Lannistava äiti

Terapiaan mars. Et voi muuttaaäitisi käytöstä mutta omaa suhtautumistasi voit.

Minulla on sekä lannistava äiti että lannistava isä. Kumpikaan ei ole ikinä kannustanut tai kehunut minua. He ovat sitä mieltä, että kaikki mitä teen, on väärin ja huonoa. Vaikka voittaisin Nobelin palkinnon, olisi sekin heidän mielestään ihan mitätön juttu. Paska Nobel. En tiedä, mistä tämä asenne kumpuaa. He ovat suhtautuneet minuun aina näin. Ei ole auttanut muu kuin muuttaa kauas vanhemmista ja aloittaa oma elämä omassa rauhassa. Täällä päin Suomea ei asu ketään sukulaisiani, joten kukaan ei myöskään juoruile asioistani vanhemmilleni. Saan itse päättää, mitä kerron heille elämästäni ja mitä en. Tällä tavalla olen saanut suojeltua itseäni pahimmilta paskamyrskyiltä.

Vierailija kirjoitti:

Terapiaan mars. Et voi muuttaaäitisi käytöstä mutta omaa suhtautumistasi voit.

Terapia voisi tehdäkin hyvää,mutta tässä elämäntilanteessa ei ole aikaa. Olen kyllä muuttanutkin paljon suhtautumistani. Tiedostan,että äitini puheet tulisi jättää huomiotta. Mieheni on kannustanut,rohkaissut ja tukenut minua paljon millä on ollut iso vaikutus. Silti en voi olla joskus miettimättä, miksi äitini käyttäytyy kuten käyttäytyy..

Mä luulen että tää on joku sukupolvikysymys. Oon kokenut vähän samaa, kuin myös jotkut ikäiseni kaverit. Ennen oli vallalla sellainen kasvatusperiaate että lasta ei saa kehua että se ei ylpisty. Tämä on nykytiedon mukaan vahingollista. Äitisi tapaus on kyllä aika paha, voi olla että siihen liittyy muutakin. Hienoa että oot tiedostanut asian!

Oliko samanlainen muille sisaruksille vai oletko ainoa lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Oliko samanlainen muille sisaruksille vai oletko ainoa lapsi?

Yksi sisarus jolle äiti oli aivan erilainen. Luulen,että johtui siitä että minä olin ujo ja hiljainen, kun taas sisarukseni äänekäs ja rohkea. Koin että tuo sisarukseni oli vähän äidin suosikki.

Joo, mulla vähän samoja kokemuksia omasta äidistäni. Olen tullut myös siihen tulokseen, että nuo suuren ikäluokkien äidit (ja isät) ovat itse oman lapsuutensa kasvatustavan "uhreja". Just tuo asenne, että lasta ei voi kehua (edes aiheesta!) ettei vaan ylpisty ja luule itsestään liikoja..se se vasta noloa oliskin. Sellanen syvälle juurtunut häpeä siellä taitaa olla takana. Ei olla mittään, kuhan vaan tämmösiä tavan talliaisia, eihän me nyt, ei meijän lapset ny mittää oo..mekin vaan sellasia ja tällasia...

Vaatimattomuus ei aina tosiaan kaunista! Tai kun he sekoittavat huono itsetunnon ja (turhan) häpeän "vaatimattomuuden kauneuteen"?

Mun äiti ei tunnu uskovan/ymmärtävän että olen yli kolmekymppisenä ihan aikuinen ihminen. Mitään, etenkään isoja, päätöksiä ei sais tehdä elämässään (asunnonosto, lapsenhankinta), kun enhän minä nyt voi ymmärtää miten isoja juttuja ne ovat, ne on aikuisten juttuja ja minä en ilmeisesti ikinä ole aikuinen, kykenevä toimimaan "aikuisesti", kantamaan vastuuta tai hoitamaan "isoja asioita". Jännä, että vanhempiin sisaruksiini äitini on suhtautunut eri lailla - ikäänkuin että he ovat luonnollisesti vain tehneet "mitä elämässä pitääkin", mutta minä en kuopuksena jostain syystä koskaan siihen kykenisi. Nuorempana ei kannustanut opiskeluihin hakeutumista (tyyliin "petyt kuitenki sitten kato, jos (KUN) et kuitenkaan pääse sisään, sitten on tosi paha mieli ja ei kannata kato ees yrittää...mee johki töihin vaan suoraan lukiosta...") ja myöhemminkin asenne on ollut sellanen "ei susta mitään tuu, älä yritä ettet pety ja sitten kato masennut vaan lisää". Sellainen "Onnelliset ihmiset eivät yritä, he tyytyvät vähään!" -asenne väärinymmärretysti.

Ja joo, 5 vuotta terapiaa takana mulla, masennuksen, huonon itsetunnon ja ahdistuksen vuoksi :P

On... Nyt en ehdi kirjoittaa kunnolla, mutta yritän muistaa tulla myöhemmin kertomaan lisää. Tämä oli hyvä aihe, terapiaan olen menossa (tosin voi olla, etten enää pääsekään sinne). Miten tuollaisesta pääsee yli? Onko ainoa keino olla olematta yhteyksissä? Jos äiti ei siis muuta käytöstään eikä näe siinä mitään vikaa? Hän kuulemma aina vain tarkoittaa hyvää ja kun suoraan kysyn, niin sanoo, että rakastaa, olen hyvä juuri tällaisena jne. Sitten kuitenkin "normaaleissa tilanteissa" taas lannistaa, mollaa, maalailee uhkakuvia, arvostelee... Itselle jää aina vain ihan tyhmä olo ja sitä jää miettimään, että olenko nyt sitten liian herkkäkin tai jotain, kun otan tuollaisista itseeni ja ne vaikuttaa minuun?

Mulla on just tuollainen äiti enkä kestä enää. On kauhean negatiivinen. Maalailee kauhukuvia, ei kannusta yrittämään. Pitäisi tyytyä luuserielämään. Koko suku on tuolta puolelta sukua tuollaista yltiövaatimatonta ja huonoitsetuntoista porukkaa. Ihan vihastuttaa että yritetään pilata toisen elämä. Äitini on jopa sanonut ettei mua juuri kukaan mies huoli joten pitäisi tyytyä siihen mitä saa, siis kehen tahansa joka huolii mut. Kuvitellut että olen siskolleni kateellinen ym. Olen kärsinyt tästä johtuen sairaalloisen huonosta itsetunnosta joka on melkein pilannut elämäni. Koskaan ei olla kannustettu tai mitään. Isäkin kiusasi koko lapsuuden ja nuoruuden.

Apus kirjoitti:

Mulla on just tuollainen äiti enkä kestä enää. On kauhean negatiivinen. Maalailee kauhukuvia, ei kannusta yrittämään. Pitäisi tyytyä luuserielämään. Koko suku on tuolta puolelta sukua tuollaista yltiövaatimatonta ja huonoitsetuntoista porukkaa. Ihan vihastuttaa että yritetään pilata toisen elämä. Äitini on jopa sanonut ettei mua juuri kukaan mies huoli joten pitäisi tyytyä siihen mitä saa, siis kehen tahansa joka huolii mut. Kuvitellut että olen siskolleni kateellinen ym. Olen kärsinyt tästä johtuen sairaalloisen huonosta itsetunnosta joka on melkein pilannut elämäni. Koskaan ei olla kannustettu tai mitään. Isäkin kiusasi koko lapsuuden ja nuoruuden.

Joo, vähän sama, äitini on about tuollainen. Hänen koko sukunsa on täysiä luusereita lukuunottamatta hänen pikkusiskoaan (puolisisko). Tätä äitini pikkusiskoa lukuunottamatta en halua olla tekemisissä kenenkään sukulaisen kanssa sieltä äitini puolelta. 

Terapeuttini sanoi että ne ihmiset jotka lannistavat sinua tunnistavat sinun potentiaalisi ja pelkäävät sinun tulevan menestyneemmäksi mitä itse ovat. Kateudesta siis kyse. Jotkut ihmiset tyytyvät vähään ja ovat onnettomia ja haluavat muidenkin olevan onnettomia.