Lue keskustelun säännöt.
tuli paha olo koska huomasin taas yksinäisyyteni
14.01.2017 |
Tapasin ystävää yhden asian tiimoilta ja hänellä olikin toinen kaveri jo siinä hollilla tulossa käymään.
Ymmärrän sen mutta tuntui pahalta kun tiesin joutuvani taas olemaan pitkän aikaa yksin...
Kommentit (19)
Miksi joudut olemaan pitkän aikaa yksin? Etkö voisi ehdottaa tuolle ystävällesi jotain yhteistä tekemistä jo vaikka ensi viikolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minulla taas ei ole edes sitä ystävää jota voisi tavata jonkun asian tiimoilta. :(
Se on jännä miten just muita ihmisiä katsellessa vaikkapa kaupungilla tai lenkillä tuntee sen syvältä viiltävän yksinäisyyden tunteen.
Kun katselee onnelliselta vaikuttavia lapsiperheitä tai pariskuntia, tietäen samalla että itse on aivan yksin eikä voi milloinkaan saavuttaa samaa tässä elämässä.
Yksinäinen nainen
Varmasti kamala tunne joutua syrjään. Vaikka ei tämä totaaliyksinäisyyskään herkkua ole. Onneksi on sentään pari sukulaista, joille voi välillä soittaa...
Tänään juuri surettaa tää tilanne, en tiedä miksi, yleensä en välitä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi joudut olemaan pitkän aikaa yksin? Etkö voisi ehdottaa tuolle ystävällesi jotain yhteistä tekemistä jo vaikka ensi viikolla?
En tapaa muita ihmisiä vapaa-ajalla kuin tätä ystävää.
Voin toki viestittää ja ehkä me tavataankin jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minulla taas ei ole edes sitä ystävää jota voisi tavata jonkun asian tiimoilta. :(
Niin. Muutama kuukausi sitten olin käytännössä täysin yksin, mitä nyt sukulaisia tapasin muualla.
Mikä siinä yksinäisyydessä ahdistaa? Eikö siinä ole vapaus ja onni olla omien ajatusten keskellä? Itselläni on se ongelma, että kukaan kanssataivaltaja (pl äitini) ei ole samalla taajuudella kanssani. En nauti kenenkään tapaamisesta, koska koen että heillä ei ole mitään annettavaa minulle. Aina minä olen se antava osapuoli. Joo, kuulostaa ylimieliseltä, mutta kun kakkureseptit ja kuntosaliohjelmat eivät ole ne minun elämäni huippukohdat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joudut olemaan pitkän aikaa yksin? Etkö voisi ehdottaa tuolle ystävällesi jotain yhteistä tekemistä jo vaikka ensi viikolla?
En tapaa muita ihmisiä vapaa-ajalla kuin tätä ystävää.
Voin toki viestittää ja ehkä me tavataankin jossain vaiheessa.
No juuri tuota ihmistä minä tarkoitinkin. Huomenna laitat hänelle viestiä ja soitat sopiaksesi, milloin tapaatte. Ehdota jotain kivaa tekemistä ja ajankohtaa mahdollisimman pian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joudut olemaan pitkän aikaa yksin? Etkö voisi ehdottaa tuolle ystävällesi jotain yhteistä tekemistä jo vaikka ensi viikolla?
En tapaa muita ihmisiä vapaa-ajalla kuin tätä ystävää.
Voin toki viestittää ja ehkä me tavataankin jossain vaiheessa.No juuri tuota ihmistä minä tarkoitinkin. Huomenna laitat hänelle viestiä ja soitat sopiaksesi, milloin tapaatte. Ehdota jotain kivaa tekemistä ja ajankohtaa mahdollisimman pian.
Siis viestiä TAI soitat :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä yksinäisyydessä ahdistaa? Eikö siinä ole vapaus ja onni olla omien ajatusten keskellä? Itselläni on se ongelma, että kukaan kanssataivaltaja (pl äitini) ei ole samalla taajuudella kanssani. En nauti kenenkään tapaamisesta, koska koen että heillä ei ole mitään annettavaa minulle. Aina minä olen se antava osapuoli. Joo, kuulostaa ylimieliseltä, mutta kun kakkureseptit ja kuntosaliohjelmat eivät ole ne minun elämäni huippukohdat.
Jätä ne muut ja ole vain äitisi kanssa tekemisissä, niin helpottaa. Kavereista eroon pääseminen on helpompaa kuin niiden saaminen... tai edes pitäminen, jos sairastut ikävämmin.
Aloituksessasi on hyvin vähän informaatiota, mutta voisiko tilanne olla seuraava: ystäväsi oli jo aiemmin sopinut yhdessäolon tämän toisen ystävänsä kanssa. Sitten ilmeni, että hänen pitäisi tavata sinua tuon mainitsemasi asian tiimoilta. Hän arvioi, miten kauan asian hoitamiseen kanssasi menee ja siksi ehdotti ajankohtaa ennen tuon toisen ystävänsä kanssa sopimaa aikaa? Mulle on aika tavallistakin, että joudun samalle päivälle sopimaan useamman kuin yhden tapaamisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ruma tai haiset pahalta. T. kilttimies :DDDD lol
Vierailija kirjoitti:
Olet ruma tai haiset pahalta. T. kilttimies :DDDD lol
Dorka!hah hah hah haaaaaaa.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä viisainta mitä elämässä voi tehdä, on opetella olemaan yksin. Kukaan ei tule olemaan vieressä aina.
Aivan. Esimerkkinä viimeviikonlopulta.
Läheisellä nuokkarilla oli alakouluikäisille tarkoitettu disko ja 6lk tyttö yritti saada sinne kaveria mukaan. Kellekään ei käynyt ja tyttö päätti sitten lähteä yksin. Sanoi, että hän osaa siellä kyllä olla ittekseenkin.
Mies (tytön isä siis) ehdotteli tytölle, ettei lähtisi kun yksin joutuu olemaan.
Sanoin miehelle sitten, että tähänkö tyttäremme opetetaan; kaikki pitää tehdä porukassa tai vähintään kaverin kanssa että se on mielekästä, eikä mitään voi tehdä yksin.
Mies myönsi, että näinhän se on.
Tyttö meni ja mukavaa oli ollut. Tuttujakin siellä oli ollut.
En ole jotenkin ikinä ymmärtänyt noita ihmisiä, jotka aikatauluttuvat niin elämänsä, että kavereiden tapaamisestakin pitää juosta välillä toiseen. Toki ymmärrän, jos on todella paljon kavereita niin silloin ei varmasti kukaan loukkaannu tästä, kun tietää mikä on homman nimi.
Mutta itse olen saanut osakseni tollasta kohtelua henkilöiltä, joilla ei kuitenkaan itsellään ole kuin muutama kaveri. Siltikin tapaamiset pitää sopia aina samalle päivälle, vaikka muun ajan olisi yksin.
Tuntuu niin tyhmältä, kun toinen lopettaa tapaamisen lyhyeen ja ryntääkin katsomaan jotakin toista kaveria. Tai sitten vastaavasti minun tapaamistani siirretään myöhemmäks, kun tuli houkuttelevampi tarjous.
Kahdenväliset suhteet on vaikeita. Käyn sairauteni yhdistyksen kursseilla, luennoilla, virkistysjutuissa yms. Myös teatterit, risteilyt (musikaalikäynti), kirjaston luennot. Siellä tapaa ihmisiä, enkä tunne niin vahvaa tarvetta henk.koht.suhteisiin. Läheltä seurannut omaiseni "ystävyyksiä". Epävakautta, ohareita, perumisia. Jokin itseä kiinnostava harrastus tai mielenkiinnon kohde. Mukaan vaan, siellä tapaa mukavia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
En ole jotenkin ikinä ymmärtänyt noita ihmisiä, jotka aikatauluttuvat niin elämänsä, että kavereiden tapaamisestakin pitää juosta välillä toiseen. Toki ymmärrän, jos on todella paljon kavereita niin silloin ei varmasti kukaan loukkaannu tästä, kun tietää mikä on homman nimi.
Mutta itse olen saanut osakseni tollasta kohtelua henkilöiltä, joilla ei kuitenkaan itsellään ole kuin muutama kaveri. Siltikin tapaamiset pitää sopia aina samalle päivälle, vaikka muun ajan olisi yksin.
Tuntuu niin tyhmältä, kun toinen lopettaa tapaamisen lyhyeen ja ryntääkin katsomaan jotakin toista kaveria. Tai sitten vastaavasti minun tapaamistani siirretään myöhemmäks, kun tuli houkuttelevampi tarjous.
Olisin vaan halunnut jutella jonkun aikaa.
Nyt on pinnalla surua ja ahdistusta niin kaikki tuntuu raskaalle.
Vierailija kirjoitti:
En ole jotenkin ikinä ymmärtänyt noita ihmisiä, jotka aikatauluttuvat niin elämänsä, että kavereiden tapaamisestakin pitää juosta välillä toiseen. Toki ymmärrän, jos on todella paljon kavereita niin silloin ei varmasti kukaan loukkaannu tästä, kun tietää mikä on homman nimi.
Mutta itse olen saanut osakseni tollasta kohtelua henkilöiltä, joilla ei kuitenkaan itsellään ole kuin muutama kaveri. Siltikin tapaamiset pitää sopia aina samalle päivälle, vaikka muun ajan olisi yksin.
Tuntuu niin tyhmältä, kun toinen lopettaa tapaamisen lyhyeen ja ryntääkin katsomaan jotakin toista kaveria. Tai sitten vastaavasti minun tapaamistani siirretään myöhemmäks, kun tuli houkuttelevampi tarjous.
Ihmiset ovat erilaisia. Mä tarvitsen viikossa yhden päivän, jolloin saan olla ihan itsekseni. Läheskään joka viikko se ei onnistu. Yleensä tuo päivä on sunnuntai ja silloin mulla ei ole mitään etukäteen sovittua eikä siten mitään aikatauluja. Voin tehdä mitä huvittaa tai vaan lukea kirjaa, ulkoilla koiran kanssa, surffailla netissä, katsoa telkkaria jne. Nautin siitä, että on välillä päiviä, jolloin ei tarvitse seurata kellosta, joko pitää lähteä. Mulla on myös hyvin erilaisia ystäviä, kavereita ja sukulaisia. Yksi ystävistäni on aamuvirkku kuten itsekin ja saatamme olla lauantaiaamuna jo klo 9 stadissa matkalla jonnekin. Kierrämme kirppiksiä, käymme shoppailemassa, jossain ravintolassa lounaalla jne. Olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta ja tiedän aika hyvin, miten paljon aikaa meillä yhdessä menee ja missä vaiheessa päivää hän haluaa lähteä kotiin laittamaan ruokaa yms. Iltapäiväksi pystyn sopimaan iäkkään äitini kanssa (joka nukkuu puolille päivin), että tulen käymään kahvilla. Äidin luona vierähtää pari tuntia, sen jälkeen koiran kanssa pitkälle lenkille, jotain sapuskaa napaan ja illaksi olen voinut sopia meneväni veljelleni lapsenvahdiksi tai on jonkun toisen ystäväni tai kaverini synttärit, tupaantuliaiset, polttareiden järjestelytapaaminen tai jotain muuta. Myös sellainen on varsin tavallista, että olen luvannut lauantaina puolen päivän jälkeen lähteä siskoni, jonkun ystäväni tai kaverini kanssa jonnekin, mutta edellisenä päivänä selviää, että viikonlopun aikana pitäisi ehtiä hoitaa jokin asia. Jos katson, että asian ehtii hoitaa lauantaina aamupäivällä, niin sovin ajankohdan silloin mieluummin kuin että sovin sen sunnuntaiksi (jonka haluaisin pitää sopimuksista ja aikatauluista vapaana päivänä).
Ehkä viisainta mitä elämässä voi tehdä, on opetella olemaan yksin. Kukaan ei tule olemaan vieressä aina.