Lue keskustelun säännöt.
Mielipiteeni/pohdintaani syntyvyyden laskun syystä
05.02.2017 |
Mielestäni syntyvyyden raju lasku ei niinkään liity välttämättä lapsiperheiden tukien leikkauksiin, vaikka sekin osaltaan vaikuttaa ja on ratkaiseva tekijä osalla ihmisistä, en sitä kiellä. Suurempi syy saattaa olla se, että huomattavan moni on alkanut kyseenalaistaa tavallisen perhe-elämän mallin ja alkanut ajatella, ettei välttämättä itse haluakaan sellaista elämää. Nykyään on yhä enemmissä määrin ok, että ei vain halua perhettä tai edes parisuhdetta. Perhe-elämään tähtääminen ei ole enää sellainen selviö, "niin se vain kuuluu mennä", kuin edellisillä sukupolvilla oli.
Olen 25-vuotias ja kaikista tuntemistani/tietämistäni ikäluokkani ihmisistä vain kolmella on lapsia ja heilläkin vain yksi lapsi. Vain muutama on mennyt naimisiin tai edes vakituisessa parisuhteessa. Tietysti olen vielä nuori, mutta esim. oma äitini oli jo minun ikääni mennessä mennyt naimisiin ja saanut kolme lasta. Samoin äitini ystävät olivat 25-vuotiaina naimisissa ja jo 1-3 lapsen äitejä.
Tämä on vain viatonta pohdintaa, en syyttele ketään mistään tai ota sen kummemmin kantaa mitä asialle pitäisi tehdä vai pitäisikö. Tietysti ihmisillä on myös vaikeita lapsettomuusongelmia ym. Mutta minusta saattaa hyvinkin olla niin, että suurin tekijä syntyvyyden laskussa on vain tapojen ja ihmisten halu erilaiseen elämään kuin ennen. En väitä että tämä on totta, pohdiskelen vain. Mitä itse ajattelette?
Kommentit (18)
Kyse on nähdäkseni siitä, että tarkoituksena on pitkittää omaa nuoruutta mahdollisimman kauan eikä vain haluta oikeasti kasvaa vastuullisiksi aikuisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auttaisiko asiaa, jos lapsiperhe-elämä saataisiin yleisissä käsityksissä vaikuttamaan jotenkin houkuttelevammalta ja mukavammalta? Että jos yleisesti muisteltaisiin kaikkia kivoja juttuja, mitä lapsiperheisiin liittyy
No, itselläni on yksi lapsi, mutta lapseni isän kanssa meillä alkoi kriisi jo ennen kuin lapsi syntyi. Siihen on syitä, mutta tämä siis on suurin syy, ettei enempää lapsia vielä ole tullut.
Hyvän parisuhteen perustaminenkaan ei niin yksinkertaista aina ole. Aina ei löydy sopivaa henkilöä, tai jos löytyykin, niin hän voi olla varattu, asua ulkomailla, huono vaihe elämässä, olla liian kiireinen, olla ujo, ei tiedetä, miten tutustua ja ystävystyä riittävästi, jos jotain yhteistä arkista kohtaamispaikkaa ei luonnostaan arkielämän tai harrastusten tai vaikkapa yhteisten ystävien kautta ole.
Ympäristöongelmien ja maapallon väestömäärän liiallisen kasvun kannalta vain hillitty määrä lapsia voi olla järkevä ratkaisu. Toki maailman ongelmia ei ratkaista, ja työelämän työpaikkoja ei ilmalla täytetä, eli kyllä aina lisää lapsia maailmaan tarvitaan ja jokainen uusi syntyvä kuin jo elossa olevatkin (ja toki kuolleetkin) ovat tärkeitä ja jokaisen panos tähän maailmaan merkittävä.
Luulen että on kyse myös vähän asenteista. Kautta aikojen on ollut vapaaehtoisesti lapsettomia ja on hienoa ettei lapsia ole nykyään kenenkään pakko hankkia. Nykyään kuitenkin halutaan ettei jouduta sitoutumaan tai kokemaan mitään negatiivista,halutaan asioita joista saa välitöntä tyydytystä, on tavoiteltavaa ajatella vain itseään ja elää hedonistisesti. Ei ole trendikästä hankkia lapsia. Lapsentekoa myös lykätään niin pitkään ettei se enää ole mahdollista, koska kuvitellaan että lapsen hankinta vaatii sitä sun tätä ja lapselle tulee tarjota kaikki mahdollinen materia mitä ikinä keksii pyytää.
Nykynuoria pelottaa hankkia lapsia. Eipä silti, heitä tuntuu pelottavan kaikki muukin.
Pitää paikkansa, että on huomattava määrä ihmisiä, jotka tekee "mitä pitää" tai on esim pelolla tai sheimaamalla ohjattavissa. On vain jotenkin surullista katsoa, kuinka he tämän jollain tasolla sisäistettyään päättävät tehdä juuri päinvastoin ja kutsuvat sitä vapaudeksi. Kun onhan se päinvastoin, eikä enää heistä ajatella silleen pelottavasti, niin. Mustaa ja valkoista. Vasen tai oikea. Red tai blue team...
Viimeistään kun vähän pelottelee/kiusaa niin minäkuvan on "pakko" vaan valita se joukkue/kanta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan varmasti tuo pohdintasi on osasyy. Mutta minä uskon myös että yhteiskunta ei vain nykyisellään ole niin houkutteleva paikka tehdä lapsia. Uskon, että suurin osa vanhemmista pyrkii kuitenkin olemaan vastuullisia eivätkä halua tehdä perhettä sosiaalitoimen elätettäväksi.
Siinä missä neljäkymmentä vuotta sitten kouluttamatonkin sai aina jonkinlaisia hanttihommia, nyt töitä ei ole tarjolla edes koulutetuille. Koulutuksen lisäksi pitäisi olla työkokemusta, ja kokemuksen lisäksi hyvää pöhinää cv:ssä ja dynaaminen innovaattori. Suurin osa loppujen lopuksi työllistyy, mutta työt ovat pätkätyöstä toiseen sinnittelyä. Seuraava järkevä työmahdollisuutesi saattaa olla toisella puolen Suomea (pätkätyö luonnollisesti myös) eikä yhtään tuttua kunnassa minkäänlaisesta turvaverkosta puhumattakaan. Asunnonostamisen järkevyyden kanssa on niin ja näin. Ei ole ihme, ettei jokainen riemusta kiljuen halua tehdä lapsia tähän tilanteeseen riepoteltavaksi.
Pitkitetyn nuoruuden eläminen on ihan tosiasia, mutta usein unohdetaan että yhteiskuntamalli ja työelämä ei tällä hetkellä kyllä tue varsinaisesti varhaista aloilleen asettumista. Nykynuoren pitäisi ottaa kaikki "aikuisuuden" vastuut mutta jää ilman kaikkia edellisten sukupolvien etuja kuten elämän sujuvuutta ja ennustettavuutta.
Meillä on yksi lapsi, olen 34-vuotias edelleen ilman vakipaikkaa, juuri palannut työelämään äitiyslomalta. Äitiysvapailla töiden etsiminen oli henkisesti niin kuormittavaa kelpaamattomuuden fiilisten, työllistymisen epävarmuuden ja hylkäyskirjeiden takia että jos minua ei vakinaisteta jossain välissä niin lapsiluku oli tässä.
Vierailija kirjoitti:
Pitää paikkansa, että on huomattava määrä ihmisiä, jotka tekee "mitä pitää" tai on esim pelolla tai sheimaamalla ohjattavissa. On vain jotenkin surullista katsoa, kuinka he tämän jollain tasolla sisäistettyään päättävät tehdä juuri päinvastoin ja kutsuvat sitä vapaudeksi. Kun onhan se päinvastoin, eikä enää heistä ajatella silleen pelottavasti, niin. Mustaa ja valkoista. Vasen tai oikea. Red tai blue team...
Viimeistään kun vähän pelottelee/kiusaa niin minäkuvan on "pakko" vaan valita se joukkue/kanta.
Mitä vittua on sheimaamalla ohjattavissa??? Eikö tuota voi ilmaista suomenkielellä?
Minä en kyllä siihen mielipiteeseen yhdy että olisi joku "mitä pitää tehdä" pakko, ei sen jälkeen kun pillerit keksittiin ole mikään pakko ollut perustaa perhettä. Mutta varmaan on enemmän niitä jotka jättää sen tekemättä ihan laiskuuttaan, kun täällä netissä lukee kauhutarinoita, en tiedä sitten minkälainen kauhea heidän oma lapsuutensa on ollut. Viime vuosina on keksitty tämä järjettömän raskas suorittamisvanhemmuus, lapsia pitää leikittää aamusta iltaan... ei sitä erkkikään jaksa.
Ei munkaan nuoruudessa kaikilla kavereilla ollut lapsia tai edes miestä heti kakskymppisenä, nyt oma esikoistyttäreni on 22v, ja hänen kavereistaan alkaa muutaman vuoden vanhemmat tehdä lapsia ja mennä naimisiin, ja myös tyttäreni on sanonut että haluaa tehdä lapset nuorena, kunhan saa vuoden päästä koulut käytyä, ja hyvän työpaikain. Totta se on että lapset kannattaa tehdä nuorena, nykyään vaan tehdään lapsia aivan liian pienillä ikäeroilla, se on hullua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas täällä paljon potaskaa. Syntyvyyden lasku on ollut jo vuosikymmeniä globaali trendi. Niin ja muuten vuosi 1973 oli vuosikymmeniä vuosi, jolloin syntyi vähiten vauvoja.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on nähdäkseni siitä, että tarkoituksena on pitkittää omaa nuoruutta mahdollisimman kauan eikä vain haluta oikeasti kasvaa vastuullisiksi aikuisiksi.
Minusta on juuri vastuullista ja kypsää olla lisääntymättä jos ei oikeasti halua.
Aikuista ja vastuullista on myös se, että osaa ja kykenee elämään itsenäisesti ja yksin, ilman jotain parisuhdepelleilyä.
Vastuullisuutta ei ole järjetön lisääntyminen ja unelmahöttöprinsessa häiden suunnittelu.
Pitkitettyä nuoruutta on muuten ihan luonnollista elää, koska ihmiset elävät nykyään pidempään kuin ennen.
Mikä ihmeen hautaanjuoksukilpailu tämä elämä muka on. Kyllä sitä kerkeää olla vanha ihan milloin vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syntyneiden määrän lasku liittyy myös siihen, että nyt on erityisen pienet ikäluokat lapsentekoiässä. V. -87 syntyneet ovat pieni ikäluokka. Syntyvyys oli myös 2000-luvun alussa melkein yhtä pieni kuin nyt, kun 70-luvun pienet ikäluokat olivat kolmikymppisiä. Kun siihen lisää Suomen historian pisimmän laman, niin on ulkoiset selittävät tekijät kasassa.
Toki kulttuurikin muuttuu, mutta se ei selitä, miksi myös aiemmin kokonaishedelmällisyysluku on tippunut alle 1,6:n. Näin oli 70-luvulla, 80-luvulla ja 2000-luvun alussa oltiin melkein yhtä alhaalla. Oma muisti ei riitä siihen, povattiinko tuolloinkin maailmanloppua...
Vierailija kirjoitti:
Aivan varmasti tuo pohdintasi on osasyy. Mutta minä uskon myös että yhteiskunta ei vain nykyisellään ole niin houkutteleva paikka tehdä lapsia. Uskon, että suurin osa vanhemmista pyrkii kuitenkin olemaan vastuullisia eivätkä halua tehdä perhettä sosiaalitoimen elätettäväksi.
Siinä missä neljäkymmentä vuotta sitten kouluttamatonkin sai aina jonkinlaisia hanttihommia, nyt töitä ei ole tarjolla edes koulutetuille. Koulutuksen lisäksi pitäisi olla työkokemusta, ja kokemuksen lisäksi hyvää pöhinää cv:ssä ja dynaaminen innovaattori. Suurin osa loppujen lopuksi työllistyy, mutta työt ovat pätkätyöstä toiseen sinnittelyä. Seuraava järkevä työmahdollisuutesi saattaa olla toisella puolen Suomea (pätkätyö luonnollisesti myös) eikä yhtään tuttua kunnassa minkäänlaisesta turvaverkosta puhumattakaan. Asunnonostamisen järkevyyden kanssa on niin ja näin. Ei ole ihme, ettei jokainen riemusta kiljuen halua tehdä lapsia tähän tilanteeseen riepoteltavaksi.
Pitkitetyn nuoruuden eläminen on ihan tosiasia, mutta usein unohdetaan että yhteiskuntamalli ja työelämä ei tällä hetkellä kyllä tue varsinaisesti varhaista aloilleen asettumista. Nykynuoren pitäisi ottaa kaikki "aikuisuuden" vastuut mutta jää ilman kaikkia edellisten sukupolvien etuja kuten elämän sujuvuutta ja ennustettavuutta.
Meillä on yksi lapsi, olen 34-vuotias edelleen ilman vakipaikkaa, juuri palannut työelämään äitiyslomalta. Äitiysvapailla töiden etsiminen oli henkisesti niin kuormittavaa kelpaamattomuuden fiilisten, työllistymisen epävarmuuden ja hylkäyskirjeiden takia että jos minua ei vakinaisteta jossain välissä niin lapsiluku oli tässä.
Tämä. Ja kun tuohon vielä yhdistetään niin median, sosiaalisen median kuin kasvatusalan asiantuntijoidenkin mielipiteet, on soppa valmis. Vanhempien pitäisi olla lapsilleen läsnä, kuunnella, rohkaista ja kannustaa. Väsyä ei saa. Töissä pitäisi jaksaa käydä, joustaa, oppia jatkuvasti uusia asioita ja koko ajan pelko persuksissa, jatkuuko määräaikainen työsuhde tai kuka lähtee seuraavissa yt-neuvotteluissa. Päivähoidon henkilöstö kertoo kammottavia tarinoita, miten heitteillä lapset vanhempiensa työpäivän ajan päiväkodeissa ovat. Asuminen on kallista, elinkustannukset nousevat koko ajan. Ja taas mediassa asiantuntijat ovat huolestuneita, miten lapsi joutuu kiusatuksi tai jopa syrjäytyy, jos perheellä ei ole varaa siihen ja tähän alkaen lasten syntymäpäiväjuhlista ja päättyen ties mihin, mitä muillakin keskimäärin on. En muista, milloin olisin viimeksi lukenut jonkin uutisen tai artikkelin, jossa olisi kerrottu positiivisella tavalla lapsiperheen arjesta. Siis kerrottu, miten hyvin pätkätyöt ja 0-tuntisopparit istuvat lapsiperheen arkeen, miten hyviä päiväkotipaikat ovat, miten rahat riittävät luokkaretkiin ja synttärijuhliin, parisuhde kukoistaa, asuminen on edullista jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpas täällä paljon potaskaa. Syntyvyyden lasku on ollut jo vuosikymmeniä globaali trendi. Niin ja muuten vuosi 1973 oli vuosikymmeniä vuosi, jolloin syntyi vähiten vauvoja.
"Globaali trendi" ei selitä syitä.
Totta tuo vuosi 1973, mutta viimeiset kuusi vuotta Suomessa syntyvyys on koko ajan laskenut, eli olemme menossa kohti tuota mainitsemasi vuoden lukuja, mikä on oikeasti meidän suomalaisten tulevaisuuden kannalta erittäin huolestuttava asia. Järjestelmämme on rakennettu sen oletuksen varaan, että työikäisiä on riittävästi maksamaan eläkeläisten eläkkeistä osan ja oikeastaan koko yhteiskuntamme ylläpito edellyttää sukupolvien jatkumoa. SIksi päättäjämme suhtautuvat myönteisesti maahanmuuttoon (joka ei tosin nykymuodossaan toimi, vaan tuottaa lisää elätettäviä).
Media on luonut hedonismin ihailun. Nuoret aikuiset elävät melko hedonistista elämäntapaa, halutaan kokemuksia, halutaan "panostaa itseen", halutaan vapautta (mitä se sitten onkaan). Kun samaan aikaan päättäjiemme ratkaisut vaikeuttavat lapsiperheiden elämää ja työpaikat ja niiden pysyvyys ovat kortilla, on asia ratkaistu siten, että ei tehdä lapsia.
Tilastojen mukaan pienituloiset ovat viime vuosien aikana jättäneet lapset tekemättä tai tehneet vain yhden. Hyvin poikkeuksellista historiassamme ja kertoo parhaiten ihmisten epävarmuudesta tulevaisuuden suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas täällä paljon potaskaa. Syntyvyyden lasku on ollut jo vuosikymmeniä globaali trendi. Niin ja muuten vuosi 1973 oli vuosikymmeniä vuosi, jolloin syntyi vähiten vauvoja.
"Globaali trendi" ei selitä syitä.
Se selittää sen, että tämän asian näkeminen ihan superduper kotimaisena ilmiönä (kuten sinä ja muut näette), on typerää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä aina toivoin, että jos saisin lapsia, niin niitä olis kaksi. No esikoista yritettiin kauan ja tulin raskaaksi juuri ennen näitä Ukraina/Venäjä-juttuja. Sitten tuli tämä pakolaistulva ja terrori-iskut. Toinen lapsi on edelleen haaveena, mutta jo esikoisen raskausaikana alkoi hirvittää, että mihin maailmaan oikein tulikaan lapsi tehtyä. Olisiko sittenkin ollut parempi jättää tekemättä? En rehellisesti sanottuna taida uskaltaa enää toista tänne tehdä. :,-(
Yhden lapsen äiti täällä hei! Olen kohta kolmikymppinen ja olemme olleet lapsen isän kanssa yhdessä vajaa kymmenen vuotta. Emme ole naimisissa, emmekä aio tehdä enempää lapsia.
Asumme Helsingissä jossa asuinkustannukset ovat korkeat, emme voi muuttaa pois koska työpaikkamme sekä tukiverkostomme ovat täällä. Haluamme matkustaa ulkomaille vähintään kerran vuodessa, tilata pizzaa Kotipizzasta, ostaa laadukkaita petivaatteita ja ostaa ruokakaupasta tuijottamatta kilohintoja. Meillä ei ole varaa kahteen lapseen. Nyt moni ajattelee että meidän tulisi nipistää jostain. Emme halua. Olemme mukavuudenhaluisia ja kunhan lapsi kasvaa, arkikin helpottaa koko ajan enemmän.
Tienaamme yhteensä 3000€/kk verojen jälkeen, maksamme korkeinta mahdollisinta tarhamaksua. Maksamme sairasvakuutusta jotta voimme ohittaa julkisen jonot lapsen kanssa. Toivomme että lapsemme voi opiskella tulevaisuudessa haluamaansa ammattiin, harrastaa mitä haluaa ja käydä vaikka vaihdossa. Meillä ei jäisi yhtään ylimääräistä jos tuloillamme koittaisimme tarjota samaa kahdelle lapselle. Itseasiassa, jos lapsia olisi kaksi, joutuisimme karsimaan yllämainituista haaveistamme (mitä lapsellemme tarjota).
Toki jos lapsia olisi kaksi, joutuisimme asuttamaan heidät samaan huoneeseen. Meillä ei olisi varaa kerrostaloneliöön turvalliselta alueelta missä hyvät päiväkodit ja koulut sijaitsevat. Olisi kurjaa jos murrosikäiset joutuisivat jakamaan huoneen ja sekin olisi kurjaa että vanhemmat hengaisivat aina olohuoneessa (jos molemmille lapsille mahdollistettaisiin oma makuuhuone kolmiosta). Ahtaalla asuminen ei ole meille sopivaa.
Voisimme toki kouluttautua parempipalkkaiseen ammattiin (mieheni ja minä), mutta koska meillä on asuntolainaa (lyhennys samaa luokkaa kuin vastaavan asunnon vuokra) ei meillä ole varaa siihen että toinen jättäytyisi päivätyöstä. Toki, jos tekisi töitä siihen kylkeen, mutta sitten ei jäisi aikaa perheelle.
Mukavuuskysymys siis kokonaisuudessaan. Sekä se että palkat laskee ja kulut kasvaa (Suomessa yleisestikin).
Vierailija kirjoitti:
Yhden lapsen äiti täällä hei! Olen kohta kolmikymppinen ja olemme olleet lapsen isän kanssa yhdessä vajaa kymmenen vuotta. Emme ole naimisissa, emmekä aio tehdä enempää lapsia.
Asumme Helsingissä jossa asuinkustannukset ovat korkeat, emme voi muuttaa pois koska työpaikkamme sekä tukiverkostomme ovat täällä. Haluamme matkustaa ulkomaille vähintään kerran vuodessa, tilata pizzaa Kotipizzasta, ostaa laadukkaita petivaatteita ja ostaa ruokakaupasta tuijottamatta kilohintoja. Meillä ei ole varaa kahteen lapseen. Nyt moni ajattelee että meidän tulisi nipistää jostain. Emme halua. Olemme mukavuudenhaluisia ja kunhan lapsi kasvaa, arkikin helpottaa koko ajan enemmän.
Tienaamme yhteensä 3000€/kk verojen jälkeen, maksamme korkeinta mahdollisinta tarhamaksua. Maksamme sairasvakuutusta jotta voimme ohittaa julkisen jonot lapsen kanssa. Toivomme että lapsemme voi opiskella tulevaisuudessa haluamaansa ammattiin, harrastaa mitä haluaa ja käydä vaikka vaihdossa. Meillä ei jäisi yhtään ylimääräistä jos tuloillamme koittaisimme tarjota samaa kahdelle lapselle. Itseasiassa, jos lapsia olisi kaksi, joutuisimme karsimaan yllämainituista haaveistamme (mitä lapsellemme tarjota).
Toki jos lapsia olisi kaksi, joutuisimme asuttamaan heidät samaan huoneeseen. Meillä ei olisi varaa kerrostaloneliöön turvalliselta alueelta missä hyvät päiväkodit ja koulut sijaitsevat. Olisi kurjaa jos murrosikäiset joutuisivat jakamaan huoneen ja sekin olisi kurjaa että vanhemmat hengaisivat aina olohuoneessa (jos molemmille lapsille mahdollistettaisiin oma makuuhuone kolmiosta). Ahtaalla asuminen ei ole meille sopivaa.
Voisimme toki kouluttautua parempipalkkaiseen ammattiin (mieheni ja minä), mutta koska meillä on asuntolainaa (lyhennys samaa luokkaa kuin vastaavan asunnon vuokra) ei meillä ole varaa siihen että toinen jättäytyisi päivätyöstä. Toki, jos tekisi töitä siihen kylkeen, mutta sitten ei jäisi aikaa perheelle.
Mukavuuskysymys siis kokonaisuudessaan. Sekä se että palkat laskee ja kulut kasvaa (Suomessa yleisestikin).
Omg joku alapeukutti mua!
Ei sentään, mutta olisi kiva tietää miksi? Asiaa kun tässä hyvässä hengessä pohditaan, niin miksi sinä (alapeukuttaja) koet tapamme vääräksi? Mitä itse tekisit meidän tilanteessa eri tavoin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden lapsen äiti täällä hei! Olen kohta kolmikymppinen ja olemme olleet lapsen isän kanssa yhdessä vajaa kymmenen vuotta. Emme ole naimisissa, emmekä aio tehdä enempää lapsia.
Asumme Helsingissä jossa asuinkustannukset ovat korkeat, emme voi muuttaa pois koska työpaikkamme sekä tukiverkostomme ovat täällä. Haluamme matkustaa ulkomaille vähintään kerran vuodessa, tilata pizzaa Kotipizzasta, ostaa laadukkaita petivaatteita ja ostaa ruokakaupasta tuijottamatta kilohintoja. Meillä ei ole varaa kahteen lapseen. Nyt moni ajattelee että meidän tulisi nipistää jostain. Emme halua. Olemme mukavuudenhaluisia ja kunhan lapsi kasvaa, arkikin helpottaa koko ajan enemmän.
Tienaamme yhteensä 3000€/kk verojen jälkeen, maksamme korkeinta mahdollisinta tarhamaksua. Maksamme sairasvakuutusta jotta voimme ohittaa julkisen jonot lapsen kanssa. Toivomme että lapsemme voi opiskella tulevaisuudessa haluamaansa ammattiin, harrastaa mitä haluaa ja käydä vaikka vaihdossa. Meillä ei jäisi yhtään ylimääräistä jos tuloillamme koittaisimme tarjota samaa kahdelle lapselle. Itseasiassa, jos lapsia olisi kaksi, joutuisimme karsimaan yllämainituista haaveistamme (mitä lapsellemme tarjota).
Toki jos lapsia olisi kaksi, joutuisimme asuttamaan heidät samaan huoneeseen. Meillä ei olisi varaa kerrostaloneliöön turvalliselta alueelta missä hyvät päiväkodit ja koulut sijaitsevat. Olisi kurjaa jos murrosikäiset joutuisivat jakamaan huoneen ja sekin olisi kurjaa että vanhemmat hengaisivat aina olohuoneessa (jos molemmille lapsille mahdollistettaisiin oma makuuhuone kolmiosta). Ahtaalla asuminen ei ole meille sopivaa.
Voisimme toki kouluttautua parempipalkkaiseen ammattiin (mieheni ja minä), mutta koska meillä on asuntolainaa (lyhennys samaa luokkaa kuin vastaavan asunnon vuokra) ei meillä ole varaa siihen että toinen jättäytyisi päivätyöstä. Toki, jos tekisi töitä siihen kylkeen, mutta sitten ei jäisi aikaa perheelle.
Mukavuuskysymys siis kokonaisuudessaan. Sekä se että palkat laskee ja kulut kasvaa (Suomessa yleisestikin).
Omg joku alapeukutti mua!
Ei sentään, mutta olisi kiva tietää miksi? Asiaa kun tässä hyvässä hengessä pohditaan, niin miksi sinä (alapeukuttaja) koet tapamme vääräksi? Mitä itse tekisit meidän tilanteessa eri tavoin?
En ole peukuttaja, mutta rupesin heti miettimään että tästä kommentista tulee negaa. Suomessahan on hyvin vahva sietämisen ja sisulla puskemisen kulttuuri edelleen voimissaan. "Kuka sanoi että elämän pitäisi olla mukavaa", "hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä", "tyhjästä ei valiteta" jne. On aikamoinen tabu sanoa että haluan elää kivaa elämää ja teen valintoja sen mukaisesti ihan vaan koska voin. Kunnon mies pyhittää elämänsä työlle ja nainen lasten puskemiselle.
Tapojen muutos siis, anteeksi typo. Ap