Kirjoitetaan aivan pähkähulluja lauseia,ei tarvitse tarkoittaa mitään.
Maa-äiti haroi hiuksiaan,naapuri leikkasi nurmikkoa.
Kommentit (17)
Aloittaja teki paskan topikin, en ymmärtänyt moista vammailua.
Punaiseksi kattilaksi hän oli melkoinen näky, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kissan kanssa.
SVL värvää lapsia larppaamaan naisia, vauvafoorumille.
Menin käymään saunassa huomenna, mutta talitiainen ehti onkia ullakolla.
No ei se mitään niillä on joku päivä on mennyt hyvin. Joten en ihmettele että miehesi on harmissaan ja sitten kun on kyydissä ja tavarat mukana on myös mahdollista saada vielä vähän auki. Prismaan kyllä ehtii vielä kerran. Ja jos tapauksessa jouduin ostaa itelleni lohen koska en ole vielä saanut vastausta. Ei kommentteja. Jos haluat ostaa lisää tuotteita ja palveluita sekä niiden kanssa on ollut aika paljon muutenki varsinki alkuun.
Tämmöstä kertoili puhelimen ennakoiva sanasyöttö.
Lenkkimakkara on toisella kierroksella, alkaa satamaan raejuustoa ja Torsti on aivan nännipihalla.
Home tuli kuin ahdistus, hyvin oikein, joten jätä asento jälleen sille
Korva hipaisi mehukannua, leipäpussinsuljin. Sohvalla notkui mummo pää alaspäin vintillä hirvensarvet päässä. Keitti teetä vessassa pytyllä, se oli Paulig.
Mustikassa edistyy tautinen sahaaminen, jaoin rovastinkin suhdanteiksi.
Jos haluat terapeutiksi niin se eka vapaapäivä tietokoneesta kokonaan juomatta ja kerran yks melkein parantunut huomattavasti enemmän kuin toiset. Tykkää olostaan ja hänen laatuvideo on ihan mukavaa toisinaan olla tunteita enemmän kuin toiset.
Ja se oli noin halvalla hyvä elämä. Tykkää olla mielenkiintoista ja huutaa ja huutaa.
Vierailija kirjoitti:
Juha Sipilä on järkimies.
thanks :D
Kuka sanoi tarkastuslauta kun mummo tekihampaansa kiveen murskasi
Uutuudet ovat turvattomasti kiintyneet on ihan hyvä mut mä en sais olla hänelle vihainen siitä että alunperinkään et ole valinnut biisiä.
Tää onkin aika kivaa, kun kännykkä tarjoaa sanoja, joista valitsee sopivimman.
Juha Sipilä on järkimies.