Muutokset lapsen asumisessa eron jälkeen
Onko parempi, että lapsi näkee isäänsä mahdollisimman paljon, vaikka se tarkoittaisi jatkuvia muutoksia rutiineissa vai että vaadin miestä sitoutumaan pidemmäksi ajaksi harvempiin tapaamisiin, jotta muutokset lapsen elämässä eivät olisi ihan jatkuvia (vaikka isäänsä ikävöi varmasti)?
Eli tilanne on se, että erosimme mieheni kanssa viime syksynä. Siitä lähtien lapsi (3v) on asunut vuoroviikoin luonamme. Meidän vanhempien välit ovat ok, käymme lähes viikottain toistemme luona jollain asialla ja pystymme keskustelemaan asioista.
Viikko-viikko -systeemi oli omasta mielestäni ainoa vaihtoehto, sillä mies on ollut sitoutunut ja osaava isä. Yllättäen arjen pyörittäminen yksin tuntuu hänestä nyt kuitenkin lapsiviikoilla ilmeisen ylivoimaiselta.
Ymmärrän, että isot muutokset elämässä vievät voimia, ja parhaassa tapauksessa tilanne tasoittuu piankin. Ajattelin silti ehdottaa että lapsi olisi nyt enemmän minun luonani, jos mies itse sitä haluaisi.
Miehen luonteen tuntien, epäilen kuitenkin että hän jonkin ajan kuluttua haluaisi taas muuttaa järjestelmää (Viikko-viikko) ja taas kun väsyy niin toisin.
Onko lapsen edun mukaista, että isä on läsnä paljon, mutta järjestelmä vaihtuu jatkuvasti vai se että näkee isäänsä harvemmin pitkällä aikavälillä, mutta arki on pysyvämpää?
Ihan selvää on, että teette seuraavan tapaamissopimuksen esim. kahdeksi vuodeksi. Kahden vuoden jälkeen mietitte taas tilanteen uudelleen.
Lähtisin liikkeelle siitä, että mitä ikinä päätetään, se päätetään ns. pidemmälle aikavälille kuin vain joitakin kuukausia ja jopa vuosi mielestäni on aika lyhyt aika. Kaksi vuotta on mielestäni kohtuullinen väli muutoksille ja sen jälkeen seuraava muutos tuleekin jo siitä, kun lapsi menee kouluun.