähän pelkäsinkin. Eli ruvetakseen itse vähän "ekstrovertimmaksi" pitäisi jotenkin unohtaa kokonaan itsensä, asia joka on koko elämän ajan ollut tavallaan kaiken keskus.

Ei sillä että olisi yleisesti paha asia olla introvertti, mutta ainakin minulla itseensä keskittyminen pilaa elämän, koska häpeän itseäni koko ajan ja pelottaa näyttää huonolta muiden silmissä. Ei kai tähän oloon voi auttaa kuin joku huume (jos sekään), mutta se toisi sitten liikaa muita ongelmia tullessaan... Aika toivottomalta vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä haluaisin päästä introvertin nahkoihin hetkeksi. Monet tuntemistani on nimittäin tosi vähästä hirveän onnellisia ja jotenkin levollisia. Esim. jos ajattelen erään tuttuni elämää, tuntuu että pitkästyisin hengiltä: hän on ollut yli 15 vuotta samassa työpaikassa rutiinityössä, ei matkustele, ei harrasta, ei käy kotoa koskaan juuri missään paitsi töissä ja ruokakaupassa - mutta silti hän on onnellisimman oloinen ihminen jonka tunnen. Olisi mielenkiintoista ymmärtää mistä se tyytyväisyyden ja onnen tunne tulee hänen laiselleen, kun se ei voi selvästi tulla esim. saavutuksista, jännityksestä, vaihtelusta jne.

Introverttejä on erilaisia. Itse olen introverteistä introvertein ihminen koko maailmassa, hengaan enimmäkseen omassa seurassani omissa maailmoissani, enkä tarvitse tai kaipaa muita ihmisiä pätkän vertaa. Tykkään kyllä kivoista ihmisistä, mutta huomaamatta menee vuosikin ettei tajua kaivata jotakuta tuttua tai ole tekemisissä. Lomalla yms menee helposti kuukausi ihan niinkin, että ihmiskontaktit käsittävät kaupan kassan, enkä tunne itseäni tippaakaan yksinäiseksi.

Mutta tavoitteita minulla kyllä on, olen hyvässä työssä ja tosi kunnianhimoinen, ja kehitän itseäni jatkuvasti. Rakastan matkustelua ja lähdenkin kesälomalla aina kuukaudeksi jonnekin uuteen paikkaan, jota tutkin itsekseni. Innostun kaikesta uudesta ja pidän vaihtelusta. Teknologia ja etenkin sosiaalinen media ovat lempiasioitani, niissä pidän itseni kehityksen mukana tosi tiukasti.

Mutta täsmäsi tuosta kuvauksesta se, että olen kyllä tosi onnellinen. Kunhan saan vain mennä ja ajatella ja kohdata asioita itsekseni, ilman että kukaan höpöttää vieressä mitään turhanpäiväisiä ja hajottaa keskittymistäni, olen onnellisimmillani.