Onko muilla tuttava/ ystävä/ sukulaisperheitä, joissa keskustelu on nokittamista?

Juu, en jaksa veljen vaimoa enää. Kaikki on heillä paremmin ja lapset viisaampia, saatika miten hän on parempi kuin muut...

Vaikeudetkin ja ikävät jutut ovat pahempia ja sitä kautta parempia kuin muilla. Sairaudet rankempia.

Tämä on varmaan aika yleistä, ilman, että tätä harrastavat ihmiset välttämättä sitä mitenkään itse tajuavat. Tunnistan tuosta kyllä pari tuttavaperhettä. On vaikuttanut yhteydenpitoon ja puheenaiheisiin. En jaksa lähteä mukaan tuollaiseen kisailuun, en tunne sellaiseen tarvetta. Enkä toisaalta halua jakaa heille myöskään ilonaiheita, koska heiltä en saa positiivista vastakaikua, vaan vain sitä nokittamista. Suruja nyt ei sitten tee senkään vertaa mieli jakaa. Siispä kanssakäyminen on aika pinnallista ja mitäänsanomatonta nykyään.

Jep. Olen istunut pöydässä, missä pariskunta kehui ensin omat hommansa, bisneksensä, kaiken. Sitten samaan hengenvetoon kehuivat ainokaista lastaan, joka osasi lähestulkoon kaiken. Me muut istuimme hiljaa kohteliaasti kuunnellen tätä omakehua.

Tunnen erään kainuulaisen suvun, missä isän omakehu on siirtynyt pojan kautta lapsenlapsiin. Nämä teini-ikäiset mukulat eivät muuta osaa kuin joka välissä kehua itseään - ja etenkin merkkitavaroitaan. Kaikki on hienoa, upeeta, parasta, laadukasta. Kymmenvuotias pikkunassikka kehuu iskän venettä, joka on "laadukas". Kuinka moni samanikäinen poika käyttää sanavarastossaan sanaa 'laadukas'... vanhemmilta malli.

Omakehuun vaikea suhtautua neutraalisti, toisesta korvasta ohi. Kulttuurisesti Suomessa ei ole hyväksytty avointa itseihailua. Sitä kyllä on, mutta perinteisesti se on verhottu saavutuksiin. Avoin omakehu hämmentää. Se saa ainakin minut kateelliseksi, mutta myös kummastuneeksi. Miksi ihmeessä jonkun  pitää kehuskella itseään, jne. seurassani? nhän ole mitään, en minkäänlainen yhteiskunnan auktoriteetti. Olen työtön luuseri. Odottaako hän minulta kiitosta, kehua, ihailua? Vai miten tässä tilanteessa pitäsi olla....Hämmennyn, kun huomaan oikeasti aikaansaavan ihmisen olevan itsetunnoltaan heikon. (Ja tietty, samaan aikaan kihisen kateudesta...).

Keskustele seuraavan kerran siten, että kerrot kuinka huonosti teillä menee. Esim jos kaveri alkaa kehua, että meillä menee niin hyvin niin vastaavasti sanot, että ai no mut meillä ei mee ollenkaan noin hyvin vaan oikeastaan siis ihan päin persettä kaikki. Katso mihin suuntaan seuraava kommentti menee vai tyrehtyykö keskustelu siihen kun vastapuoli menee ihan hämilleen

Tätini kehuu kokoajan lapsenlapsiaan. Sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta ärsyttää ja antaa halun pistää takaisin että ai jaa, no meidän lapset ei ole lupaavia urheilijoita, mutta hyviä koulussa. Hänen poikansa perhe on kaikessa niin fiksu ja täydellinen olevinaan..

Myös isäni kerskuu ja appiukko. Olisiko vanhemman polven taipumus enemmän, en tiedä?

Juuh, oli taas omituista käydä erään perheen tykönä, jossa tälläinen porukka kokoontui. Sitä jäi jotenkin vain kuuntelemaan ihmeissään. Mitään ei jaksa väliin sanoa. Välillä miehet naljailivat vaimoilleen, ja taas kehuskelu jatkui.

Tietysti omat työt ovat vaativimpia, lapset hakee parhaaseen kouluun, " kattokaas mun pihaa! Joo, mut me laitettiinkin"

Rahaa löytyy tietysti ja oma auto paras.

Ja kyllä, yhden lapselle sattuu jotain, niin toiselle on käynyt pahemmin!

Aivan järkyttävää.

Välillä kääntyivät katsomaan, onko meillä mitään sanottavaa.. No eipä ollut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Keskustele seuraavan kerran siten, että kerrot kuinka huonosti teillä menee. Esim jos kaveri alkaa kehua, että meillä menee niin hyvin niin vastaavasti sanot, että ai no mut meillä ei mee ollenkaan noin hyvin vaan oikeastaan siis ihan päin persettä kaikki. Katso mihin suuntaan seuraava kommentti menee vai tyrehtyykö keskustelu siihen kun vastapuoli menee ihan hämilleen

Koitin kerran erään työkaverin kanssa tätä.. No enpä tee enää. Se oli kertonut kuinka huonosti meillä menee ja reilun lapinlisän kanssa kaikille jotka oli jaksaneet kuunnella. No siinäkin oli sitten selvitettävää.. :D

Appiukko ja miehen sisko harrastaa omakehua. Jaksavat jauhaa tekemisistään ja ylistää itseään. Miehen sisko luettelee kaiken mitä on päivän aikana tehnyt ja kehuu itseään. Tekee numeron mm. siitä että on laittanut taulun seinälle. En jaksa tavata usein kun en jaksa näitä selostuksia. Ihan tavallisia juttuja tekee, voisin luetella saman listan itekin mutta kuka sillä tiedolla tekee. Samoin lapsensa ovat ihmelapsia vaikka ihan tavallisia juttuja tekevät. Tosin omien lasten kehumisen ymmärrän paremmin mutta en siinäkään sitä, että lapsi on muka jotain tähtitieteellisestä neron luokkaa jos vaikka osaa tehdä palapeliä.

Appiukko puolestaan morkkaa muita ihmisiä ja ylistää sitten itseään vastaavassa tilanteessa. Nauraa muiden surkeudelle makeasti.

Oon miettinyt että onko mun mies adoptoitu..

Joo, ikävää vaan huomata että ei osaa ollenkaan kertoa asioistaan, vaikka menisikin ihan hyvin.

Olisihan se kiva osata kovaan ääneen kertoa, kuinka helvetin hyvin menee. Välillä tosiaan mulkaisevat meitä vähän säälien.. Mutta kun ei osaa ei osaa.

En tiedä onko vieraat huomanneet, mutta meillä kotona vanhemmat ruukaa joko kehua kuinka hyvin menee jos toinenkin kehuu. Tai sitten voivotella kuinka huonosti menee.

Hauska juttu on se, jos ennen vierasta o haukuttu perheen jäseniä, tapeltu ja haukuttu naapuriki pystyyn niin vieraan tullessa aletaan kehumaan näitä maasta taivaaseen. Toivottavasti itse en tee niin.

Mua lähinnä säälittää nämä tällaiset kehuskelijat. Oikeasti heillä on heikko itsetunto ja kompensoivat alemmuuttaan tuollaisella käytöksellä.

Yleensä he ovat aika puheliaita ja sitä kehu-monologia saa toiset sitten yleisönä todistaa. Jos joku muu ehtii väliin jotain omista asioistaan sanoa, niin juttu sen kuin yltyy tai se sivuutetaan. Usein aihepiirit, joista kehutaan, ovat jo ennalta mietittyjä. Ovat myös luonteiltaan usein todella kateellisia ja vahingoniloisia.

Lähinnä naureksin sisäisesti, kun näitä seuraan.

Ovatko Karjalasta?