Lue keskustelun säännöt.
Tätä en ymmärrä, en ikinä. Miksi erota, jos tietää, että vaikeudet johtuvat nimenomaan pikkulapsivaiheesta!?!
19.01.2017 |
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000005051137.html
Erja Lyytinen tilittää, että pikkulapsivaihe aiheutti 17 vuoden avioliiton jälkeen eron. Ahaa. No, olisko voinut vaikka pyytää apua tuohon väsymykseen tai todeta, että nyt meillä on tosi väsyttävä elämänvaihe - yritetään selvitä yhdessä ja nautitaan elämästä enemmän parin vuoden päästä. Mutta ei, todetaan vaan, että ei jaksa, nostetaan kädet pystyyn ja lopetetaan.
Onko nyt sitten virkeämpi, kun pitääkin huolehtia lapsista yksin!?
Kommentit (69)
Pitäisi ennemmin olla lainsäädäntö, joka turvaa kohtuuhintaiset pariterapiapalvelut alle kouluikäisten lasten vanhemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin saman ja mietin, että pakkohan tuossa on olla taustalla jotain paljon vakavampaa kuin pikkulapsivaiheen väsymys. Miten muuten voi kukaan edes ajatella, että ero on AINUT VAIHTOEHTO! Tuliko yllätyksenä, että pikkulapsivaihe on väsyttävä ja rankka? Tuskin, tuossa iässä. Niin typerää heittää 17-vuotinen avioliitto mäkeen jonkun vaiheen takia.
Kyllä mäkin olin kaksosten takia aivan loppu 15 vuotta sitten. En saanut nukuttua, mies yritti tehdä kovasti töitä elättääkseen meitä, molemmat olivat liian väsyneitä. Vain riideltiin, ei ollut todellakaan kivaa keskenämme, molemmat halusivat omaa aikaa (kuka pienten lasten vanhempi ei!?). Tiedettiin kuitenkin, että elettiin rankkaa vaihetta, joka ei kestäisi ikuisuuksia.
Ja nyt, me teinien vanhemmat olemme umpirakastuneita, meillä on niin paljon yhteistä aikaa kuin vain haluamme. Ollaan koettu 17 vuoden aikana jos jonkinmoista vaihetta, rankkaa, helppoa. Silti, ollaan oltu tukena toisillemme, eikä todellakaan vain lähdetty lätkimään, kun ei ole enää ollut kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi ennemmin olla lainsäädäntö, joka turvaa kohtuuhintaiset pariterapiapalvelut alle kouluikäisten lasten vanhemmille.
Just näin. Alle kouluikäisten lasten vanhempien erot eivät saisi johtua väsymyksestä ja oman ajan puutteesta. Sitä kun saa nukkua myöhemmin ihan kyllikseen ja omaa aikaa lasten varttuessa!
Vierailija kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000005051137.html
Erja Lyytinen tilittää, että pikkulapsivaihe aiheutti 17 vuoden avioliiton jälkeen eron. Ahaa. No, olisko voinut vaikka pyytää apua tuohon väsymykseen tai todeta, että nyt meillä on tosi väsyttävä elämänvaihe - yritetään selvitä yhdessä ja nautitaan elämästä enemmän parin vuoden päästä. Mutta ei, todetaan vaan, että ei jaksa, nostetaan kädet pystyyn ja lopetetaan.
Onko nyt sitten virkeämpi, kun pitääkin huolehtia lapsista yksin!?
No kyllähän ne sen tavallaan tiesivät, olivat ottaneet selvää kaksosperheen arjesta jne., mutta kun halusivat toteuttaa uraa ja vaaleanpunaisia unelmia, niin kyllähähän siinä palaa loppuun ja paha olo purkautuu eniten siihen kumppaniin. Tulee sanottua ja tehtyä kaikkea paskaa, juopa kasvaa ja kaikki on päin persettä.
– Teimme virheen, kun luovuimme helposta elämästä kerrostalossa. Kaikissa kaksosten kasvatusoppaissa sanotaan, että älä muuta, älä tee remonttia, äläkä säädä mitään liikaa, kun lapset ovat pieniä. Me muutimme, kun pojat olivat kahdeksankuisia, ja tein kaikkia noita listan asioita, Lyytinen sanoo lehden haastattelussa.
– Olen yrittäjä, joten en minä voi äitiyslomaa pitää. Pojat kulkevat Suomessa mukana, sillä täällä hotellit ja muut puitteet ovat hyvät. Saksan kiertueemme aikana lasten mukanaolo oli rankkaa, sillä he heräilivät pitkin öitä, Erja myönsi tuolloin.
– Olen yrittäjä, joten en minä voi äitiyslomaa pitää. Pojat kulkevat Suomessa mukana, sillä täällä hotellit ja muut puitteet ovat hyvät. Saksan kiertueemme aikana lasten mukanaolo oli rankkaa, sillä he heräilivät pitkin öitä, Erja myönsi tuolloin.
Eihän tuommoista kestä kukaan, jos ei ole lastenhoitajaa koko ajan mukana.
Onhan sitä virkeämpi, kun pikku monsterit on joka toinen viikko toisella vanhemmalla.
Myönnän kyllä että kävi mielessä tämäkin vaihtoehto :)
Eikä se pikkulapsiaika, se oli leppoisaa, meillä oli helvettiä ikävuodet 6-8.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi ennemmin olla lainsäädäntö, joka turvaa kohtuuhintaiset pariterapiapalvelut alle kouluikäisten lasten vanhemmille.
Että jostain pitäis vielä repiä lisää aikaa johonkin terapiassa istumiseen??
Vierailija kirjoitti:
Onhan sitä virkeämpi, kun pikku monsterit on joka toinen viikko toisella vanhemmalla.
Myönnän kyllä että kävi mielessä tämäkin vaihtoehto :)
Eikä se pikkulapsiaika, se oli leppoisaa, meillä oli helvettiä ikävuodet 6-8.
Uhma jatkuu ja jatkuu meillä, mittarissa nyt 7. Kaveri kyllä lupasi, että koulun alun jälkeen menee suu suppuun, mutta näin ei sitten käynytkään, opettajatkaan eivät ole riittävän masentavia nykyään kuten ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, en tajua, jos väsyneet vanhemmat eroavat pikkulapsivaiheen vuoksi. Sen tajuan, jos erotaan pikkulapsivaiheessa, koska toinen puolisoista jättää kotityöt ja lastenhoidon vain toisen puolison kontolle. Silloin eron syy on toisen puolison itsekkyys, ei pikkulapsiavaihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000005051137.html
Erja Lyytinen tilittää, että pikkulapsivaihe aiheutti 17 vuoden avioliiton jälkeen eron. Ahaa. No, olisko voinut vaikka pyytää apua tuohon väsymykseen tai todeta, että nyt meillä on tosi väsyttävä elämänvaihe - yritetään selvitä yhdessä ja nautitaan elämästä enemmän parin vuoden päästä. Mutta ei, todetaan vaan, että ei jaksa, nostetaan kädet pystyyn ja lopetetaan.
Onko nyt sitten virkeämpi, kun pitääkin huolehtia lapsista yksin!?
No kyllähän ne sen tavallaan tiesivät, olivat ottaneet selvää kaksosperheen arjesta jne., mutta kun halusivat toteuttaa uraa ja vaaleanpunaisia unelmia, niin kyllähähän siinä palaa loppuun ja paha olo purkautuu eniten siihen kumppaniin. Tulee sanottua ja tehtyä kaikkea paskaa, juopa kasvaa ja kaikki on päin persettä.
– Teimme virheen, kun luovuimme helposta elämästä kerrostalossa. Kaikissa kaksosten kasvatusoppaissa sanotaan, että älä muuta, älä tee remonttia, äläkä säädä mitään liikaa, kun lapset ovat pieniä. Me muutimme, kun pojat olivat kahdeksankuisia, ja tein kaikkia noita listan asioita, Lyytinen sanoo lehden haastattelussa.
– Olen yrittäjä, joten en minä voi äitiyslomaa pitää. Pojat kulkevat Suomessa mukana, sillä täällä hotellit ja muut puitteet ovat hyvät. Saksan kiertueemme aikana lasten mukanaolo oli rankkaa, sillä he heräilivät pitkin öitä, Erja myönsi tuolloin.
– Olen yrittäjä, joten en minä voi äitiyslomaa pitää. Pojat kulkevat Suomessa mukana, sillä täällä hotellit ja muut puitteet ovat hyvät. Saksan kiertueemme aikana lasten mukanaolo oli rankkaa, sillä he heräilivät pitkin öitä, Erja myönsi tuolloin.
Eihän tuommoista kestä kukaan, jos ei ole lastenhoitajaa koko ajan mukana.
Tätä en juuri ymmärrä. Tässä kun ei ollut kyse mistään "olin aivan hukassa" tai "kasvettiin erille" tai muusta diipadaapasta, vaan tiesivät, että vaikeudet johtuvat nimenomaan pikkulapsista. Niin miksei sitten korjannut sitä ongelmaa? Miksi? Miksei hankkinut sitä lastenhoitajaa? Mikseivät hoitaneet arkeaan niin, että se olisi helpottunut? Mikä ihme ajaa nostamaan kädet ylös ja luovuttamaan, vaikka selvä syy oli selvillä?
Jotenkin yhtä hölmöä kuin olla korjaamatta ikkunaa, joka on rikki. Kumpikin palelee ja tietää, että se johtuu rikkinäisestä ikkunasta puhaltavasta pakkasilmasta, mutta ikkunaa ei korjata. Parempi vaan, että erotaan, kun ei kestetä sitä palelemista. Siinähän sitten palellaan yksinään - onko se parempi?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi ennemmin olla lainsäädäntö, joka turvaa kohtuuhintaiset pariterapiapalvelut alle kouluikäisten lasten vanhemmille.
Että jostain pitäis vielä repiä lisää aikaa johonkin terapiassa istumiseen??
No voihan sitä ottaa eron ja käydä sillä "omalla viikolla" sitten kaikessa rauhassa terapiassa. Jos on arki päin vittua, sukset ristissä, kotona puhumalla ei mikään aukene, niin ehkä vaihtoehdot ovat joko ero tai ajan repiminen parisuhteen pystyssä pitämiseen. Oma valintahan se on, mutta jos jääräpäisesti puskee eteenpäin kuten yllä olevassa esimerkissä (remonttia, kiertuetta, ei äitiyslomaa jne.), niin ei mitenkään yllätä jos lopputulos on ero. Joskus pitää ottaa taloudellisesti miinusta, jotta perhe pysyy järjissään.
No, joskus se pikkulapsiaika on ensimmäinen aidosti vaikea vaihe, joka paljastaa suhteen huonouden. Meillä lapset ovat helppoja koululaisia jo, mutta suhde ei ole tullut ainakaan minun ponnistuksillani yhtään paremmaksi, enkä usko, että tästä enää umpirakastutaan, kun lasten teini-ikä kohta kolkuttelee ovella.
Tajuan silti tuon pointin, että kannattaa odotella, että pienin on yli 3 v tai ehkä vielä pitempään, ja todeta sitten, onko vai eikö suhde vieläkin huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin saman ja mietin, että pakkohan tuossa on olla taustalla jotain paljon vakavampaa kuin pikkulapsivaiheen väsymys. Miten muuten voi kukaan edes ajatella, että ero on AINUT VAIHTOEHTO! Tuliko yllätyksenä, että pikkulapsivaihe on väsyttävä ja rankka? Tuskin, tuossa iässä. Niin typerää heittää 17-vuotinen avioliitto mäkeen jonkun vaiheen takia.
Kyllä mäkin olin kaksosten takia aivan loppu 15 vuotta sitten. En saanut nukuttua, mies yritti tehdä kovasti töitä elättääkseen meitä, molemmat olivat liian väsyneitä. Vain riideltiin, ei ollut todellakaan kivaa keskenämme, molemmat halusivat omaa aikaa (kuka pienten lasten vanhempi ei!?). Tiedettiin kuitenkin, että elettiin rankkaa vaihetta, joka ei kestäisi ikuisuuksia.
Ja nyt, me teinien vanhemmat olemme umpirakastuneita, meillä on niin paljon yhteistä aikaa kuin vain haluamme. Ollaan koettu 17 vuoden aikana jos jonkinmoista vaihetta, rankkaa, helppoa. Silti, ollaan oltu tukena toisillemme, eikä todellakaan vain lähdetty lätkimään, kun ei ole enää ollut kivaa.
Olen niin samaa mieltä! En muista edes pikkulapsiajasta juuri mitään, mies oli aina töissä, riideltiin, oltiin molemmat väsyneitä. Olin kuulemma pihdannutkin pitkään, en muista sellaista lainkaan, olin vaan kuolemanväsynyt. Onneksi se vaihe tosiaan meni ohi ja nyt ollaan oltu jo pitkään kuin vastarakastuneita teinien vanhempia. Onneksi ei jaksettu edes erota silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi ennemmin olla lainsäädäntö, joka turvaa kohtuuhintaiset pariterapiapalvelut alle kouluikäisten lasten vanhemmille.
Että jostain pitäis vielä repiä lisää aikaa johonkin terapiassa istumiseen??
Niin, kyllähän se ero on automaattisesti aina paljon parempi vaihtoehto kuin sen terapia-ajan löytäminen. Ei avioliittoa tarvitse pelastaa, ero on paljon parempi hoitokeino huonoon parisuhteeseen kuin edes sen pelastamisen yrittäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulenpa että niitä liittoja ei riko se väsymys, vaan se kaikki paska mitä väsymyksestä seuraa. Sanotaan ja tehdään toiselle paskoja juttuja. Niistä voi olla hankala päästä yli enää henkisesti, vaikka se pikkulapsivaihe helpottaisi. Monilla kuolee tunteet pystyyn pikkulapsivuosina, eikä ne enää palaa välttämättä .
Ei kukaan voi toisen liitosta mennä sanomaan saako vai eikö saa erota. Tuo lakiehdotus nyt on täysi typerä.
Vierailija kirjoitti:
No, joskus se pikkulapsiaika on ensimmäinen aidosti vaikea vaihe, joka paljastaa suhteen huonouden. Meillä lapset ovat helppoja koululaisia jo, mutta suhde ei ole tullut ainakaan minun ponnistuksillani yhtään paremmaksi, enkä usko, että tästä enää umpirakastutaan, kun lasten teini-ikä kohta kolkuttelee ovella.
Tajuan silti tuon pointin, että kannattaa odotella, että pienin on yli 3 v tai ehkä vielä pitempään, ja todeta sitten, onko vai eikö suhde vieläkin huono.
Suhde voi olla huono ilman pikkulapsivaihetta ja elämässä tulee aika monta muutakin vaikeutta kuin unen ja oman ajan puute. Ymmärrän erittäin hyvin, että on olemassa hyviä syitä avioerolle. Pikkulapsivaiheen aiheuttama väsymys vaan ei pelkkänä ainoana syynä saisi ikinä olla sellainen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi ennemmin olla lainsäädäntö, joka turvaa kohtuuhintaiset pariterapiapalvelut alle kouluikäisten lasten vanhemmille.
Miksi alapeukkuja? Esim. kohtuuhintainen Väestöliiton pariterapia maksaa 115 e per 60 min. Onko se millään lailla kohtuuhintaista perheelle, jolla on kotihoidontuki-ikäinen lapsi? Halvemmaksi tulee yhteiskunnalle tukea perhettä vaikean paikan yli, kuin korjata rikki menneitä ihmisiä jälkikäteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, joskus se pikkulapsiaika on ensimmäinen aidosti vaikea vaihe, joka paljastaa suhteen huonouden. Meillä lapset ovat helppoja koululaisia jo, mutta suhde ei ole tullut ainakaan minun ponnistuksillani yhtään paremmaksi, enkä usko, että tästä enää umpirakastutaan, kun lasten teini-ikä kohta kolkuttelee ovella.
Tajuan silti tuon pointin, että kannattaa odotella, että pienin on yli 3 v tai ehkä vielä pitempään, ja todeta sitten, onko vai eikö suhde vieläkin huono.
Suhde voi olla huono ilman pikkulapsivaihetta ja elämässä tulee aika monta muutakin vaikeutta kuin unen ja oman ajan puute. Ymmärrän erittäin hyvin, että on olemassa hyviä syitä avioerolle. Pikkulapsivaiheen aiheuttama väsymys vaan ei pelkkänä ainoana syynä saisi ikinä olla sellainen.
ap
Joo, ei tietenkään se väsymys saisi olla ainoa syy. Pikkulapsiaikana voi koetella moni muukin asia, kuin pelkkä väsymys. Kumppanista voi paljastua asenneongelmia sitä väsyneempää osapuolta kohtaan sekä pikkulasten kanssa olessa taantumista sinne pikkulapsen tasolle. Nämä paljastukset sitten syövät kunnioitusta ja luottamusta, varsinkin, kun ei osatakaan käsitellä niitä asioita.
Tällä aloituksen pariskunnalla oli myös rintamamiestalo, tuo monen parisuhteen surma. Siinä on oikeasti järjetön määrä työtä, moni rintsikkaprojekti jäisi toteuttamatta, jos sen etukäteen arvaisi. Väestöliitolla on sellainen nettikurssi, jossa pariskunta käsittelee pariterapiassa miehen poissaolevuutta ja naisen hylkäyspelkoja yms vaikeita tunteita. Sitten viimeisellä istunnolla he toteavat, että suhde onkin jo aika hyvällä mallilla, nyt se molempien unelma, se rintamamiestalo...
Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, joskus se pikkulapsiaika on ensimmäinen aidosti vaikea vaihe, joka paljastaa suhteen huonouden. Meillä lapset ovat helppoja koululaisia jo, mutta suhde ei ole tullut ainakaan minun ponnistuksillani yhtään paremmaksi, enkä usko, että tästä enää umpirakastutaan, kun lasten teini-ikä kohta kolkuttelee ovella.
Tajuan silti tuon pointin, että kannattaa odotella, että pienin on yli 3 v tai ehkä vielä pitempään, ja todeta sitten, onko vai eikö suhde vieläkin huono.
Suhde voi olla huono ilman pikkulapsivaihetta ja elämässä tulee aika monta muutakin vaikeutta kuin unen ja oman ajan puute. Ymmärrän erittäin hyvin, että on olemassa hyviä syitä avioerolle. Pikkulapsivaiheen aiheuttama väsymys vaan ei pelkkänä ainoana syynä saisi ikinä olla sellainen.
ap
Joo, ei tietenkään se väsymys saisi olla ainoa syy. Pikkulapsiaikana voi koetella moni muukin asia, kuin pelkkä väsymys. Kumppanista voi paljastua asenneongelmia sitä väsyneempää osapuolta kohtaan sekä pikkulasten kanssa olessa taantumista sinne pikkulapsen tasolle. Nämä paljastukset sitten syövät kunnioitusta ja luottamusta, varsinkin, kun ei osatakaan käsitellä niitä asioita.
Tällä aloituksen pariskunnalla oli myös rintamamiestalo, tuo monen parisuhteen surma. Siinä on oikeasti järjetön määrä työtä, moni rintsikkaprojekti jäisi toteuttamatta, jos sen etukäteen arvaisi. Väestöliitolla on sellainen nettikurssi, jossa pariskunta käsittelee pariterapiassa miehen poissaolevuutta ja naisen hylkäyspelkoja yms vaikeita tunteita. Sitten viimeisellä istunnolla he toteavat, että suhde onkin jo aika hyvällä mallilla, nyt se molempien unelma, se rintamamiestalo...
Sama
Nehän sanoikin, että olis pitänyt pysyä kerrostalossa. Eli suhdetta ei tappanut lapset vaan taloprojekti.
Ei helvetti pitäis lukea tällaisia keskusteluja.
Itellä keskivaikea aivovamma jonka takia oon osatyökyvyttömyys eläkkeellä. Miettiny just että kannattaako tässä tilanteessa edes miettiä lapsentekoa. Miten sitä pikkulapsiaikaa vois ikinä jaksaa kun terveilläkin ihmisillä on noin rankkaa?
Lilli Suomalainen aikoinaan sanoi, että pitäisi olla laki, jolla kielletään pikkulapsivaiheen erot. Tietenkin siitä johtuvat erot. Sitä olen tässä haudutellut ja myös todennut, että tottahan se. Se pikkulapsivaihe ei ole pitkäaika, eikä normaaliaikaa ihmisen elämässä. Toisesta tai molemmista voi kuoriutua raivoava monsteri, mutta se menee ohi. Etenkin jos eletään toinen toistaan tukien.