Toisen lapsen saaminen oli paras juttu ikinä!

Joo, on. Olihan se eka vuosi työläs, muttei liian raskas. Vanhempi lapsista oli innoissaan pikkuveljestä, ei ollut yhtään mustasukkainen. Nuorempi lapsi nukkui paljon, söi hyvin ja oli hyväntuulinen. Lapsilla on ikäeroa n. 3 vuotta ja uskon, että kahden lapsen kanssa meillä oli helpompaa kuin yhden. Pojat ovat aina tulleet hyvin toimeen keskenään.

Olisin ihan eri mieltä, jos lapset olisivat syntyneet toisessa järjestyksessä. Pienempi lähes inhosi vauvoja ja oli minusta hyvin mustasukkainen. Siinä olisi ollut mielenkiintoinen vauvavuosi nuoremman synnyttyä.

Meillä lapsilla on neljän ja puolen vuoden ikäero. Esikoinen oli vaativa, huusi paljon, nukkui vähän.  Synnytyskään ei mennyt ihan oppikirjan mukaan ja siitä toipuminen oli pitkä prosessi. Vauvavuosi oli ihan käsittämättömän raskas, eikä toista lasta pienellä ikäerolla todellakaan tehnyt mieli, yhteen lapseenkin oltaisi oltu tyytyväisiä, ja pitkään oltiinkin. Päätettiin antaa kuitenkin mahdollisuus toisenkin lapsen tulla. Odotukset oli toisesta rankasta vauvavuodesta, kun ei paremmasta tietty. Raskaus oli väsymyksen täyteinen, mutta synnytys sujui nyt normaalisti, vauva oli rauhallinen, nukkui yönsä ja söi hyvin ja oli muutenkin vähäitkuinen ja tyytyväinen! Esikoinenkin olis jo sen verran iso, että osasi suhtautua nätisti vauvaan. Ei valittamista siis!

Meillä ikäeroa 4v.

Esikoinen oli hyvin vaativa vauva; itki paljon, sairasti paljon (korvakierre jne), söi huonosti, nukkui huonosti. Eipä me muusta tiedetty. Luultiin, että ihan perusmuksu, kun ei vertailukohtia ollut. Jälkeenpäin tajuttu, että oli todellakin hyvin vaativa vauva.

Nooh, meni vuosia ennen kuin uskallettiin koittaa, josko sama rumba menisi uudestaan.

Kakkonen olikin sitten toista maata; ei itkenyt turhia, ruoka maittoi ja uni maistui 4kk iästä alkaen 12h putkeen. Kohta 3v ja ollut kerran noro ja kahdesti kuume.

Kolmatta ei tule. Näin on hyvä.

Ja onneksi lapset tuli näin päin, että ensin vaativa ja sitten tyytyväisempi. Olisihan sitä ollut melkoinen shokki, että olisi "tottunut" pääsemään helpolla ja kakkonen ollut vaativa. Toisen lapsen syntyessä kun esikoinenkin on huolehdittavana.

On meitä siis muitakin! Perhekerhoissa ym en muuta kehtaa kertoa kun että joo meilläkin oli esikoisen kanssa vaikeaa... Tämä on niiin päinvastaista ja on vaan nauttinut joka hetkestä. Esiklinen nukkui ekan kokonaisen yön lähemmäs 4v, se väsymys oli ihan kamalaa ja kaikki harmaata. Parisuhde kärsi siinä ja kun siitä selvittiin niin toista ei meinattu haluta. Mutta nyt kaikki olikin fyysisesti ja henkisesti!! niin helppoa. Ap

Vastaaja 3 jatkaa..

Mä oon ihan suoraan kertonut muille äideille, että esikoinen oli hyvin haastava ja äitiysloma elämäni raskain jakso. Neuvolassa tarjottiin vaihtoehtoa "äiti on masentunut", mutta silloin ja edelleen olen sitä mieltä, että vika oli kyllä kaikkialla muualla kuin minun korvien välissä. Hullu siinä olisi pitänyt olla, että ei sellaista olisi raskaaksi kokenut. Meillä kun ei ole tukiverkkoja mailla halmeilla ja miehenikin on aina tehnyt kolmivuorotyötä, niin yksin siinä sai monesti pärjätä. Pahimpina itkukausina mies valvoi yövuorosta tultuaan vielä tunnin tai pari, että minä sain nukkua edes hetken tauotta - tosin kroppa oli niin stressissä, että ei osannut enää edes levätä. Yö kun oli mennyt itkuisen vauvan kanssa. Päiväunia nukkui kerrallaan 30min. Korvatulehduksia oli ikävälillä 5kk-12kk kymmenkunta.

Sellainen äiti, jolla on ollut tällaisia meidän perheen kakkosen kaltaisia lapsia ei voi edes kuvitella sitä, miten kuluttavaa, riittämättömyyden tunnetta aiheuttavaa ja raskasta voi vauvan kanssa olla. Ei voi kuvitella sitä, miten vauva tosiaan itkee ja itkee. Itkihän meidän kakkonenkin, mutta ei sitä tosiaan voinut samaksi edes mieltää; itku ei ollut loputonta, epäselvää, jatkuvaa, päivittäistä, tuntien kestoista. Ja syöminen; ekan lapsen kanssa oli aikaa harjoitella, maistatuttaa, kokeilla jne jne. Mutta kun ei maistunut niin ei (kipeillä korvilla on ilkeä nielaista). Kakkoselle ei ollut samalla lailla aikaa todellakaan alkaa syömisiä miettimään ja siitä huolimatta on syömisen suhteen luonnonlahjakkuus! Kaikki kelpaa puolukkahilloa lukuun ottamatta ja annokset on ällistyttävän isoja verrattuna esikoisen annoksiin samassa iässä.

Lapsille olen kertonut, että molemmat oli ihania vauvoja, mutta että esikoinen oli usein sairas ja siksi itki paljon. Nyt kasvanut mahtavaksi 6v eskariksi.

Kolmatta ei ole, eikä tule. Nyt perhe tuntuu valmiilta ja elämä meidän perheessä on mukavaa ja onnellista. Vanhemmat käydään töissä, lapset eskarissa/hoidossa, reissataan, rempataan ja harrastellaan. Monta rautaa on siis tulessa, mutta olo ei ole sellainen, että se tuntuisi ahdistavalta. Elämä tuntuu mukavalta.

Niin minustakin! Haaveilin kyllä aina isosta perheestä, mutta usein tuntuu, että kaksi ihanaa lasta on ihan parasta.

Kaikkein parasta on salaa seurata kaksikon yhteisiä touhuja. Ensimmäisen kerran kuulin kuopuksen puhuvat kokonaisen lauseen, kun isosisko tenttasi ja pikkuveli halusi kertoa. Äidin kanssa riitti siinä vaiheessa vielä muutama sana, huudot ja eleet.

Molemmat ovat tosi seurallisia, mikä tietysti helpottaa yhteiselämää. Olen iloinen, kun lapsista on aidosti seuraa toisilleen, erityisesti matkoilla ja kesämökillä, vanhempien ei tarvitse olla koko ajan viihdytyshommissa.