Lue keskustelun säännöt.
Miten jotkut jaksaa: soitetaan ja tavataan aina ja vain vuorotellen?
07.01.2017 |
Mulla vaan jäi siten yksi ystävä kyydistä, kun en jaksanut sitä laskemista että "kenen vuoro". Soittelin kun soittelin ja vähitellen huomasin, että kun minä olin vaikka soittanut viime viikolla, niin hän soitti seuraavalla viikolla ja kyseltiin kuulumiset ja muuta tavallista. Mutta jos minulla oli esim. töissä aivan hirveä kiire, enkä ehtinyt soittamaan hänelle, niin hän pystyi sitten odottamaan sitä mun vuoroa vaikka kuukauden.
Kun sitten kiireet selvisi, ja muistin ja ehdin soittamaan hänelle, meni puolet puhelusta sen ihmettelemiseen "Kun ei ole mitään kuulunut" ja "mitä ihmettä sulle on tapahtunut kun ei ole mitään kuulunut" ja "kyselin jo muiltakin että tietääkö ne, että mitä on tapahtunut kun ei ole mitään kuulunut". Eli en ollut soittanut vuorollani silloin kun olisi pitänyt.
Hän ei siis itse soita eikä ota tosiaankaan yhteyttä ellei ole niinsanottu vuoro. En tiedä tosiaankaan, että mikä siinä on takana; saituus tai kotoa opittu tyhmä tapa, mutta näin on.
No mulla ei ole aikaa eikä energiaa laskeskella mitään soveliaita soittovälejä ja vuoroja. Soitellaan ja tavataan kun ehditään. Ei mua haittaa olla se, joka vaikka kutsuu kahville tai kylään monta kertaa peräkkäin. Kun en semmoisia edes muista laskea.
Meidän ystävyys sitten vähitellen kuivui siihen, että meillä oli niin erilaiset käsitykset näistä yhteydenpidosta. Mainittakoon, että tämä entinen ystävä on kotirouva, jolla ei oikeesti ole muuta tekemistä kuin puunata sitä kämpääänsä. Verrattuna vaikkapa sellaisiin, joilla on työpaikka ja siellä kovia kiireitä, sekä sen lisäksi huushollityöt ja perheenpyörittäminen. Että sikäli vaan.
En sitten ehtinyt soittamaan kesällä, kun meille tuli tosiaankin vähän kriisiä äitini terveyden kanssa, kaiken muun lisäksi. Ex-ystävä päkitti sitä soittoa ja kun en soittanut, hän lähetteli kautta-rantain-ihmettelyä että kun ei mitään kuulu. Olis itte soittanut jos kerran kiinnosti yhtään mun tekemiset. Ei soittanut ja se jäi siihen.
Seuraavaksi tulikin joulu-uusivuosi toivotus että hyvää joulua ja toivoittavasti ensi vuonna nähdään enemmän kuin tänä vuonna. En usko että nähdään ollenkaan. En jaksa enkä ehdi.
Kommentit (7)
Kuulostat rasittavalta tyypiltä. Itse lasket kuka soitteli ja kenelle, kuin mikäkin kirjanpitäjä. Ja nuo haukut sun ystävästä kertoo karua kieltä susta itsestä rivien välistä. Puistatus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että ystävyydessä pitäisi aina tarkasti vuorotella, mutta jos yhteyden ottaminen jää aina minun harteilleni niin silloin annan olla ja odotan että toinen ottaa yhteyttä vuorostaan. Jos puhelu tai viesti tulee niin ainakin tiedän että seurani kiinnostaa, jos ei niin sitten se ei ole sellainen ystävyys mitä minun kannattaisi yksinäni yrittää ylläpitää. Niin kiire ei ole kellään etteikö joskus kerkeäisi vaikka edes viestiä laittaa.
Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus, en pystyisi olemaan ystävä kaltaisesi henkilön kanssa
Eihän hän voi tietää, oletko kiireinen vai eikö vain kiinnosta. Periaatteessa sama asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus, en pystyisi olemaan ystävä kaltaisesi henkilön kanssa
Minulle vastavuoroisuus ystävyydessä ei tarkoita sitä, että pitää soitella vuorotellen tai ei ollenkaan. Eikä se liity ylipäätään siihen, kuka ottaa yhteyttä ja ehdottaa tapaamista, vaan siihen, että kumpikin kokee elämänsä parantuvat ystävyyssuhteen myötä. Minulla on ystäviä, joihin otan aina itse yhteyttä ja ystäviä, jotka ottavat melkein aina yhteyttä minuun. Voisitko perustella, miksi minun pitäisi luopua näistä ihmissuhteista?
Jotenkin kuulostat tyypiltä, jolle muiden pitää soittaa :)
Sekin voi rasittaa.