Milloin olet kärsinyt eniten ja millainen tilanne oli?
Synnytystä tai muuta "elämään kuuluvaa"/normaalia/tiedetysti tilapäistä ei lasketa, vaan ainoastaan poikkeukselliset ja kaiken kaikkiaan ei-toivotut tilanteet, joissa olet kärsinyt paljon. Sekä ruumiillinen että henkinen kärsimys lasketaan.
Millainen tilanne? Miten selvisit? Kauan tilanne kesti? Miten nyt ajattelet ja muistelet sitä jaksoa?
Kommentit (12)
Kun ensimmäinen vakava parisuhde päättyi eroon miehen aloitteesta. Olin ahdistunut, sekaisin, pahoinvoiva (fyysisesti, monta kertaa päivässä).
Vierailija kirjoitti:
Alapeukku kysymyksenasettelulle. Kaikki kärsimys kuuluu elämään ja on normaalia ja tilapäistä, kuten läheisten kuolemien ja liikenneonnettomuuksien ja sairauksien aiheuttama kärsimys.
Haluatko ap yrittää uudestaan muotoilla mitä oikein haluat kuulla?
No niin kukkahattutädit ja mielensäpahoittajat, pitikö asialliseen ja mielenkiintoiseen aloitukseen tulla saivartelemaan. Aloittaja teki ihan riittävän selväksi, millaista kärsimystä tarkoittaa. Huoh.
En tiedä onko tämä suurin kärsimys ollut, mutta kun teini-ikäinen pikkusiskoni oli julistettu virallisesti kadonneeksi eräänä viikonloppuna kavereilla vietetyn bileillan jälkeen. Silloin oli ollut juuri se Karoliina Kestin tapaus lööpeissä ja kammosin samanlaista lopputulosta. Onneksi ei ollut käynyt pahoin ja sisko löytyi kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Kun ensimmäinen vakava parisuhde päättyi eroon miehen aloitteesta. Olin ahdistunut, sekaisin, pahoinvoiva (fyysisesti, monta kertaa päivässä).
Eikös tämä kuulu elämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ensimmäinen vakava parisuhde päättyi eroon miehen aloitteesta. Olin ahdistunut, sekaisin, pahoinvoiva (fyysisesti, monta kertaa päivässä).
Eikös tämä kuulu elämään?
"Kaiken kaikkiaan ei-toivottu tilanne".
ap.
Taas tänne tulee näitä, jotka tahallaan loukkaantuvat aloituksesta, kun se ei ole heidän mielensä mukaan muotoiltu. Aika väljästi antaa kuitenkin vastaamisvaraa. Ihan ymmärrettävää, ettei ap halua tänne vastauksia tyyliin "hammasta särki" yms.
Noh, itse en osaa osoittaa mitään yhtä tiettyä asiaa, milloin olisin eniten kärsinyt, mutta lähinnä päiväkotikaverin kuolema, luokkakaverin kuolema, ero poikaystävän kanssa, isoenon, isomummon kuolemat, hyväksikäyttö, perheväkivalta. En halua tarkemmin avata tilanteita, jotta niihin liittyvät ihmiset eivät tunnista itseään.
Muutama vuosi sitten sain vaurion aivorunkoon (minulla on ms-tauti). Olin halvaantunut, puoliksi sokeutunut, minulla oli parestesioita ja pikkuaivoperäistä kiertohuimausta ja siitä johtuvaa pahoinvointia sekä dysartria eli puhekyvyttömyys. Tätä jatkui yli kuukauden yhtäperää ja jouduin olemaan sairaalan neuro-osastolla useita viikkoja. Kärsin hirveästi eikä ollut tietoa, tulenko paranemaan koskaan. Neurologit eivät uskaltaneet luvata hyvää ennustetta :(
Jumala teki ihmeen (näin uskon) ja parannuin kokonaan! Jumala auttoi minua läpi kärsimyksen, sain kokea jopa autuutta... Koin Jumalan Hengen olevan sisimmässäni. Muisto on minulle vaikea, mutta Jumalan läsnäolo tuo siihen hyvän elementin.
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten sain vaurion aivorunkoon (minulla on ms-tauti). Olin halvaantunut, puoliksi sokeutunut, minulla oli parestesioita ja pikkuaivoperäistä kiertohuimausta ja siitä johtuvaa pahoinvointia sekä dysartria eli puhekyvyttömyys. Tätä jatkui yli kuukauden yhtäperää ja jouduin olemaan sairaalan neuro-osastolla useita viikkoja. Kärsin hirveästi eikä ollut tietoa, tulenko paranemaan koskaan. Neurologit eivät uskaltaneet luvata hyvää ennustetta :(
Jumala teki ihmeen (näin uskon) ja parannuin kokonaan! Jumala auttoi minua läpi kärsimyksen, sain kokea jopa autuutta... Koin Jumalan Hengen olevan sisimmässäni. Muisto on minulle vaikea, mutta Jumalan läsnäolo tuo siihen hyvän elementin.
Eikö siitä jäänyt mitään oiretta? Aivorunko on kyllä paha paikka, sinnehän sijoittuu se pelätty locked-in -syndroomakin jossa ihminen on kirjaimellisesti oman kehonsa vanki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten sain vaurion aivorunkoon (minulla on ms-tauti). Olin halvaantunut, puoliksi sokeutunut, minulla oli parestesioita ja pikkuaivoperäistä kiertohuimausta ja siitä johtuvaa pahoinvointia sekä dysartria eli puhekyvyttömyys. Tätä jatkui yli kuukauden yhtäperää ja jouduin olemaan sairaalan neuro-osastolla useita viikkoja. Kärsin hirveästi eikä ollut tietoa, tulenko paranemaan koskaan. Neurologit eivät uskaltaneet luvata hyvää ennustetta :(
Jumala teki ihmeen (näin uskon) ja parannuin kokonaan! Jumala auttoi minua läpi kärsimyksen, sain kokea jopa autuutta... Koin Jumalan Hengen olevan sisimmässäni. Muisto on minulle vaikea, mutta Jumalan läsnäolo tuo siihen hyvän elementin.
Eikö siitä jäänyt mitään oiretta? Aivorunko on kyllä paha paikka, sinnehän sijoittuu se pelätty locked-in -syndroomakin jossa ihminen on kirjaimellisesti oman kehonsa vanki.
Ei jäänyt mitään pysyvää. Ainoastaan joskus rasittuneena huimaa jne. Locked in johtuu aivorungon aivoverenvuodosta. Kyllä, aivorunko on herkkä alue.
No esimerkiksi äitini kuolema 31-vuotiaana oli "kaiken kaikkiaan ei-toivottu tilanne" jossa "kärsin paljon" vaikka se olikin "elämään kuuluva" ja "normaali".
Mitäs nyt?
1
Se kun luulin että päästiin pois hometalosta ja sitten eräät ihmiset sekaantui asiaan eikä päästykään. Ne päivät se jälkeen selvisin menemällä todella syvälle hetkessä elämiseen. Toinen se kun sisaruksen lapsi sairastui vakavaan ja harvinaisen ahdistavaan sairauteen.
Alapeukku kysymyksenasettelulle. Kaikki kärsimys kuuluu elämään ja on normaalia ja tilapäistä, kuten läheisten kuolemien ja liikenneonnettomuuksien ja sairauksien aiheuttama kärsimys.
Haluatko ap yrittää uudestaan muotoilla mitä oikein haluat kuulla?