Milloin lapsen uskaltaa päästää yksin ulos?
Meillä on tuossa ikkunoiden alla leikkipuisto ja todennäköisesti poika 3,5v pysyis siinä kun päästäisin yksin, mutta en vaan osaa löysätä. Luonteeltaan rauhallinen ja tottelee pääsäntöisesti, mutta voihan sitä tulla joku päähänpisto yhtäkkiä ja lähteä johonkin siitä.
Kommentit (13)
Tahtoo keksiä kaikenlaista. Ahdistaa kun naapurustossa samanikäiset saavat kulkea missä sattuu ilman vahtimista ja minä olen siis ainut joka kyttii kokoajan mitä tapahtuu.
Joskus on jäänyt vielä hetkeksi ulos leikkimään, muutamaksi minuutiksi, kun olen mennyt itse vauvan kanssa sisään, sitten olen mennyt parvekkeelta kutsumaan kotiin. Samoin jos laitan partsilla pyykkiä kuivumaan tai juon kahvia tms., voi mennä leikkimään itsekseen ulos.
Mullakin kiinnostaa, miten muut toimii.
Meillä tosin lapsi ulkoili itsekseen jo 4-vuotiaana.
jos vaikka vanhemmat pakkaavat vielä tavaroita tai pukevat päälleen. Vaikka asumme suojatulla pikku kadulla, en silti uskalla päästää lapsia taloyhtiömme leikkipaikalle kahdestaan. Viisivuotias on tosi varovainen ja tottelevainn, mutta kolmivuotiaaseen en vielä luota.
En päästäisi 3v yksin. Muistan hyvin itse olleeni yksin pihasssa 3v ja erään kerran kiipesin sitten telineeseen josta en päässytkään enää alas. Parku kantautui jonkun ystävällisen aikuisen korviin joka kävi päästämässä pälkähästä. Aina pysyin pihassa kiltisti mutta tuollaisten temppujen takia valvontaa
tarvitaan. Isä oli kyllä kotona, mutta ei varmaan sitten kuullut sitä rääkymistä.
kanssa, mutta nyt on alkanut tulla hinku tuonne etupihan puolelle yksin. Tässä pihassa on tosi paljon lapsia, 4-7vuotiaita juoksee päivätpitkät yhdessä tuolla menemään, niin tokihan pojallakin kiinnostais ne leikit enempi kuin pikkusiskon leikit.
ap
ton meidän paria viikkoa vaille 4v. pojan tohon meidän kerrostalon pihaan muiden lasten kanssa yksinään leikkimään... kattelen kyllä parvekkeelta joka viides sekunti että mitä touhuu :) (olis ihan sama jos olis ite pihas). Se tosin ottaa päähän jos nuo pihan muut lapset 5-6vuotiaat päättävät lähteä viereiseen leikkipuistoon... tietty tää meidänki penska painelee perässä.. tosin silloin aina noudan omakätisesti kotiin...
näen ikkunasta koko ajan eikä pihalla ole kuin nurmikkoa ja kukkia.
mihinkään muualle en yksin päästäisi.
Isompi sisarus pysyi aloillaan tuon ikäisenä ja istui kiltisti rapuilla odottamassa kun muut puki päälleen.
Esikoinen 5½v on saanut olla ulkona yksin n. vuoden. Talviaikaan vahdin tiukemmin, kun on iltaisin pimeää ja lapset leikkisivät mielellään ojanpenkassa. Mutta kesäisin on saanut olla kavereiden kanssa ulkona aika vapaasti. Kaverit asuvat naapurissa. Toisen luo meno vaatii tien ylityksen. Ja pihalta toiselle liikkuminen ilmoituksen äidille. Hienosti on sujunt ainakin tähän asti.
Voihan tuota jotain sattuakin. Mutta se on sitten sen ajan murhe. En halua, että lapseni yhtäkkiä ekaluokkalaisena joutuu ensimmäisen kerran ottamaan itsestään ja tekemisistään vastuuta. En siis tarkoita tällä, että hänen olisi tultava toimeen yksin tai itsenäisesti, vaan sitä, että hän ottaa pientä vastuuta tekemisestään ja menemisestään. Opettelee esim. katsomaan molempiin suuntiin ennen kuin ylittää tien.
Lapsi on kyllä rauhallinen ja kiltti tapaus. Kovin vilkasta en varmaan vielä luottaisi yksin pihalle. Toisaalta silloin eristäisin lapseni kavereistaan, jotka hekin saavat olla varsin vapaasti ulkona. Kenenkään pihalla ei ole puroa, jokea, rantaa, vesiastioita, trampoliinia tai vihaista koiraa. Puita joihin lapset kiipeävät kyllä on. Samoin tikkaita, joille ei saa kiivetä.
ulkoilee aina keskenään (siis asuvat eri asunnoissa) eikä kukaan vahdi, mitä ne tekee. Tulevat usein meidän pihalle omia aikojaan ja ties missä käyvät ilman lupaa, kun ei kukaan ole ohjaamassa ja kertomassa, että toisten pihoile ei voi mennä ilman lupaa. Minusta pojat ovat aivan liian pieniä ulkoilemaan yksin tai ainakaan keskenään, koska ovat molemmat vilkkaita ja tunnetusti yhdessä entistä hölmömpiä.
Itseäni ärsyttää, kun poikien vanhemmat ei yhtään tiedä, missä pojat kulkee, saattavat itse olla sisällä kodeissaan. Asumme rivitalomaisella alueella, ja ilmeisesti pojat aina pysyvät taloyhtiön alueella eivätkä mene autotielle tai pitemmälle, mutta tuo toisten pihoille tuleminen ärsyttää. Eikä tuon ikäiset minusta osaa yhtään varoa vielä mitään.
Itse en anna 2 ½ -vuotiaan olla omalla pihallakaan yksin, korkeintaan jos käyn sisältä hakemassa jotain jolloin ovi on auki ja kuulen/näen mitä se tekee.
Nyt 5v., ehkä voisi mennä ikkunoittemme alla olevalle hiekkikselle jonkun kaverinsa kanssa, muttei taatusti minnekään kauemmas pois silmistäni.
Takapihamme vieressä on leikkipaikka, jonka vierestä autot ajavat parkkipaikalle. Siihen päästän yksin ehkä vuoden-puolentoista päästä. Kokonaan yksin pihalle voisin kuvitella päästäväni 5-6 vuotiaana. Meillä kun pihan läpi ajavat autot ja vieressä yksi Espoon vilkkaimmista teistä.