6-vuotiaalla (kohta 7 v) ei ole vielä yksikään maitohammas irronnut.
Ei edes heilu. Kavereilla lähtenyt jo ekat 5-6-vuotiaana. Onko normaalia?
Kommentit (11)
On ihan normaalia. Kannattaa olla tyytyväinen. Mitä paremmin on motoriikka ja äly kehittynyt, sitä paremmassa suojassa pysyvät hampaat ovat. Eli hyvä vaan, että vaihtuvat vanhana. Vaihtuvat kyllä.
Omiltani lähti kaikilta ekat hampaat vasta 7-8 -vuotiaina. Lupasin muistaakseni 1000e, jos ei ole kymmeneen ikävuoteen mennessä yhtään hammasta lähtenyt, kun asiaa tuskailivat. SItten alkoivat toivoa, etteivät lähtisikään. En köyhtynyt :)
Eiköhän se ole ihan hyvä vain, ettei vielä ole irronneet. Eivät ehdi rautahampaat kulua ja reikiintyä niin nopeasti!
Meillä lähti eka hammas huhtikuussa, kun poika täytti syyskuussa 6 ja sen jälkeen hampaita tippunut jo 7 yhteensä, mutta ei muilla ole tuohon tahtiin lähtenyt. Nykyiset teinitkin oli jossain ekaluokan kuvassa vasta hampaattomia.
Meillä samanikäisellä lähti vasta hetki sitten ensimmäiset kaksi (lähes yhtäaikaa). En osannut pitää kovin myöhäisenä. Päinvastoin olin tyytyväinen, että pysyvät hampaat olivat suojassa pidempään. Esikoisella lähti aikoinaan samanikäisenä ja sen jälkeen niitä irtosikin nopealla tahdilla.
Meidän tytöltä lähti eka hammas vajaa 5v. Se piti käydä hammaslääkärissä nykäsemässä kun rautahammas kasvoi maitohampaan takana pari viikkoa. Nyt on hampaita lähtenyt 6 ja ikää on 5v 10kk.
Ihan normaalia. Hyvä vaan kun ei ole rautahampaita jo 5v. kun niillä pitää pärjätä loppuelämä.
Meidän muksuilla alkoi maitohampaat lähteä 7v. ja viimeiset lähti vasta yläkoulussa 15v...hitaasti mutta varmasti. Reikiä 0.
Ihan normaalia. Hyvä vaan kun ei ole rautahampaita jo 5v. kun niillä pitää pärjätä loppuelämä.
Meidän muksuilla alkoi maitohampaat lähteä 7v. ja viimeiset lähti vasta yläkoulussa 15v...hitaasti mutta varmasti. Reikiä 0.
Ihan normaalia. Mulla lähti eka hammas vasta 8-vuotiaana, sitten aika nopealla tahdilla kaikki etuhampaat vaihtuivat. Vielä yläasteella lähti pari takahammasta :) hyvä vaan että vähän myöhemmin vaihtuivat, olin tuota nuorempana tosi huono ja laiska hoitamaan hampaitani.
Meillä 7 ja puol vuotiaalla on lähtenyt vasta yksi hammas :D enpä usko että tuo on kovin myöhään
Vierailija kirjoitti:
Meidän tytöltä lähti eka hammas vajaa 5v. Se piti käydä hammaslääkärissä nykäsemässä kun rautahammas kasvoi maitohampaan takana pari viikkoa. Nyt on hampaita lähtenyt 6 ja ikää on 5v 10kk.
Ööh? Mitä ihmeellistä tuossa on? Miksi edes kommentoit? Ap:n lapsi on kohta 7 v ja ap kysyi onko normaalia että sen ikäisellä ei ole vielä lähtenyt. Ja sun lapsi ei ole vielä edes kuutta ja hampaita lähtenyt kuusi kappaletta, eli lapsesi on samanikäinen kuin ap:n lapsen kaverit olivat kun ekat hampaat lähti. Ja siksi ap kysyi että onko normaalia ettei ole vieläkään lähtenyt.
Mä olen kohta 42 ja mulla on vaan etuhampaat rautahampaita. Röntgeniin vaan, siellä selviää, onko alla rautahampaita - ellei ole, niin ei ne maitohampaatkaan putoa. Mulla siis hammaslääkäreitten ja -hoitajien kuriositeetiksi kaikki poskihampaat vieläkin maitohampaita, eikä reiän reikää. :)