Eikö raskaana olevien parikymppisten vanhempia yhtään hävetä?
Joutuvat sitten ottamaan vastuun lapsesta kun nuori ja kykenemätön äiti ei sitä hoida vaan bilettää minkä ehtii. Eivät sitten aikanaan valistaneet että parikymppisenä kuuluu nauttia nuoruudesta ja huolehtia ehkäisystä.
On niin tärkeää, että nuoruus eletään ensin ja lapset tehdään vasta sitten. Parikymppisenä pitää juhlia, kokeilla, seikkailla. Ei nuori äiti pysty tarjoamaan lapselle sitä mitä tämä tarvitsee, kun ei ole elämänkokemusta tai emotionaalista kypsyyttä.
Kommentit (16)
Kysymys taitaa kuulua; eikö sinua yhtään hävetä avautumisesi?
Niin no, äitini sai minut nelikymppisenä ja lapsuus oli täynnä väkivaltaa ja juopottelua.
Se on yksilöllistä, osaako kasvattaa lapsia. Jos esim. nuori valmistuu ammattiin 19-vuotiaana, miksi ei voisi 25-vuotiaana jo mennä naimisiin ja perustaa perheen? Jos on ehtinyt työkokemusta jo kertyä ja ei halua odottaa 35-vuotiaaksi että saa ensimmäisen lapsen.
Itse olen saanut esikoiseni alle 30-vuotaana, ja olen itse koko ajan hoitanut lastani ja hyvin jaksanut.
Elämänkokemus on yhtä kuin örveltäminen räkäposkella seduloissa ja tappelut snägärillä? Kasvaako siinä emotionaalisuus jotenkin oleellisesti?
Miksi parikymppisten pitäisi juhlia?
Olen 29 ja odotan ensimmäistä, naimisissa kunnollisen miehen kanssa. Miksi ihmeessä vanhempieni pitäisi hävetä?? Korkeakoulututkinnot ja työt, talot, autot on. Ikä vain väärä? Ehdittiin bilettää jo yli kymmenen vuotta ja se rupesi maistumaan jo puulta aikoja sitten. Olisi hyvin voinut aiemmminkin ruveta perheelliseksi...
Joo, olinpas idiootti kun sain lapsen 21-vuotiaana. Oli avioliitto, asuntolaina, molemmilla vakityöt. Ei ole koskaan kiinnostanut päätön biletys. Nyt lapsi on tokaluokkalainen, perhe on edelleen kasassa ja elämä hymyilee. Mukavaa loppuelämää aloittajalle.
Tiedän nuoria vanhempia jotka ei jaksa hoitaa lapsiaan kovin hyvin, esim. Teen Moms- sarjassa on näitä äitejä ketkä haluavat vain bilettää. Mutta miksi äidin ja isän vanhempien pitäisi hävetä? Sehän on nuorten oma valinta pitää lapsi, miksi heidän vanhempiensa pitäisi tuntea häpeää?
Minä sain esikoisen 21-vuotiaana. Mun vanhemmat hoitanut tasan kerran, esikoinen nyt 18-vuotias lukiolainen. Pienempiä sisaruksia eivät ole hoitaneet kertaakaan. Joten tuskin on mun äitiä hävettänyt, sitä ei ole vaan kiinnostanut nämä. Varsinkin kun itse aloitti 16-vuotiaana ja sai 3. lapsensa 20-vuotiaana. Elänyt vuosikymmenet sitä lasten takia menetettyä nuoruuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen 29 ja odotan ensimmäistä, naimisissa kunnollisen miehen kanssa. Miksi ihmeessä vanhempieni pitäisi hävetä?? Korkeakoulututkinnot ja työt, talot, autot on. Ikä vain väärä? Ehdittiin bilettää jo yli kymmenen vuotta ja se rupesi maistumaan jo puulta aikoja sitten. Olisi hyvin voinut aiemmminkin ruveta perheelliseksi...
Sinä oletkin jo aikuinen. Puhun aloituksessa noin 19-23-vuotiaista. Sinulla varmasti asiat kunnossa ja tulet olemaan hyvä äiti. Onnea tulevasta lapsesta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Joutuvat sitten ottamaan vastuun lapsesta kun nuori ja kykenemätön äiti ei sitä hoida vaan bilettää minkä ehtii. Eivät sitten aikanaan valistaneet että parikymppisenä kuuluu nauttia nuoruudesta ja huolehtia ehkäisystä.
On niin tärkeää, että nuoruus eletään ensin ja lapset tehdään vasta sitten. Parikymppisenä pitää juhlia, kokeilla, seikkailla. Ei nuori äiti pysty tarjoamaan lapselle sitä mitä tämä tarvitsee, kun ei ole elämänkokemusta tai emotionaalista kypsyyttä.
Sinun mielestäsi pitää juhlia että voi antaa emotionaalista kypsyyttä. Aha.
20-vuotiaana minut saanut isäni opiskeli, teki töitä ja väitteli tohtoriksi vähän yli kolmikymppisenä. Minä sain lapsen kaksykkösenä ja tein kovasti töitä ja väittelin tohtoriksi alalta joka oli ollut aina haaveeini vähän yli kolmekymppisenä.
Olenko nyt hirviö ja jättänyt lapseni heitteille? Onko lapseni emotionaalisesti vammainen kun en seikkaillut?
Lääkkeet...