Lue keskustelun säännöt.
Avopuoliso ei jaksa kun olen masentunut ja ahdistunut
08.01.2017 |
Ollut viimeaikoina elämässä sellaista, että moni asia on epäonnistunut ja mikään mitä haluan ei oikein etene. Se stressaa, masentaa ja ahdistaa. Usein tekee vain mieli maata sängyssä peiton alla koko päivä. Tiedän että en jaksa innostua kotona asioista enkä tehdä avokin kanssa oikein mitään. Haluaisin vain maata rauhassa. En oikein jaksa edes keskustella. Stressaa mitä töissä tapahtuu ja mietin sitä paljon ja ahdistun vain lisää ajatuksistani. Avopuoliso ei jaksa minua vaan jankkaa mikä minua vaivaa, ja minä en jaksa selittää kun ahdistaa ja masentaa vaan. Tänään tuli riita kun en kuulemma tee mitään. Se on tietysti totta että en teekään kun en pysty vaikka haluaisin. En tahallani ole tällainen. Kumpi meistä tekee väärin?
Kommentit (6)
Tuo on pakoreaktio. Ne pärjää jotka nousee vastoinkäymisistä ja yrittää uudelleen. Ja myöntää omat vikansa ja korjaa ne. Pilaat molempien elämän ja miksi avopuolison pitäisi sallia se?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sina ei saa mitä haluaa. Kovaa opetella vasta aikuisena.
Kyllä sinun ehdottomasti pitää selittää hänelle, mikä on vialla. Ja toiseksi sinun pitää yrittää saada masennukseen apua, eli varata aika terkkariin tai työterveyteen psykologille. Sitten on kummankin jaksamisesta kiinni, miten jaksatte yhdessä masennusjaksosi ylitse. Sellaiset koettelevat aina parisuhdetta, koska parisuhteeseen mennessähän sitä ajattelee saavansa kumppanin, jonka kanssa olla ja joka osallistuu kodin hoitamiseen ja muihin töihin. Sitten jos toinen vain makaakin sohvalla, niin ei toinen välttämättä jaksa yksikseen hoitaa kaikkea. Minulle oli miehen pahin masennusjakso todella hankala. Mies masentui yhdestä pahasta meitä molempia kohdanneesta onnettomuudesta, makoili sen jälkeen kuukausikaupalla vain sohvalla ja sieltä lasten kuullen huuteli tappavansa itsensä (mikä oli todella törkeästi tehty). Minä hoidin kodin ja lapset ja tein miehellekin ruokaa, pyykkäsin vaatteet ja siivosin jäljet. Eikä minulla ollut mahdollisuutta levätä saatikka itse surra tapahtunutta, kun toinen jätti kaiken minun harteilleni. Koin kyllä miehen käytöksen tosi itsekkääksi silloin enkä jaksanut olla ymmärtäväinen, kun kaikki omat voimat meni arjen pyörittämiseen.
Olen itse kärsinyt mielenterveysongelmasta, ja ollut välillä hyvin ahdistunut ja vihainen.
Nyt kun itse olen "parempaan päin" tuntuu, että mies on luovuttanut totaalisesti. Ei puhu, ei huomioi, ei jaksa kiinnostua mistään. En yhtään tiedä onko vika minussa, ettei enää ole kiinnostunut, vai onko joku muu syy. Miehen käytös sitten vetää minua alaspäin ja pahentaa oireitani.
Vaikeinta on juuri se, että kun kysyy mikä on , EI SAA MITÄÄN VASTAUSTA. Se on kaikkein vaikeinta, kun toinen sulkeutuu,eikä sano ,mikä on vialla. Me olemme juurikin sen takia erkaantuneet melkein kokonaan, välimme ovat kuin kämppiksillä. Eivät niinkään hyvät.
Asioista on pakko parisuhteessa puhua.
Sinä, kun et viitsi selittää tilannetta.