Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sinkkumiehen dilemma
17.01.2017 |
Olen kolmekymppinen sinkkumies.
Syntynyt pienessä alle 50 000 hengen kaupungissa työläisperheeseen, isä on sähköasentaja ja äiti Siwan kassa.
Nyt asun Helsinkiä suuremmassa kaupungissa Euroopassa ja minulla on maisterin tutkinto, työskentelen kulttuurialalla.
Tällaiset kaupungit ovat täynnä korkeasti koulutettuja naisia, jotka ovat kiinnostuneita kulttuurista - ja etsivät joko parisuhdetta tai muuta seuraa - eli toisin sanoen tilanteeni on ”parisuhdemarkkinoilla” suorastaan täydellinen enkä kaipaa sitoutumista vain yhteen kumppaniin. Elän jokaisen miehen unelmaa, mutta ainoa ongelmani ovat omat vanhempani: olen ainoa lapsi ja vanhempani edustavat perinteisempää ajatusmaailmaa ja toivovat minun menevän naimisiin ja saavan heille lastenlapsia.
Miten tähän pitäisi suhtautua?
Kommentit (14)
Voisit kokeilla vaikka katkaista napanuoran ja alkaa tehdä omaa elämääsi koskevia päätöksiä itsenäisesti omien arvojesi ja toiveidesi pohjalta. Et ole vanhemmillesi yhtään mitään velkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisit kokeilla vaikka katkaista napanuoran ja alkaa tehdä omaa elämääsi koskevia päätöksiä itsenäisesti omien arvojesi ja toiveidesi pohjalta. Et ole vanhemmillesi yhtään mitään velkaa.
Olen ponnistanut aika pitkälle, duunariperheestä akateemiseksi on aika pitkä loikka, samoin pienestä kaupugista ulkomaille suureen. Napanuora on siis aika typerä esimerkki. Kunnioitan vanhempiani ja omena on jo pudonnut melko kauas. En haluaisi tuottaa heille pettymystä, joskaan en haluaisi tehdä jotain (sitoutuminen & perheen perustaminen), mitä en itse kirjaimellisesti halua - ainakaan vielä.
ap
3-kymppinen mies joka ei uskalla sitoutua ei ole mikään mies vielä...
Vierailija kirjoitti:
3-kymppinen mies joka ei uskalla sitoutua ei ole mikään mies vielä...
Ei ole kyse siitä ettenkö pystyisi sitoutumaan, tilanteeni on nyt muuttunut sellaiseksi, että minulla ei ole tarvetta yhdelle parisuhteelle.
ap
Ei kannata, miehenä ehtii vielä. Kannattaa kuitenkin kartuttaa sen verran varallisuutta, että vielä 40-60-vuotiaana onnistut houkuttelemaan lisääntymisikäisen kauniin puolison, jos silloin päätät vakiintua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään on niin hyvät viagrat, potenssilääkkeet ja hedelmöityshoidot, että oottele vaan rauhassa. Miehenä ei tarvii pitää kiirettä ja perhettä voi hankkia siiten vaikka viisi- tai kuuskymppisenäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit kokeilla vaikka katkaista napanuoran ja alkaa tehdä omaa elämääsi koskevia päätöksiä itsenäisesti omien arvojesi ja toiveidesi pohjalta. Et ole vanhemmillesi yhtään mitään velkaa.
Olen ponnistanut aika pitkälle, duunariperheestä akateemiseksi on aika pitkä loikka, samoin pienestä kaupugista ulkomaille suureen. Napanuora on siis aika typerä esimerkki. Kunnioitan vanhempiani ja omena on jo pudonnut melko kauas. En haluaisi tuottaa heille pettymystä, joskaan en haluaisi tehdä jotain (sitoutuminen & perheen perustaminen), mitä en itse kirjaimellisesti halua - ainakaan vielä.
ap
Elätkö 1800-luvulla vai miksi mielestäsi duunariperheestä akateemiseksi on pitkä matka. Minäkin olen duunariperheestä ja synnyin alle 10 000 asukkaan kylässä. Ei akateeminen tutkinto kuitenkaan mikään iso ponnistus minulle tai monelle tuttavalleni ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata, miehenä ehtii vielä. Kannattaa kuitenkin kartuttaa sen verran varallisuutta, että vielä 40-60-vuotiaana onnistut houkuttelemaan lisääntymisikäisen kauniin puolison, jos silloin päätät vakiintua.
Sepä se - nyt oman ikäiset naiset alkavat haluta lapsia, joten pysyttelen enimmäkseen 20 - 25 vuotiaiden parissa, että onhan tässä hyvin aikaa vielä miettiä ennen kuin pitää lopullista päätöstä pariutumisesta alkaa tehdä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit kokeilla vaikka katkaista napanuoran ja alkaa tehdä omaa elämääsi koskevia päätöksiä itsenäisesti omien arvojesi ja toiveidesi pohjalta. Et ole vanhemmillesi yhtään mitään velkaa.
Olen ponnistanut aika pitkälle, duunariperheestä akateemiseksi on aika pitkä loikka, samoin pienestä kaupugista ulkomaille suureen. Napanuora on siis aika typerä esimerkki. Kunnioitan vanhempiani ja omena on jo pudonnut melko kauas. En haluaisi tuottaa heille pettymystä, joskaan en haluaisi tehdä jotain (sitoutuminen & perheen perustaminen), mitä en itse kirjaimellisesti halua - ainakaan vielä.
ap
Elätkö 1800-luvulla vai miksi mielestäsi duunariperheestä akateemiseksi on pitkä matka. Minäkin olen duunariperheestä ja synnyin alle 10 000 asukkaan kylässä. Ei akateeminen tutkinto kuitenkaan mikään iso ponnistus minulle tai monelle tuttavalleni ole ollut.
Minulle se oli. Lapsena kotona ei luettu kirjoja eikä koulutusta pidetty arvokkaana - päin vastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit kokeilla vaikka katkaista napanuoran ja alkaa tehdä omaa elämääsi koskevia päätöksiä itsenäisesti omien arvojesi ja toiveidesi pohjalta. Et ole vanhemmillesi yhtään mitään velkaa.
Olen ponnistanut aika pitkälle, duunariperheestä akateemiseksi on aika pitkä loikka, samoin pienestä kaupugista ulkomaille suureen. Napanuora on siis aika typerä esimerkki. Kunnioitan vanhempiani ja omena on jo pudonnut melko kauas. En haluaisi tuottaa heille pettymystä, joskaan en haluaisi tehdä jotain (sitoutuminen & perheen perustaminen), mitä en itse kirjaimellisesti halua - ainakaan vielä.
ap
Elätkö 1800-luvulla vai miksi mielestäsi duunariperheestä akateemiseksi on pitkä matka. Minäkin olen duunariperheestä ja synnyin alle 10 000 asukkaan kylässä. Ei akateeminen tutkinto kuitenkaan mikään iso ponnistus minulle tai monelle tuttavalleni ole ollut.
Minulle se oli. Lapsena kotona ei luettu kirjoja eikä koulutusta pidetty arvokkaana - päin vastoin.
Eli vanhempasi eivät arvosta koulutustasi ja uraasi? Ja sinä nyt mietit, miten voisit heitä miellyttää?
Enpä nyt ihan varma olisi, että olet kovinkaan haluttua kamaa parisuhdemarkkinoilla tuossa parinkymmenen vuoden päästä kun itse olet valmis perustamaan perheen. Ette te miehet mitään adoniksia ole siinä 40-60-vuotiaina, kuten itse tunnutte kuvittelevan... :D Ei se nuori 20-30 -vuotias neito mitään pappaa halua lapsensa isäksi. Mutta jatka toki sinkkuilua niin kauan kuin hyvältä tuntuu, tulevaisuutta ei voi koskaan ennustaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit kokeilla vaikka katkaista napanuoran ja alkaa tehdä omaa elämääsi koskevia päätöksiä itsenäisesti omien arvojesi ja toiveidesi pohjalta. Et ole vanhemmillesi yhtään mitään velkaa.
Olen ponnistanut aika pitkälle, duunariperheestä akateemiseksi on aika pitkä loikka, samoin pienestä kaupugista ulkomaille suureen. Napanuora on siis aika typerä esimerkki. Kunnioitan vanhempiani ja omena on jo pudonnut melko kauas. En haluaisi tuottaa heille pettymystä, joskaan en haluaisi tehdä jotain (sitoutuminen & perheen perustaminen), mitä en itse kirjaimellisesti halua - ainakaan vielä.
ap
Elätkö 1800-luvulla vai miksi mielestäsi duunariperheestä akateemiseksi on pitkä matka. Minäkin olen duunariperheestä ja synnyin alle 10 000 asukkaan kylässä. Ei akateeminen tutkinto kuitenkaan mikään iso ponnistus minulle tai monelle tuttavalleni ole ollut.
Minulle se oli. Lapsena kotona ei luettu kirjoja eikä koulutusta pidetty arvokkaana - päin vastoin.
Eli vanhempasi eivät arvosta koulutustasi ja uraasi? Ja sinä nyt mietit, miten voisit heitä miellyttää?
Hyvä pointti. Ehkä sitä on ainoana lapsena jotenkin sokea tällaiselle. Mutta alkuperäinen kysymykseni ei ollut, mitä pitäisi tehdä, vaan miten pitäisi suhtautua.
ap
Vierailija kirjoitti:
Enpä nyt ihan varma olisi, että olet kovinkaan haluttua kamaa parisuhdemarkkinoilla tuossa parinkymmenen vuoden päästä kun itse olet valmis perustamaan perheen. Ette te miehet mitään adoniksia ole siinä 40-60-vuotiaina, kuten itse tunnutte kuvittelevan... :D Ei se nuori 20-30 -vuotias neito mitään pappaa halua lapsensa isäksi. Mutta jatka toki sinkkuilua niin kauan kuin hyvältä tuntuu, tulevaisuutta ei voi koskaan ennustaa...
No ei varmasti halua pappaa eikä minun alallani palkkakaan ole kovin hyvä että sillä olisi sitten kuuskymppisenä etua. Mutta kyllä tässä varmaan seuraavat kymmenen vuotta ainakin on vielä aikaa kuitenkin antaa ns. palaa ja katsella sitten vakavampaa suhdetta noin 30-vuotiaan naisen kanssa, jonka kanssa sitten voisi sen perheen kenties perustaa?
ap
Alue: Aihe vapaa
Kerro heille että etsit aktiivisesti hyvää äitiä lapsillesi. Ja nykyaikana suurkaupungeissa siinä voi kestää vuosikausia.