Mikä mussa on vikana.. masennus vienyt ajattelukyvyn??

Hei ap,

kurja, että vointisi on tällä hetkellä huono.

Kirjoituksesi sai minut kysymään, millaista tukea sinulle tarjottiin kun sait sairauslomaa? Masennus harvoin paranee pelkästään passiivisesti töistä tai opiskelusta kotiin jättäytymällä. Masentunut tarvitsee tukea, usein sekä lääkken että keskusteluavun ja vertaistuen yhdistelmää. Mikäli syystä tai toisesta et saanut muuta kuin saikkua, kannustan sinua menemään uudestaan lääkärille ja pyytämään asiallista hoitoa sairauteesi.

Aloitekyvyttömyys ja saamattomuus on nimenomaan masennuksen oireita. Nyt tunnut syyttävän niistä itseäsi. Mutta syytöksen sijaan tarvitset tukea.  Masennuksesta voi parantua, joten tulevaisuutesi voi olla  hyvinkin toisenlainen saatuasi apua. 

Kuulostaa siltä, että sä tarvitset pidemmän sairausloman. Tuskin sä jaksat kesäduunissa painaa, jos tilanne on nyt noin huono tai jos jotenkin sinnittelet, niin se kostautuu taas ensi lukuvuotena, kun tuhlaat vähäiset voimavarasi työskentelyyn. 

Vaadi itsellesi pidempää saikkua, lääkkeitä ja keskusteluapua. Varaudu myös siihen, että toipumisprosessi on pitkä. Toimintakyky palaa askel kerrallaan. 

Millainen tukiverkosto muuten sulla siellä opiskelupaikkakunnalla on? Asutko yksin vai jonkun kanssa? 

Voimia ja virtuaalihaleja! <3 

Jos hakemusten tekeminen tuntuu tällä hetkellä vaikealta niin älä väkisin tee ja stressaa itseäsi, tee sitten kun tunnet olevasi valmis siihen.

Masennus vain pahenee jättäytymällä kotiin,silloinhan sitä miettii entistä enemmään ja tulee vetämättömäksi.

Syyt ovat siellä paljon syvemmällä,sinussa! Ei siihen auta lääkkeet eikä urheilu,sinulla on vaikea olla itsesi kanssa,koska et pidä itsestäsi,elämäntavoistasi kaikista etkä käyttäytymisestä jne..

Raamattu sanoo,että kuka elää vastoin Jumalan tahtoa tätä elämää,ilman siis yhteyttä Häneen.hänellä ei ole hyvä olla silloin,koska meitä ihmisiä ei vaan ole koskaan luotu olemaan täällä ilman Jumalaa.

Mieti tätä: Kuka osaa rikkoutuneen koneen korjata parhaiten? No tietysti sen valmistaja.

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap,

kurja, että vointisi on tällä hetkellä huono.

Kirjoituksesi sai minut kysymään, millaista tukea sinulle tarjottiin kun sait sairauslomaa? Masennus harvoin paranee pelkästään passiivisesti töistä tai opiskelusta kotiin jättäytymällä. Masentunut tarvitsee tukea, usein sekä lääkken että keskusteluavun ja vertaistuen yhdistelmää. Mikäli syystä tai toisesta et saanut muuta kuin saikkua, kannustan sinua menemään uudestaan lääkärille ja pyytämään asiallista hoitoa sairauteesi.

Aloitekyvyttömyys ja saamattomuus on nimenomaan masennuksen oireita. Nyt tunnut syyttävän niistä itseäsi. Mutta syytöksen sijaan tarvitset tukea.  Masennuksesta voi parantua, joten tulevaisuutesi voi olla  hyvinkin toisenlainen saatuasi apua. 

Mulle tarjottiin mahdollisuutta Kelan tukemaan psykoterapiaan, mikä kuulostaa näin pienen sulattelun jälkeen hyvältä vaihtoehdolta. Siinä kuitenkin kestää ja mitä olen vähän asiaa selvitellyt niin terapeutin löytäminen tuntuu olevan aika hankalaa, etenkään kun ei ole varaa maksaa monesta tutustumiskäynnistä... Hoitajan kanssa kävin YTHS:llä juttelemassa, mutta siitä ei kyllä ollut mitään iloa - melkeinpä päinvastoin.

Totta on, että mun on aika vaikea itse hyväksyä tätä tilannetta... Ahdistaa pidempi sairasloma, opintojen hidastuminen ja mahdollisuuskin siitä etten ehkä saa kesätöitä / pysty menemään töihin. Asun poikaystävän kanssa, hän ei ihan täysin tunnu ymmärtävän tätä tilannetta ja herkkänä ihmisenä se häiritsee mua, koen jopa huonoa omatuntoa siitä, että tässä vaan makoilen kotona yhteiskunnan tuilla saamatta enkä ole mitenkään hyödyksi. Yritän taistella passivoitumista vastaan, mutta en tiedä yritänkö jopa liikaa mikä vain lisää ahdistuneisuutta ja masennusta, kun en paljoon pysty tällä hetkellä...

Kiiitos kaikille vastanneille kannustavista sanoista <3 tuntuu pahalta, kun läheiset eivät tunnu ymmärtävän. 

Hei ap,

Olen ollut aivan samanlaisessa tilanteessa, kuin sinä. Noin kolme vuotta sitten aloin kärsiä alakuloisuudesta, keskittymisvaikeuksista, stressistä, päätös- ja aloitekyvyttömyydestä, ahdistuksesta, you name it. Lähipiirissäni tapahtui paljon ikäviä asioita (useita sairastumisia ja kuolemia), jotka laukaisivat stressin, huolen ja surun, sekä nämä edellä luetellut "oireet". Ensiksi kuvittelin, että kyse on pelkästä asiaankuuluvasta surusta. Myöhemmin minulle valkeni, että suru oli salakavalasti muuttanut muotoaan masennukseksi.

Tilanne äityi aika pahaksi parin vuoden aikana. Ahdistus oli paikoitellen niin pahaa, etten päässyt kotiovesta ulos hoitamaan asioitani. Saatoin viettää viisi päivää putkeen itkien vuoroin sohvalla, sängyssä ja keittiön lattialla. En pystynyt päättämään yksinkertaisiakaan asioita, kuten että keitänkö itselleni kaksi vai kolme kuppia kahvia. Se oli hiveää. Olen myös yliopisto-opiskelija, ja opinnot seisoivat paikallaan. Skippasin kursseja ja opintopisteitä ei kertynyt. Tämä lisäsi ahdistusta entisestään.

Kävin keskustelemassa psyk. sairaanhoitajan kanssa säännöllisesti, ja minulle tarjottiin usein sairaslomaa. En kuitenkaan halunnut ottaa sitä, koska pelkäsin sen passivoivan ja leimaavan minua entisestään. Minulle kirjoitettiin myös resepti masennuslääkitykseen, jota en kuitenkaan ahdistuksissani uskaltanut aloittaa.

Käänne tapahtui vajaa vuosi sitten, kun huomasin masennuksen vaikuttavan kognitiivisiin taitoihin ja kykyihini. Tunsin itseni tyhmäksi. Ajatus ei kulkenut ja kävin hitaalla. Tämä oli kova paikka, sillä olin aina ajatellut olevani suht järjissäni sairaudesta huolimatta. Tuolloin päätin antaa mahdollisuuden lääkkeille ja elämäni muuttui kuin salaman iskusta. Sittemmin olen saanut opinnot jatkumaan, sosiaaliset suhteeni mallilleen ja arjen ns. pyörimään. Lääkkeet todellakin pelastivat minut, jos näin voi sanoa. Olen kuin eri ihminen. Pystyn vihdoin ja viimein kävelemään lähikauppaan ilman ahdistuskohtausta.

Anteeksi tämä kauhean pitkä jorina. Ehkä kuitenkin saat siitä tsemppiä ja uskoa tulevaisuuteen. Asiat ja tilanteet voivat muuttua, ja sinä voit parantua! Älä hätäile ja hätiköi, prosessi ottaa oman aikansa. Anna itsellesi lupa sairastaa ja parantua, vähitellen. Älä pode huonoa omaatuntoa, vaan ole sallivampi ja hyväksyvämpi itsellesi.

Onko sinulla lääkitystä? Voisitko epäröinnistä huolimatta aloittaa psykoterapian? Tai käydä säännöllisesti keskustelemassa psykiatrian sairaanhoitajan kanssa? Minulle keskusteluista on ollu todella iso apu, eteenkin sairauteni alkuaikoina. Jos minulle tarjottaisiin tuettua psykoterapiaa, aloittaisin sen oitis!

Tsemppiä hirveästi ap, kaikki kääntyy vielä parhain päin.

Ole armollinen itseäsi kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Masennus vain pahenee jättäytymällä kotiin,silloinhan sitä miettii entistä enemmään ja tulee vetämättömäksi.

Syyt ovat siellä paljon syvemmällä,sinussa! Ei siihen auta lääkkeet eikä urheilu,sinulla on vaikea olla itsesi kanssa,koska et pidä itsestäsi,elämäntavoistasi kaikista etkä käyttäytymisestä jne..

Raamattu sanoo,että kuka elää vastoin Jumalan tahtoa tätä elämää,ilman siis yhteyttä Häneen.hänellä ei ole hyvä olla silloin,koska meitä ihmisiä ei vaan ole koskaan luotu olemaan täällä ilman Jumalaa.

Mieti tätä: Kuka osaa rikkoutuneen koneen korjata parhaiten? No tietysti sen valmistaja.

...

Ap. Masennus vaikuttaa keskittymiskykyyn, muistiin ja oppimiskykyyn. Huonontaa niitä joskus pahastikin, tavallaan laskee kaikki kognitiot matalalle tasolle, olo on kuin olisi ajattelutoimintojensa suhteen ihan pihalla. Muisti ja keskittymiskyky palautuu kyllä kun masennus paranee, mutta yleensä viiveellä (eli masennusoireet häviää ensin, muisti korjaantuu puolen vuoden päästä). Toki tässä on yksilöllisiä eroja, mutta keskimäärin se on noin.  

Mene takaisin psykiatrin luokse ja kerro rehellisesti tämänhetkisestä tilanteestasi. Sairauslomaa annetaan yleensä aluksi vähän kerrallaan, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat tämän sairausloman jälkeen parantuneita. Näyttää näin vertaistukijan näkökulmasta siltä, että tarvitset pitempää sairaslomaa ja lääkitystä. Kuntoutuspsykoterapia on valtavan hieno juttu ja varmasti paikallaan jossain kohtaa, mutta jos jo arjen perustoiminnot (nukkuminen, ruuanlaitto, koiranhoito) tuntuvat vievän kaiken energian, psykoterapia voi olla liian rankkaa tässä vaiheessa.

Kaikki luettelemasi oireet ovat masennuksen oireita, ja masennuksesta on mahdollista toipua. Ei siis tarvitse huolehtia siitä, että kognitiiviset oireet olisivat pysyviä. Nyt on rankka vaihe, mutta hoitoa on mahdollista saada, ja jonain päivänä näyttää paremmalta.

Ap nyt menet takaisin sinne YTHS:lle. Vaadit päästä psykiatrille/psykologille, ja sanot suoraan että masennus on vienyt sulta opiskelukyvyn, koska et muista enää mitään etkä pysty keskittymään mihinkään lukemiseen. Ne ymmärtää kyllä tilanteen. Hoitaja ei hyödytä, koska hoitaja ei tunne noita kognitiojuttuja (psykologi on niihin paras, mutta toisaalta vaan lääkäri=psykiatri voi arvioida sairauslomatarpeen). Et sinä voi maata kotona masentuneena ja odottaa että aika parantaa. Tarvitset hoitoa, ota vastaan se Kelaterapia. Jos asut stadissa, niin löydät kyllä suht helposti terapeutin, täällä on kyllä vapaita aikoja monellakin. Läheiset ei useinkaan ymmärrä masentunutta, ja masentunut voi tuntua raskaalta kumppanilta. Pyydä että poikaystävä lukee jonkun masennukseen liittyvän tekstin (printtaa sille netistä joku fiksu), ja selitä että et tahallasi ole negatiivinen ja kiinnostumaton häntä kohtaan.

Moi Ap! Jos satut lukemaan tämän, olisi hienoa kuulla, mitä sulle kuuluu nykyään <3 

Itselläni on pitkäaikainen masennus, enkä ole koskaan toipunut siitä. Muistivaikeudet ovat vain pahentuneet. Olen valmistunut yliopistolta, mutta opinnot viivästyivät vuosikausilla. Lääkitykset, terapiat jne. kokeiltuna. Mutta kun masennuksen syy on äärimmäinen yksinäisyys, ei mitkään vippaskonstit siihen auta.