tyttäreni täyttää tänään 8v.. iloitsen joka hetki terveestä lapsesta , sillä syntymässä asiat menivät pahasti pieleen! "varoitus, romaani"

olin viikolla 30+2, kun hakeuduin päivystykseen päänsäryn ja "epämukavan olon " takia. minulta jäi kirja kesken sohvalle, eteiseen valokin päälle mutta olimme miehen kanssa molemmat siinä uskossa että pääsisin pian takaisin ! väärässä olimme.. minut otettiin jonon ohi ja lääkäri havaitsi heti kättelyssä, kirjaimellisesti, että silmäni aristivat valoa. kun vielä verenpaineet olivat koholla, minut otettiin osastolle tarkkailuun. aloitettiin virtsankeräys ja tunnelma oli tässä vaiheessa vielä melko huoleton. sitten meni pari pv ja eräänä aamuna oksensin huoneeseen tuodun aamupuuron pikapostina takaisin lautaselle. hetkeä myöhemmin lääkäri astui sisään kyselemään vointia, jolloin kerroin oksentaneeni.. ja aloin samassa krampata. sen jälkeen kaikki tapahtui vauhdilla, en osannut edes pelätä vaan olin lähinnä hämmästynyt.. joku huusi että"!10 min ja vauva ulos!"salissa sain nukutustipan ja muistan ajatelleeni ettei kyllä väsytä yhtään.. sitten pimeni.

heräsin pää sekaisin, naama turvonneena, kiinni kymmenissä letkussa. olin teho-osastolla. mieshoitaja selitti terveestä tytöstä ja vastasin vain tyyliin "no kiva" . en ollut tajuta, että vatsassani ei ollut enää ketään ! myöhemmin hoitaja toi mieheni kanssa vauvan näytille, .pieni, siro, hiljainen tyttö. kuin karkki raidallisessa potkupuvussaan...kuulin että tyttö sai sinivalohoitoa, mutta oli muuten kunnossa. kun todellisuus iski, aloin itkeskellä tytön perään. ja äitini, joka tuli katsomaan minua itki nähtyään ainoan lapsensa turvoksissa ja letkuissa. olin kuvitellut hetket esikoiseni synnytyä hiukan erillaisiksi ! minä kaipasin vauvaani, mies kaipasi minua, äiti luuli että kuolen, ystäväni olivat epätietoisuudessa siitä mitä tarkalleen oli tapahtunut...

kolmen päivän päästä pääsin synnytysosaston kupeessa olevaan, yhden hengen tarkkailuhuoneeseen . tyttö oli edelleen hiljainen, silmät kiinni ja alahuuli lerpatti. kyselimme miehen kanssa hoitajilta, oliko lapsi varmasti kunnossa? kun minä torkuin hämärässä, mies istui tytön kanssa nurkassa ja kannusti "avaappa nyt ystävä hyvä silmät, niin äitis näkkee ettet ole sokia". tissini nousivat niin täyteen maitoa että olivat räjähtää, mutta en saanut imetystä onnistumaan :(

meni muutama päivä ja pääsimme normaalille osastolle. minua pakkomakuutettiin, olin telkkarinkatselukiellossa ja lukukiellossa. olisi vain pitänyt nukkua.. huonekaverilla oli vauva kainalossa, minun omani vietiin yöksi vauvalaan . vauva söi, nukkui ja kakki. minulla oli niittirivistö mahassa ja ruokahalu kateissa, mies salakuljetti osastolle kermamunkkeja ja suklaata, että söisin edes jotain :D ei vain auttanut.. join mehua ja teetä, syömään en kyennyt. iltaisi tulin hysteeriseksi, kun mies lähti kotiin ja vauva vauvalaan! öisin karkasin oleskeluhuoneeseen katsomaan telkkaria pienissä pätkissä ja taapertelin muutenkin ympäriinsä.

lääkärin mukaan tytölle "ei pitäisi jäädä neurologisia ongelmia mutta aika vasta näyttää" vauva oli sentään saanut kauniit sinisilmänsä auki ja osasi jo karjua kunnolla, jos kaipasi palvelua! minua ei olisi laskettu kotiin, verenpaineet olivat yhä pahasti koholla, kunnes mies ärähti etteivät ne verenpaineet sairaalassa laske! fiksu mies <3

pelko siitä, että tytölle olisi jäänyt tapauksesta jotain väistyi kun lapsi oppi kääntymään, konttaamaan, alkoi jahdata kissoja ja rikkoi mummin silmälasit... ja nyt typy käy jo ekaluokkaa! :O

kun tässä kuuntelen, miten tyttö laulaa tuolla yläkerrassa Robinia ja valitsee vaatteitaan juhlapäiväksi olen niin sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä, että olemme molemmat elossa ja terveitä! en ollut ikinä kuullut mistään raskausmyrkytyksestä, ja lääkärin mukaan minulla oli vielä " epätavallisen paha". pahimmassa tapauksessa mies olisi voinut joutua valitsemaan, kumpi pelastetaan..