Lue keskustelun säännöt.
"Elämä kantaa", ai miten sen kantaa, kertokaa miten!? Miten perhe, ystävät ja läheiset; MITEN ne muka kantaa?
03.01.2017 |
Uuden vuoden kunniaksi tuli tässä selattua noita blogeja joita olen seuraillut. Ne ovat lähinnä sisustusblogeja ja remppablogeja joissa vanhoja taloja laitellaan.
Jostain kumman syystä, niissä on kaikissa sitä samaa kiitollisuutta ja justiins niistä samoista asioista, samoilla fraaseilla.
Ja tässä omien kokemusteni perusteella alkaa ihmetyttää-ärsyttää-haluan selvittää, että miten se elämä sitten kantaa.
Siinä kun arkea kärsitään ja suoritetaan, kuten täälläkin on todettu, niin sekö vaan jotekin kummasti elämä ja ystävät sitten "kantaa"?
Kun takasin siskoni lainan, jonka hän ja miehensä jättivät pystyy ja minulle perittäväksi korkoineen vuosikymmenniksi,niin mitenkö silloin perhe ja läheiset mua kantaa? Ei muuten mitenkään.
Kun ihmiset sairastuu, ja puoliso jättää juurikin siksi kun ei jaksa sitä sairastumista, niin miten siinä Elämä niin-vaan-kovasti kantaa? Ei kuulkaa mitenkään.
Ärsyttää ihan älyttömästi lukea omalla äidinkielellään selvästi jostain jenkkien kiertoilmaus kielenkäytöstä omaksuttua tapaa puhua asioista, joita ei ole oikeesti olemassakaan. Eikä se elämä niin mene, kuin olet kuvitellut. Ei koskaan.
Kommentit (10)
"Kun ihmiset sairastuu, ja puoliso jättää juurikin siksi kun ei jaksa sitä sairastumista, niin miten siinä Elämä niin-vaan-kovasti kantaa? Ei kuulkaa mitenkään."
Ai niin tämäkin mulle on käynyt. Olen sairastunut paniikkiin ja masennushäiriöön ja mies on minut jättänyt niiden takia kun ei jaksanut niin raskasta ihmistä. Elämä kantoi yli senkin kriisin, ja tässä sitä ollaan, 8 vuotta myöhemmin edelleen.
- 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset katsoo elämää sitlä kantilta, että kyllä se siitä suttaantuu ja kyllä elämä kantaa ja pitää huolta.
Toiset katsoo elämää jokaisen pienenkin kohtaamisen kohdalla, että vituiksi meni ja niinpä tietenkin ja näinhän se aina menee. Tällainen ihminen oli esim. minun ex-mieheni. Meinasi loppua mulla itsellänikin voimat sitä kivirekeä perässäni vetäessä ja yrittäessäni joka päivä saada sen pitämään edes vähän nenäänsä pinnan yläpuolella.
Mainittakoon, että kun jätin tuon Raskaan Kaverin, ei hän tästä hirivittävästä pettymyksestään huolimatta ole, vastoin puheitaan , lopettanut itseään. Ei ole myöskään tehnyt mitään että mikään asia muuttuisi yhtään paremmaksikaan. Mitä sitä turhaan. Kaikkihan on ihan paskaa joka tapauksessa ja aina ja iänkaikkisesti. En voi saatana tajuta tuollaisia ihmisiä. Ja kysymys ei ole mistään kliinisestä masennuksesta. Se vaan on semmoinen.
Eikös se elämä suakin ap sitten ole kantanut, kun kerran edelleen vaikutat olevan hengissä, kun siellä kirjoittelet?
Kyllä minä olen itse kantanut itseäni.
Ketuttaa nuo typerät kaunopuheet.
Ajattelen samalla tavalla, mutta olenkin menettänyt uskoni kaikkeen hyvään trauman seurauksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei kanna, sitten kuolee. Yksinkertaisesti näin.
Minä ihmettelen sellaisia sanontoja, että pitää unelmoida ja tavoitella rohkeasti niitä unelmiaan, mutta toisaalta käsketään pysähtyä ja nauttia niistä asioista, mitä on. Eli kumpi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu ei, ei elämä kanna. Ihan tyhmä ja älyvapaa fraasi. En ymmärrä ihmisiä, jotka sitä käyttävät.
Akkojen juttuja. Ihan sama mikä se asiasisältö on kunhan tulee kiva mieli.
Minä olen kokenut että elämä kantaa. Siitä todiste on se, että olen yhä hengissä :D Vaikeuksia on tietysti ollut, monenlaisia, kuten varmasti kaikkien elämässä. Mutta niistä on tavalla tai toisella selvitty hengissä läpi.
Siksi aina kun tulee uusi vastoinkäyminen, muistutan, että kyllä elämä kantaa, ei tässä murehtia kannata. Rämmitään vaan askel kerrallaan eteenpäin luottaen että kaikki järjestyy lopulta jotenkin siedettävästi, että kaikki muuttuu aina eikä mikään olotila tai elämäntilanne (ei ikävä eikä mukava) jää lopullisesti päälle.