Miten lopettaa ajattelemasta mitä muut ajattelee? Olen ihan stressaantunut ja ahdistunut

Voi ei, toi on ikävä tunne. Podin aikoinaan samallaista oloa, ja se oli täyttä helvettiä. Jokainen päivä oli oman toimintansa tarkkailua. Itsetunnon kohottaminen auttoi asiaa, mutta sekin on työn ja tuskan takana. Voimia!

Up

Pääsin eroon ajattelemalla näin että; mitä minä pienistä välitän, kun ei pienetkään minusta :D

Kunpa kaikki voisivat aina olla ihan vaan omia itseään eri tilanteissa ja hyväksyä kaikki sellaisina kuin ovat, niin tällaista ajattelua ei olisi kellään toisia kohtaan ja meillä olisi kaikilla helpompaa :)

vaikka tälläinen kirja, ajattelua ja tunteita käsittelevä:

http://www.adlibris.com/fi/kirja/vapaudu-mielesi-vallasta-ja-ala-elaa-9…

Aina kun alat ajatella itseäsi niin kiinnitä samantien huomio itsestäsi vaikkapa ympäristöön. Ota vaikka lehti käteesi, ala lukemaan jonkun tuotepaketin selostusta, mieti että millainen on huominen sää. Koska ihminen tulee vainoharhaiseksi ja ahdistuneeksi jos tarkkailee itseään koko ajan.

Meditoimalla.

Ajattelen ettei minun olemisellani lopulta ole suurtakaan merkitystä muiden elämässä, en ole sillä tavalla tärkeä ihminen jonka tekemisiä kukaan jaksaisi kovin tarkkaavaisesti seurailla. Minulla se toimii ja olen onnellisempi.

Heippa, todella tuttua. En ole päässyt kokonaan yli samanlaisesta piinasta, mutta koitan nyt sanoa edes jotain avuksi.

Kuulostaa ehkä kauhealta, mutta ajattele mitä opiskelukaverisi ottavat pöytäkeskusteluihin yleensä. Varmaan jotain kuka teki bileissä mitä ja kuka kännissä hölmöili mitä -juttuja. Nämäkin asiat puhutaan ääneen ja sitten ei kukaan jaksa asiaa miettiäkään. Ja miksi? No siksi, koska monet ajattelevat nimenomaan sitä, mitä muut MINUSTA ajattelevat. Se MINÄ on niin herkkä paikka, että huomio olisi kiva pitää muiden köppäilyissä. Kaikki aika paljon pelkäävät samaa kuin sinä, näyttivät sitä tai ei.

Jos pelkäät asiaa sen vuoksi, että kaikki puhuvat koko ajan joistain ihmisistä ikävästi, juoruilevat tai muuta, niin muistathan, että se on osa sosiaalista peliä, jossa on jokseenkin hienoa kertoa jotain mitä muut eivät tiedä - itseisarvo ei ole edes näiden ihmisten lyttäämisessä vaan siinä, että tiedän jotain mitä sinä et.

Pienet änkytykset eivät päädy edes näihin keskusteluihin. :) Kaikkia jännittää ja opiskelujen alussa on normaalia ihmetellä, että missä sitä ollaan ja tämäkö tulee olemaan elämääni tästedes.

Ryhdistä vaan selkäsi rohkeasti ja anna itsellesi oikeus mukaviin, stressittömiin uniin. :)

Järkihän sen sanoo, että mitä väliä sillä on mitä kukaan ajattelee. Jokainen ajattelee päässänsä ties mitä, niinhän sinäkin ajattelet muista. Suurin osa ei todennäköisesti ajattele yhtään mitään, ja ne muutkin vain jotain ohimenevää. Et varmastikaan ole niin eriskummallinen, että kukaan jäisi oikein pohtimaan mitään sun tekemisiä tai sanomisia. Ja vaikka pohtisikin, mitä sitten? Eihän se sun elämään vaikuta mitenkään.

Keskity vain olemaan oma itsesi, tee kaikkea mistä tykkäät, ja ole reippaasti vain itsekäs äläkä vaivaa päätäsi toisten ajatuksilla.

Itsellä sama ongelma. Yritän ajatella reippaasti, että rapatessa roiskuu, muutkin tekee virheitä ja moni kokee syyllisyyttä ihan turhista asioista. Silti päässäni pyöritän miljoona kertaa, mikä meni pieleen. Yritän sitten ajatella, että seuraavalla kerralla teen tai sanon eri tavalla, hoidan asiat paremmin. Menneitä kun ei voi muuttaa niin turha se on itseään ruoskia. Olet varmasti ihana ja hyvä tyyppi! Keskity siihen mikä susta tuntuu oikealta ja hyvältä, koeta ennemmin huomioida ja ajatella muita kuin ahdistua omista, useimmiten ihan kuvitelluista puutteista! <3

Kai tietynlainen epävarmuus kuuluu ihan tuohon ikään, kaikilla se ei näy ulospäin ja aijan kanssa helpottaa.

Voin lohduttaa, että noin 40 vuoden kuluttua et ajattele noin, ei niin mitään väliä sillä, mitä muut ajattelevat.

Syy tuollaisiin tunteisiin on huono itsetunto ja sen on usein aiheuttanut lapsuuden kokemukset (toiset ihmiset). Yleinen elämäntilanne myös kuten yksinäisyys, rahahuolet jne. Toisilla taas on otsaa olla millainen vaan ja päästää suustaan mitä sattuu, eikä tunnu missään. Julkisuudessahan näitä riittää.

Kuules. Vaikka vetäisit housut alas keskellä katua ja pudottaisit kunnon tortun, niin ketään ei kiinnostaisi. Ehkä ihmiset hetken ajattelisivat, että ei hitto mikä hullu. Illalla korkeintaan kertoisivat kotona asiasta. Sen jälkeen kukaan ei enää muistaisi koko episodia. Ihmisillä on omassa elämässään niin paljon kaikkea, että ei ole aikaa alkaa miettiä päivästä toiseen jotain keskellä katua kakkinutta naista.

Tiedätkö sä itse yhtään ihmistä joka olisi kaiken aikaa täydellinen, koskaan tekemättä mitään väärin tai takeltelematta sanoissaan? Mietitkö itse muiden ihmisten pikku erehdyksiä tai punastumisia, tai setvitkö niitä tuttaviesi kanssa? Pidätkö satunnaisia änkyttäjiä jotenkin naurettavina tai huonoina ihmisinä, nauratko heille salaa? 

Miksi kuvittelet että muut ihmiset tekisivät tuollaista, jos et itsekään tee?

Itsetunnon kasvattaminen on auttanut minulla. Noh, minulla se on vieläkin aika olematon, mutta tietyissä tilanteissa olen ihan sinut itseni kanssa ja se varmuus on tullut vain harjoittelemalla ja tottumalla tilanteisiin. Asiakaspalvelutyöhön meneminen oli aika iso tekijä tässä. Kun osaa työnsä ja tietää tarkkaan, mitä siinä pitää sanoa, myös kynnys kohdata ihmisiä ja puhua pienenee. Mutta esimerkiksi esiintyminen ja treffeille meneminen saavat vieläkin minut ihan pois tolaltani.

Kuules, opi arvostamaan itseäsi ja kulje nokka pystys ja ajattele että hitot muista.

Mulla turhan ajattelun lopetti suhteellistaminen kaikkeen: minun olemassaoloni aika ja paikka ei ole mitään verrattuna maailmankaikkeuden olemassaoloon. Se on sekunti maailmankaikkeuden historiassa. Vaikka kuolisin keskelle kaupunkia huutaen ja housuuni paskoen, se ei historiallisesti olisi mitään.